MAO:486/15

ASIAN TAUSTA

Ranuan Kuituverkot Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) on omasta ja Tähtikuitu Oy Sodankylän puolesta ilmoittanut 8.4.2014 julkaistulla EU-hankintailmoituksella ja 2.5.2014 julkaistulla lisätietoilmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Ranuan ja Sodankylän kuntien kuituverkon rakentamista, materiaaleja sekä mittausta ja laadunvarmistusta koskevasta hankinnasta.

Ranuan Kuituverkot Oy on 23.5.2014 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut Ranuaa ja Sodankylää koskevan rakentamisen osalta (osio 1) Relacom Finland Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 18.000.000 euroa.

Markkinaoikeus on sallinut hankintapäätöksen täytäntöönpanon Ranuaa ja Sodankylää koskevan rakentamisen (osio 1) osalta 15.9.2014 tekemällään päätöksellä.

Hankintapäätös on pantu täytäntöön.

Asiassa on jäljempänä markkinaoikeuden ratkaisun perusteluista ilmenevin tavoin ollut epäselvyyttä koskien sitä, onko valittajan valitus saatettu määräajassa laillisesti vireille markkinaoikeudessa.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Eltel Networks Pohjoinen Oy on vaatinut rakentamista koskevan osion 1 osalta, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut myös, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksun. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut.

Valittaja on jäljempänä esitetyllä tavalla sittemmin luopunut hyvitysmaksua ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevista vaatimuksistaan.

Perusteet

Valituskirjelmän sisältänyt sähköposti on saapunut markkinaoikeuden palvelimelle valitusajan kuluessa, joten valitus tulee tutkia.

Hankintamenettely on ollut hankintasäännösten vastaista. Hankintayksikön olisi tullut sulkea voittaneen tarjoajan tarjous tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena. Voittaneen tarjoajan tarjouksesta on puuttunut tarjouspyynnössä nimenomaisesti pyydetty erillinen hinta dokumentoinnille. Hankintayksikkö on pyytänyt tarjousten jättämisen jälkeen tarjoajia varmistamaan, että tarjouslomakkeen kohdat "dokumentointi laitteet" ja "dokumentointi kaapelit" on hinnoiteltu, mikä on ollut kiellettyä tarjousten täsmentämistä. Lisäselvityspyyntö on hyödyttänyt ainoastaan voittanutta tarjoajaa.

Tarjousvertailu on tehty hankintasäännösten vastaisesti. Valittajan tarjouksen olisi tullut saada vertailuperusteen "toimitusvarmuus (voitava todentaa)" alakohdan "referenssikohteiden toteutunut valmistuminen" osalta 10 pistettä, koska referenssikohteet ovat kaikki valmistuneet asiakkaan kanssa sovitussa ajassa.

Hankintapäätöksen perustelut eivät ole täyttäneet niille hankintasäännöksissä asetettuja vaatimuksia. Tarjoajien saamia pisteitä ei ole lainkaan perusteltu.

Vastine

Vaatimukset

Ranuan Kuituverkot Oy on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti jättää valituksen tutkimatta. Toissijaisesti hankintayksikkö on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 7.360,75 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valitus tulee jättää myöhässä saapuneena tutkimatta. Koska valitus on jäänyt oikeuslaitoksen palvelimelle, valitus ei ole ollut määräajassa markkinaoikeuden käytettävissä. Valittajan olisi tullut varmistaa viestinsä perillemeno.

Hankintamenettely on ollut hankintasäännösten mukaista. Voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen. Koska tarjouspyynnön hintalomakkeella ei ole ollut mahdollista selittää annettuja hintoja tai merkintätapaa eikä lomakkeessa ole ilmoitettu, miten muihin tuotteisiin sisältyvät hinnat tulee ilmoittaa, on päädytty lisäselvityksen pyytämiseen tarjoajilta. Lisäselvityksen pyytäminen on ollut tarpeellista tasapuolisen tarjousvertailun suorittamiseksi. Voittaneen tarjoajan tarjouksessa ei ole ilmoitettu erillisiä hintoja mittaukselle ja dokumentoinnille, koska ne ovat sisältyneet muihin tarjoushintoihin. Voittaneen tarjoajan tarjouksen muista liitteistä on myös käynyt ilmi, että tarjous on sisältänyt tarjouspyynnössä edellytetyn mittauksen ja dokumentoinnin. Sillä, ettei voittaneen tarjoajan tarjouksessa ole ilmoitettu erikseen hintoja mittaukselle ja dokumentoinnille, ei ole ollut merkitystä tarjouksen vertailukelpoisuuden kannalta. Tarjousvertailu on suoritettu tarjoajien ilmoittaman hintakorin kokonaishinnan perusteella. Kyseessä on ollut tarjousta selventävä kysymys, eikä tarkennus ole vaikuttanut tarjouksen sisältöön eikä vertailun lopputulokseen.

Tarjousten vertailutaulukossa on ollut virhe vertailuperusteen "toimitusvarmuus (voitava todentaa)" kohdalla. Vertailutaulukon mukaan vertailuperusteen valmistumista ja toimivuutta koskevista alakohdista on voinut saada enimmillään viisi pistettä, ja molemmille tarjousvertailuun mukaan otetuille tarjoajille on annettu kyseisistä kohdista täydet pisteet. Todellisuudessa enimmäispisteet ovat olleet mainituissa alakohdissa 10 pistettä. Molemmille tarjousvertailussa mukana olleille tarjouksille olisi siten tullut antaa näistä alakohdista 10 pistettä. Virhe on tehty kuitenkin kummankin tarjousvertailussa olleen tarjoajan osalta, eikä se ole vaikuttanut tarjousvertailun lopputulokseen.

Hankintapäätös on perusteltu hankintasäännösten edellyttämällä tavalla.

Vastaselitys

Valittaja on 10.11.2014 markkinaoikeuteen saapuneessa vastaselityksessään ilmoittanut luopuvansa esittämästään hyvitysmaksuvaatimuksesta.

Valittaja on esittänyt muun ohella, että voittaneelle tarjoajalle on annettu jälkikäteen mahdollisuus alentaa tarjoushintaansa ilmoittamalla, että puuttuvat suoritteet ovat sisältyneet muihin suoritehintoihin. Kyse on ollut kielletystä tarjoushinnan tinkimisestä. Tarjouslomakkeella on ollut mahdollista mainita, että dokumentointi kuuluu hintoihin. Tarjouspyyntö on ollut hintojen ilmoittamisen osalta yksiselitteinen. Tarjouspyynnöstä esitettyjen kysymysten ja vastausten perusteella tarjoajien on tullut ymmärtää, että tarjoajien on annettava jokaiselle riville oma hinta. Hankintayksikön täsmennys on kohdellut muita tarjoajia epätasapuolisesti ja syrjivästi.

Valittajan mukaan hankintayksikkö ei ole esittänyt perusteita sille, miksi molemmille tarjouksille olisi tullut antaa toimitusvarmuutta koskevan vertailuperusteen kohteiden valmistumista ja toimivuutta koskevien alakohtien osalta 10 pistettä. Koska voittanut tarjoaja ei ole valittanut päätöksestä, tarjousten pisteytys tulee korjata vain valittajan tarjouksen osalta.

Muut kirjelmät

Ranuan Kuituverkot Oy on 22.10.2014 markkinaoikeuteen saapuneessa lisävastineessaan esittänyt muun ohella, että tarjousten täsmennyspyynnöllä on pyritty varmistumaan siitä, etteivät tarjoajat voisi mahdollisissa sopimusneuvotteluissa vedota lomakkeen puutteisiin. Tarjouspyynnön epäselvyyden johdosta myös valittaja on tarjonnut hintalomakkeella suoritteita, joita sen ei olisi kuulunut tarjota tehtyjen rajausten vuoksi. Lisäksi hankintayksikkö on esittänyt, että valittaja on täydentänyt tarjoustaan hankintayksikön täydennyspyynnön johdosta lomakkeen kohtaan 3.10.

Eltel Networks Pohjoinen Oy on 26.1.2015 markkinaoikeuteen saapuneessa lisälausumassaan luopunut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista koskevasta vaatimuksesta.

Ranuan Kuituverkot Oy on antanut lisävastineen 9.2.2015.

Eltel Networks Pohjoinen Oy on 30.3.2015 markkinaoikeuteen saapuneessa lisälausumassaan vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksun.

Ranuan Kuituverkot Oy on antanut lisävastineen 15.4.2015.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Valituksen tutkiminen

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 87 §:n 1 momentin mukaan valitus markkinaoikeuteen on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan hankintapäätös valitusosoituksineen on lähetetty tiedoksi valittajalle 23.5.2014 sähköpostitse. Määräaika valituksen tekemiselle on siten päättynyt 6.6.2014. Valittaja on esittänyt, että se on toimittanut valituksen markkinaoikeudelle 5.6.2014 kello 14:48 lähetetyllä sähköpostiviestillä ja myöhemmin uudelleen 30.7.2014. Valituksen tutkimisen edellytysten arvioimiseksi asiassa on otettava kantaa ensinnäkin siihen, milloin valituksen on katsottava saapuneen markkinaoikeudelle.

Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 8 §:n mukaan sähköinen viesti toimitetaan viranomaiselle lähettäjän omalla vastuulla. Lain 10 §:n 1 momentin mukaan sähköinen viesti katsotaan saapuneeksi viranomaiselle silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä siten, että viestiä voidaan käsitellä. Jos saapumisajankohdasta ei ole selvitystä sen johdosta, että viranomaisen käyttämä sähköinen tiedonsiirtomenetelmä on ollut epäkunnossa tai poissa käytöstä taikka selvitystä ei muusta vastaavasta syystä voida esittää, sähköinen viesti katsotaan saman pykälän 2 momentin mukaan saapuneeksi sinä ajankohtana, jona se on lähetetty, jos lähettämisajankohdasta voidaan esittää luotettava selvitys.

Lain 10 §:n 1 momentin esitöiden (HE 17/2002 vp s. 40) mukaan käsittelyvaatimuksella tarkoitetaan viestin tietoteknistä käsittelyä, joka saattaa edellyttää esimerkiksi konvertointitoimia. Nämä toimet eivät siten vaikuta viestin saapumisajankohdan määrittelyyn. Hallituksen esityksessä (HE 17/2002 vp s. 41) on pykälän 2 momentin osalta viitattu hallituksen esitykseen laiksi sähköisestä asioinnista hallinnossa, jonka mukaan luotettavana selvityksenä viestin lähetysajasta voidaan pitää esimerkiksi viestiä välittäviltä palvelimilta sähköpostiviestin otsikkokenttiin kirjautuvia tietoja viestin saapumis- ja lähettämisajoista (HE 153/1999 vp s. 29).

Markkinaoikeus on pyytänyt valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskukselta (Valtori) selvitystä valittajan lähettämäkseen ilmoittaman viestin kulusta. Saadun selvityksen mukaan valittajan sähköpostiosoitteesta markkinaoikeuden virastosähköpostiin lähetetty viesti on pysähtynyt oikeushallinnon ensimmäiselle vastaanottavalle palvelimelle mahdollisesti viestissä olleen liitetiedoston vuoksi. Selvityksestä käy ilmi maininta karanteeniin jääneestä viestistä, jonka osalta on ilmoitettu ajankohtana 5.6.2014 kello 14:53, lähettäjänä valittajayrityksen edustajan sähköpostiosoite, vastaanottajana markkinaoikeuden virastosähköpostiosoite sekä sisältönä liite, joka nimitykseltään viittaa tarjouskilpailuun.

Markkinaoikeus toteaa, että lähettäjä vastaa edellä esitetyin tavoin siitä, että hän lähettää viestinsä oikeaan aikaan oikeaan osoitteeseen asianmukaisilla välineillä. Nyt esillä olevassa tapauksessa ei ole käynyt ilmi seikkoja, joiden perusteella olisi katsottava, ettei valittaja olisi näin toiminut tai että viestiin sisältynyt valitus olisi ollut muodossa, jonka käsitteleminen ei olisi ollut mahdollista.

Kun valittajan lähettämä sähköpostiviesti on edellä esitetyn mukaisesti saapunut oikeushallinnon palvelimelle 5.6.2014, se on tuolloin saapunut vastaanottavan viranomaisen vastuulla olevalle palvelimelle lähettäjän palvelimelta ja viestin voidaan tällöin katsoa olleen viranomaisen käsiteltävissä. Sähköpostiviesti on tuntemattomasta syystä jäänyt palvelimelle karanteeniin. Markkinaoikeus katsoo, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella kyse on ollut viranomaisen vastuulla olevan järjestelmän virheellisestä toiminnasta, jota ei tule jättää valittajan vastuulle. Valituksen tutkimiselle ei siten ole muutoksenhaulle säädettyyn määräaikaan liittyvää estettä.

Hankintalain 94 §:n 1 momentissa on säädetty niistä seuraamuksista, joita markkinaoikeus voi määrätä. Hankintalain 94 §:n 1 momentin 1–3 kohdassa säädetään niin sanotuista ensisijaisista seuraamuksista eli reaalikeinoista, joilla on mahdollista puuttua hankintasäännösten vastaiseen menettelyyn silloin, kun hankintasopimusta ei ole tehty tai hankintapäätöstä ei muutoin ole pantu täytäntöön. Markkinaoikeus on 15.9.2014 tekemällään päätöksellä sallinut hankintapäätöksen täytäntöönpanon. Hankintayksikön ilmoituksen mukaan hankintasopimukset on allekirjoitettu Ranuan Kuituverkot Oy:n ja Tähtikuitu Oy:n kanssa 10.7.2014 ja 11.7.2014. Siten asiassa ei ole mahdollista puuttua mahdolliseen hankintasäännösten vastaiseen menettelyyn reaalikeinoja käyttäen.

Valittaja on valituskirjelmässään vaatinut toissijaisesti hankintalain 94 §:n 4 momentin mukaisen hyvitysmaksun määräämistä siinä tapauksessa, että hankintayksikön menettelyyn ei voida puuttua reaalikeinoilla. Valittaja on vastaselityksessään 10.11.2014 ilmoittanut luopuvansa esittämästään hyvitysmaksuvaatimuksesta ja esittänyt asian ratkaisemiseksi, että urakan jäljellä oleva osa siirretään valittajalle ja että hankintayksikkö ja valittaja aloittavat viipymättä urakan siirtoa koskevat neuvottelut. Valittaja on 26.1.2015 lisälausumassaan luopunut myös oikeudenkäyntikulujensa korvaamista koskevasta vaatimuksesta.

Hankintayksikkö on antanut 9.2.2015 asiassa markkinaoikeudelle lisävastineen, jonka markkinaoikeus on antanut valittajalle tiedoksi. Tiedoksiannon yhteydessä markkinaoikeus on esittänyt valittajalle selvityspyynnön muun ohella siitä, onko valittajalla enää vaatimuksia asiassa ja pyytänyt valittajaa yksilöimään mahdolliset hankintalain 94 §:n mukaiset vaatimuksensa.

Valittaja on 30.3.2015 ilmoittanut markkinaoikeudelle vaativansa, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön suorittamaan sille hyvitysmaksua. Muita vaatimuksia ei kirjelmässä ole esitetty. Asiassa on siten ratkaistava se, voidaanko hyvitysmaksuvaatimus ottaa tutkittavaksi ottaen huomioon, että valittaja on edellä esitetyin tavoin 10.11.2014 luopunut hyvitysmaksun vaatimisesta asiassa.

Hankintalain 105 §:n mukaan valitukseen sovelletaan muutoin hallintolainkäyttölakia, jollei hankintalaissa toisin säädetä.

Hallintolainkäyttölain 27 §:n 1 momentin mukaan valittaja saa valitusajan päättymisen jälkeen esittää vireillä olevassa asiassa ainoastaan sellaisen uuden vaatimuksen, joka perustuu olosuhteiden muutokseen tai valitusajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan. Valittaja saa vaatia myös täytäntöönpanon kieltämistä tai tehdä muun sivuvaatimuksen. Pykälän 2 momentin mukaan valittaja saa valitusajan päättymisen jälkeen esittää uusia perusteita vaatimuksensa tueksi, jollei asia sen johdosta muutu toiseksi.

Hallintolainkäyttölain esitöiden (HE 217/1995 vp) 27 §:ää koskevien yksityiskohtaisten perustelujen mukaan esitetyn 27 §:n lähtökohtana ovat olleet siviiliprosessia koskevat oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 ja 3 momentin säännökset. Pykäläehdotuksen 1 momentissa on käsitelty uuden vaatimuksen esittämistä. Uudella vaatimuksella on tarkoitettu myös aikaisemman vaatimuksen laajentamista alkuperäisestä. Vaatimuksen rajoittaminen tai peruuttaminen olisi aina mahdollista. Momentista ilmenisivät edellytykset uuden vaatimuksen esittämiselle. Samalla se osoittaisi pääsäännön, jonka mukaan valitusajan kuluttua umpeen ei saa esittää uutta vaatimusta.

Momentissa mainitut poikkeukset pääsäännöstä vastaisivat tuolloin voimassa ollutta käytäntöä, joka on pohjautunut oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n säännöksiin. Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa on mahdollisuus uuden vaatimuksen esittämiseen olosuhteiden muutoksen johdosta rajoitettu oikeudenkäynnin aikana tapahtuneeseen muutokseen. Hallintolainkäyttölain 27 §:ssä ei tältä osin ole vastaavaa rajoitusta, jotta säännöksen soveltaminen ei tietyissä yksittäistapauksissa muodostuisi liian jäykäksi. Olosuhteiden muutoksesta voidaan tavallisesti puhua silloin, kun kysymys on seikasta, jota valittaja ei ole voinut ottaa huomioon valitusajan kuluessa.

Koska säännös on kirjoitettu silmällä pitäen ainoastaan valitusasioita, poikkeusperusteeksi ei ole otettu oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan lopussa mainittua tapausta, että uusi vaatimus voidaan esittää, jos se johtuu olennaisesti samasta perusteesta kuin alkuperäinen kanne. Samasta syystä ulkopuolelle on jätetty oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentin 2 kohta.

Edellä mainitun perusteella markkinaoikeus toteaa, että hankinta-asiassa uuden vaatimuksen esittäminen valitusajan päättymisen jälkeen on mahdollista vain silloin, kun se perustuu olosuhteiden muutokseen tai valitusajan jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitusaika on asiassa edellä todetulla tavalla päättynyt 6.6.2014. Valittaja on 10.11.2014 vastaselityksessään luopunut hyvitysmaksua koskevasta vaatimuksestaan. Valittajan 30.3.2015 esittämää hyvitysmaksuvaatimusta on siten pidettävä asiassa uutena vaatimuksena.

Valittaja on hyvitysmaksuvaatimuksesta luopuessaan ollut tietoinen siitä, että hankintayksikkö on tehnyt hankintasopimukset voittaneen tarjoajan kanssa. Hyvitysmaksuvaatimuksesta luopumisen jälkeen valittajalle on annettu tiedoksi hankintayksikön markkinaoikeudelle toimittama lisävastine. Markkinaoikeus toteaa, ettei mainitusta lisävastineesta ole kuitenkaan käynyt ilmi mitään sellaista uutta selvitystä, jonka perusteella valittajan uudelleen esittämän hyvitysmaksuvaatimuksen voitaisiin katsoa johtuvan olosuhteiden muutoksesta tai valittajan tietoon tulleesta uudesta seikasta. Valittaja ei uudelleen esittämänsä hyvitysmaksuvaatimuksen yhteydessä ole myöskään esittänyt vaatimuksen johtuvan tällaisesta seikasta. Siten markkinaoikeus toteaa, ettei valittaja ole voinut tehokkaalla tavalla saattaa asiassa uudelleen voimaan hyvitysmaksun määräämistä koskevaa vaatimusta, josta valittaja on aikaisemmin ilmoittanut luopuvansa.

Edellä lausuttuun nähden edellytyksiä hyvitysmaksuvaatimuksen tutkimiselle ei ole, eikä jäljelle jää enää muutakaan valittajan valitukseen sisältyvää vaatimusta, joka tulisi markkinaoikeudessa tutkia. Näin ollen valittajan valitus on kokonaan jätettävä tutkimatta.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta.

Markkinaoikeus velvoittaa Eltel Networks Pohjoinen Oy:n korvaamaan Ranuan Kuituverkot Oy:n oikeudenkäyntikulut 5.000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Petri Rinkinen, Reima Jussila ja Hannamaria Nurminen.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.