MAO:472/15

ASIAN TAUSTA

Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 25.8.2014 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta erityistyölaseja ja näöntarkastusta koskevasta hankinnasta. Sopimuskauden pituus on ollut kaksi vuotta, minkä lisäksi käytettävissä on ollut kahden vuoden optiokausi.

Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallintokeskuksen hankintatoimiston materiaalipäällikkö on 27.10.2014 tekemällään päätöksellä sulkenut Raision Näkökulma Oy:n tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena ja 5.11.2014 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut Instru optiikka Oy:n tarjouksen.

Hankintayksikön ilmoituksen mukaan hankinta ylittää hankintalain 15 §:n kynnysarvon.

Hankintayksikkö on antanut markkinaoikeudelle kirjallisen sitoumuksen olla panematta hankintapäätöstä täytäntöön niin kauan kuin asia on markkinaoikeudessa vireillä.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Raision Näkökulma Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevat päätökset, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä.

Perusteet

Tarjouspyyntö ja hankintamenettely kokonaisuudessaan ovat olleet syrjiviä. Tarjous on voinut koskea vain yhtä neljästä tarjouspyynnön liitteessä mainitusta paikkakunnasta, joita ovat olleet Turku, Salo, Loimaa ja Uusikaupunki. Valittaja on jättänyt tarjouksen Turun osalta. Valittaja on kuitenkin suljettu tarjouskilpailusta, koska valittajan toimipiste sijaitsee Raisiossa, eikä sillä ole toimipistettä tarjouspyynnössä mainituilla paikkakunnilla.

Turku on noin 50 kilometriä pitkä pohjois–etelä-suunnassa ja 10 kilometriä itä–länsi-suunnassa. Valittajan optikkoliike sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Turussa sijaitsevasta sairaalasta ja Turun keskustasta. Hankintayksiköllä on henkilöstöä myös Raisiossa sijaitsevassa Raision sairaalassa.

Se, että hankintakilpailuun voisi osallistua vain tietyllä paikkakunnalla sijaitseva yritys, on syrjivä ehto. Sanotun ehdon vuoksi suuri osa tarjouspyynnössä mainittujen paikkakuntien ulkopuolella sijaitsevista optikkoliikkeistä ei ole jättänyt tarjousta, joten tasapuolinen kilpailu ei ole toteutunut.

Vastine

Vaatimukset

Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.000 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valittajan tarjous on tullut sulkea tarjouskilpailusta, koska se on ollut tarjouspyynnön vastainen. Hankintayksikön päätös ei myöskään ole ollut syrjivä.

Tarjouspyynnön liitteessä 1 on pyydetty merkitsemään "kyllä" niiden paikkakuntien kohdalle, joissa tarjoajalla on liike ja joissa tarjoaja pystyy tarjoamaan tarjouspyynnössä pyydetyt erityistyölasit ja näöntarkastusta koskevat palvelut. Paikkakunnat, joihin tarjouspyynnössä ilmoitetun osatarjouksen on voinut jättää, on lueteltu erikseen. Tarjouspyynnön liitteessä on todettu, että "kyllä"-vastaus on samalla vakuutus ehdottomien vaatimusten täyttymisestä ja sitoumus ehtojen noudattamiseen.

Paikkakuntia koskevalla kriteerillä on kuvattu sitä tosiasiaa, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin suurimmat yksiköt sijaitsevat neljällä paikkakunnalla, eli Turussa, Salossa, Loimaalla ja Uudessakaupungissa. Hankinnan sopimuskausi huomioon ottaen hankintayksikkö on varautunut jo tarjouspyyntöä laatiessaan tuleviin sairaalatoiminnoissa tapahtuviin muutoksiin, eli muun ohella siihen, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on päättänyt lakkauttaa Turun yliopistollisen keskussairaalan Raision sairaalan vuonna 2015.

Tarjouspyynnössä on pyritty minimoimaan työnantajan kustantaman näyttöpäätelasien tutkimuksen, sovituksen ja noudon johdosta syntyvien työaikaisten poissaolojen kestoa hyväksymällä osatarjousten jättäminen ainoastaan niiden tarjouspyynnössä erikseen mainittujen paikkakuntien osalta, joissa työnantajan, eli hankintayksikön pääasialliset toimipaikat sijaitsevat ja joista suurin osa näyttöpäätelasien tarvitsijoista ohjataan palveluntuottajalle.

Hankintayksikkö ei ole asettanut tarjouspyynnössä kilometrirajaa, jonka sisällä tarjoajan toimipaikan tulee kunkin hankintayksikön toimipisteen osalta sijaita. Se on siten ottanut tietoisen riskin, että Turun osalta tarjoajan liike saattaa sijaita hieman kauempana kuin muutaman kilometrin päässä työntekijän työpisteestä. Voittaneella tarjoajalla on useita toimipisteitä, joista osa sijaitsee lähempänä sairaaloita kuin valittajan liike.

Hankintayksikkö on tarjouspyyntöä laatiessaan pyrkinyt myös siihen, että se saa tarjouksia mahdollisimman monelta markkinoilla toimivalta tarjoajalta, ottaen kuitenkin huomioon hankinnan erityinen kohde sekä potentiaalisten tarjoajien toimipaikkojen sijainti hankintayksikön sopimuskauden aikana toiminnassa olevien toimipisteiden sijaintiin nähden.

Valittaja on jättänyt osatarjouksen Turun osalta. Valittajalla ei kuitenkaan ole toimipistettä Turussa ja valittajan tarjous on tämän vuoksi suljettu tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Kuultavan lausunto

Instru optiikka Oy ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.

Vastaselitys

Valittajan mukaan tarjouspyyntö on ollut syrjivä, koska kuntaraja on vaikuttanut siihen, ketkä voivat osallistua tarjouskilpailuun.

Eri kunnassa toimivien epätasa-arvoista kohtelua ei voida perustella mahdollisilla tulevilla muutoksilla sairaalatoiminnoissa. Vastineessa todettu viittaus Raision sairaalan tyhjentämiseen on ollut virheellinen.

Valittajan myymälä sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn joukkoliikenteen linjan välittömässä läheisyydessä, ja sinne on helppo tulla. Lisäksi myymälän vieressä on runsaasti maksuttomia pysäköintipaikkoja. Turun kaupungin alueella sijaitseva optikkoliike voisi sen sijaan sijaita jopa 40 kilometrin päässä Turusta sijaitsevasta sairaalasta.

Se, että voittaneella tarjoajalla on useita toimipisteitä, ei liity asiaan. Tarjouspyyntö ei ole ollut oikeudenmukainen myöskään hintavertailun osalta.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 1 §:n 2 momentin mukaan lain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä sekä turvata yritysten ja muiden yhteisöjen tasapuolisia mahdollisuuksia tarjota tavaroita, palveluita ja rakennusurakointia julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa.

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Tarjouspyyntö on hankintalain 69 §:n 1 momentin mukaan laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun ohella hankinnan kohde noudattaen soveltuvin osin, mitä teknisistä eritelmistä 44 §:ssä säädetään, sekä ehdokkaiden tai tarjoajien taloudellista ja rahoituksellista tilannetta, teknistä kelpoisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat ja muut vaatimukset. Pykälän 3 momentin mukaan tarjouspyynnössä on ilmoitettava myös muut tiedot, joilla on olennaista merkitystä hankintamenettelyssä ja tarjouksen tekemisessä.

Hankintalain 44 §:n mukaan hankinnan sisältöä kuvaavat tekniset eritelmät on esitettävä hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Teknisten eritelmien on mahdollistettava tarjoajille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuun. Tekniset eritelmät eivät saa perusteettomasti rajoittaa kilpailua julkisissa hankinnoissa.

Hankintamenettely ja sen arviointi

Hankinnan kohteena ovat olleet erityistyölasit ja näöntarkastus. Hankinnassa ovat olleet mukana kaikki Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yksiköt, joissa sairaanhoitopiiri toimii työnantajana. Tarjousten valintaperusteena on ollut halvin hinta.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu toimitusehdon osalta, että asiakas käy näöntarkastuksessa ja noutaa erityistyölasit palveluntuottajan liikkeestä.

Tarjouspyynnön kohdassa 3 "Tarjoajaa koskevat ehdottomat vaatimukset ja ilmoitukset (tarjoajan soveltuvuus)" on ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

"Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön liitteenä olevan Excel-tiedoston (liite 1) osana oleva ’ehdottomat vaatimukset’-taulukko. Mikäli taulukon ja muun tarjouksen välillä on eroa, ovat taulukon tiedot määrääviä. Tarjoajan on huomioitava, että taulukossa annettavat tiedot sisältyvät ehdottomiin vaatimuksiin ja niihin tarjouspyynnön ehtojen vastaisesti vastaaminen johtaa tarjouksen automaattiseen hylkäämiseen. Taulukon täyttämisessä kehotetaan sen vuoksi noudattamaan huolellisuutta ja tarvittaessa pyytämään lisätietoa epäselviin kohtiin tarjouspyynnön ’lisätiedot ja lisätietojen antajat’ mukaisella tavalla."

Tarjouspyynnön kohdan 4 "Tarjousta koskevat ehdottomat vaatimukset" kohdassa 4.2 "Osatarjoukset" on todettu, että tarjouksen voi jättää myös koskien vain yhtä neljästä paikkakunnasta, jotka ovat Turku, Salo, Loimaa ja Uusikaupunki.

Tarjouspyynnön kohdassa 5 "Tarjousten valinta- ja vertailuperusteet" on todettu, että tarjottujen tuotteiden tulee täyttää ehdottomat vaatimukset päästäkseen vertailuun. Kohdan mukaan jokaiselle neljälle paikkakunnalle, joita ovat Turku, Salo, Loimaa ja Uusikaupunki, tullaan valitsemaan yksi sopimustoimittaja. Sopimustoimittajalla voi olla paikkakunnalla useampi liike.

Edellä mainitussa tarjouspyynnön liitteenä 1 olevassa Excel-tiedostossa on tarjouksen tietojen jälkeen otsikko "Ehdottomat vaatimukset", jonka alla otsikko "Vaadittavat ominaisuudet". Tämän alla puolestaan on sekä tarjoajalle että tarjoukselle asetetut ehdottomat vaatimukset ja vakuutus ehdottomien vaatimusten täyttymisestä ja sitoumus ehtojen noudattamiseen. Näiden alla on otsikko "Paikkakunnat", jonka alla otsikko "Huomioitavaa" sekä seuraava teksti: "Kohdassa pyydetään kertomaan missä näistä neljästä paikkakunnasta pystyy tarjoamaan pyydetyt näöntarkastuksen ja erityistyölasit." Tekstin alla on taulukko, johon on tullut ilmoittaa paikkakunnat, joissa tarjoajalla on liike. Vaihtoehtoina on annettu Turku, Salo, Loimaa ja Uusikaupunki. Taulukossa on vielä kohta lisätiedoille.

Valittaja on tarjouksessaan pannut rastin edellä mainitun taulukon kohtaan Turku, mutta ilmoittanut lisätiedoissa seuraavaa: "Raisio, 2 km Turun rajasta".

Hankintayksikkö on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena, koska tämän liike sijaitsee Raisiossa eikä tällä ole liikettä edellä mainituilla paikkakunnilla.

Valittaja on esittänyt, että tarjouspyynnön ehdottomana edellytyksenä ollut vaatimus liikkeen sijaintipaikasta tietyn kaupungin alueella on ollut syrjivä. Vaatimus mahdollistaisi liikkeen sijainnin pohjois–etelä-suunnassa jopa noin 40 kilometrin päässä Turun yliopistollisesta keskussairaalasta, mutta länteen päin tarjouspyynnön määrittämä kaupungin raja rajaisi etäisyyden noin 6 kilometriin. Valittajan liike sijaitsee Raisiossa vain noin 2 kilometrin päässä Turun kaupungin rajasta ja noin 10 kilometrin päässä Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on oikeus päättää hankintojensa sisällöstä tarpeittensa mukaisesti ja sillä on laaja harkintavalta sen suhteen, miten se määrittelee hankinnan kohteen. Hankintayksikön on kuitenkin otettava huomioon vaatimus tarjoajien tasapuolisesta ja syrjimättömästä kohtelusta.

Hankintayksikkö on perustellut liikkeen sijaintivaatimusta sillä, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin suurimmat yksiköt sijaitsevat Turussa, Salossa, Loimaalla ja Uudessakaupungissa. Hankinnan sopimuskauden huomioon ottaen hankintayksikkö on varautunut jo tarjouspyyntöä laatiessaan tuleviin sairaalatoiminnoissa tapahtuviin muutoksiin, kuten siihen, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on päättänyt lakkauttaa Turun yliopistollisen keskussairaalan Raision sairaalan vuonna 2015.

Edelleen hankintayksikkö on esittänyt, että tarjouspyynnössä on pyritty minimoimaan työnantajan kustantamien näyttöpäätelasien tutkimuksen, sovituksen ja noudon johdosta syntyvien työaikaisten poissaolojen kestoa hyväksymällä osatarjousten jättäminen ainoastaan niiden tarjouspyynnössä erikseen mainittujen paikkakuntien osalta, joissa työnantajan, eli tässä tapauksessa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin pääasialliset toimipaikat sijaitsevat.

Hankinnan kohteelle tarjouspyynnössä asetettavien vaatimusten tulee olla hankinnan kannalta perusteltuja eivätkä ne saa perusteettomasti rajoittaa kilpailua. Vaatimukset eivät myöskään saa olla syrjiviä.

Markkinaoikeus katsoo, että tarjoajan liikkeelle tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla asetettu sijaintivaatimus ei ole ollut kysymyksessä olevan hankinnan kannalta perusteltu. Vaatimus on mahdollistanut sen, että tarjoajan liike on voinut sijaita paljon kauempana hankintayksikön toimipaikoista kuin esimerkiksi valittajan liike, jolloin myös matka-aika on voinut olla pidempi. Hankintayksikön asettama vaatimus ei ole siten omiaan takaamaan kohtuullista etäisyyttä ja työaikaisten poissaolojen minimointia koskevan päämäärän saavuttamista.

Tarjouspyyntö on myös ollut omiaan johtamaan siihen, ettei olemassa olevia kilpailumahdollisuuksia ole voitu hyödyntää riittävästi.

Lisäksi sijaintivaatimus on ollut syrjivä, koska hankintayksikkö on asettanut tarjoajat epätasa-arvoiseen asemaan asettamalla ehdottomaksi vaatimukseksi tarjoajan liikkeen sijainnin tietyn kunnan tai kaupungin alueella.

Edellä lausutun perusteella markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyynnössä liikkeen sijainnille asetettu vaatimus on ollut hankintasäännösten vastainen.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Edellä mainittu hankintamenettelyn virheellisyys sekä jäljempänä seuraamusten osalta lausuttu huomioon ottaen asiassa ei ole tarpeen lausua muista valittajan väitteistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu eikä hankintapäätöstä ole muutoinkaan pantu täytäntöön. Näin ollen muutoksenhaun kohteena olevat päätökset voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin nojalla kumota ja hankintapäätöksen täytäntöönpano kieltää.

Koska jo hankintamenettelyä koskeva tarjouspyyntö on ollut hankintasäännösten vastainen, hankintayksikön virheellinen menettely voidaan tässä tapauksessa korjata vain siten, että hankinnasta järjestetään kokonaan uusi tarjouskilpailu.

Mikäli Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä aikoo edelleen toteuttaa erityistyölaseja ja näöntarkastusta koskevan hankinnan julkisena hankintana, sen on järjestettävä uusi tarjouskilpailu, jossa on otettava huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolain¬käyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen ei ole kohtuutonta, että hankintayksikkö saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän 27.10.2014 tekemän päätöksen ja 5.11.2014 tekemän hankintapäätöksen. Markkinaoikeus kieltää Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymää tekemästä hankintasopimusta viimeksi mainitun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 20.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus hylkää Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Nina Korjus, Olli Wikberg ja Teija Kotro.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.