MAO:442/15

ASIAN TAUSTA

Pirkkalan kunnan (jäljempänä myös hankintayksikkö) tekninen toimi on ilmoittanut 17.2.2015 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Soljan kaava alueen rakentamista koskevasta rakennusurakasta.

Pirkkalan kunnan tekninen lautakunta on 18.3.2015 tekemällään hankintapäätöksellä § 45 valinnut Karpin Kaivin Oy:n tarjouksen.

Pirkkalan kunnan tekninen lautakunta on 15.4.2015 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 63 poistanut 18.3.2015 tekemänsä hankintapäätöksen, tosiasiallisesti sulkenut Karpin Kaivin Oy:n tarjouskilpailusta ja valinnut Destia Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on asiassa esitetyn selvityksen mukaan ollut noin 2.000.000 euroa.

Markkinaoikeus on 8.5.2015 antamallaan päätöksellä numero 323/15 kieltänyt hankintayksikköä väliaikaisesti tekemästä muutoksenhaun kohteena olevan hankintaoikaisupäätöksen perusteella hankintasopimusta tai panemasta sanottua päätöstä muutoinkaan täytäntöön.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Karpin Kaivin Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintaoikaisupäätöksen, kieltää hankintayksikköä soveltamasta virheellistä päätöstään sekä velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna enintään 185.000 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 7.744,25 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikkö on virheellisesti katsonut, ettei valittaja olisi täyttänyt referenssejä koskevaa vähimmäisvaatimusta.

Hankintayksikkö ei ole laatinut hankintaoikaisupäätöksensä perusteita itse, vaan on käyttänyt otetta Kuntaliiton lausunnosta. Päätöstä ei siten ole perusteltu hankintasäännösten edellyttämällä tavalla. Päätös ei ole myöskään täyttänyt tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteita.

Tarjouspyynnön mukaan yrityksellä on tullut olla kokemusta viimeisen viiden vuoden aikana pääurakoitsijana toimimisesta yli 1,0 miljoonan euron kunnallisteknisissä rakennusurakoissa. Valittaja on tarjouksessaan ilmoittanut pyydetyt kolme referenssikohdetta, jotka ovat täyttäneet asetetut vaatimukset.

Pääurakoitsijana toimimista on arvioitava suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta. Hankintayksikkö on alun perin katsonut valittajan täyttäneen referenssivaatimuksen.

Sopimusoikeudellisen vastuun korostaminen referenssiedellytyksenä on ollut suhteellisuusperiaatteen vastaista. Kokemus riitatilanteesta ei voi olla vähimmäisvaatimuksena.

Rakennusurakan yleiset sopimusehdot (YSE 1998; jäljempänä YSE ehdot) eivät liity hankintasäännöksiin. Tarjouspyyntöasiakirjoissa ei ole edes viitattu mainittuihin ehtoihin, eikä sopimusoikeudellinen vastuu niiden perusteella liity erityisellä tavalla pääurakoitsijaan. Ehdoista käy ilmi, että myös sivu-urakoitsijat ovat sopimussuhteessa rakennuttajaan.

Pääurakoitsijan aseman olennaisia tunnusmerkkejä ovat muun muassa työmaan hallinta, työmaan aikataulusta huolehtiminen sekä töiden järjestely ja yhteensovittaminen, joista valittaja on esittänyt riittävänä pidettävän selvityksen. Pääurakoitsijan määritelmän sisältö määräytyy yksittäistapauksittain. Pääurakoitsija ei välttämättä ole vastuussa töiden yhteensovittamisesta. On myös mahdollista, että pääurakoitsija vastaa vain omasta osuudestaan. Joka tapauksessa nyt kyseessä olevassa kilpailutuksessa olennaiseksi pääurakoitsijakokemuksen tunnusmerkiksi on katsottava työmaan johtovelvollisuudet, töiden yhteensovittaminen ja tähän liittyvä osoitus aikataulussa pysymisestä.

Valittaja on esittänyt riidanalaisen referenssin osalta selvityksen siitä, että se on toteuttanut työn aikataulussa ja kyennyt huolehtimaan kyseisen kokoluokan urakan järjestelyistä. Hankintaoikaisupäätöksessä on jätetty huomiotta pääurakoitsijan velvollisuuksiin liittyvä olennainen seikka eli se, että referenssi on ollut kokonaisvastuu-urakka. Valittaja on esittänyt selvityksen myös siitä, että rakennuttajana referenssikohteessa on toiminut Karpin Käsittely Oy, jolle valittaja on ollut vastuussa.

Vastine

Vaatimukset

Pirkkalan kunta on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Perusteet

Valittajan tarjouksen perusteella ei ole voitu yksiselitteisesti todeta referenssivaatimuksen täyttyneen erityisesti pääurakoitsijana toimimisen osalta.

Hankintaoikaisupäätöksen perusteluissa on käytetty pääurakoitsijan määrittelynä YSE-ehtoja, joiden mukaan pääurakoitsijalla tarkoitetaan rakennuttajaan sopimussuhteessa olevaa urakoitsijaa, joka kaupallisissa asiakirjoissa on nimetty pääurakoitsijaksi ja jolle sopimuksenmukaisessa laajuudessa kuuluvat työmaan johtovelvollisuudet. Rakennuttajalla tarkoitetaan luonnollista tai juridista henkilöä, jonka lukuun rakennustyö tehdään ja joka viime kädessä vastaanottaa työtuloksen.

Vaikka YSE-käsitteistöön ei ole ollut referenssivaatimuksessa suoraa viittausta, on käsitteistö alalla vakiintunutta. Merkitystä tulee antaa myös tarjoajan sopimusoikeudelliselle vastuulle suhteessa rakennuttajaan. Urakan luonne huomioon ottaen pääurakoitsijana toimimisen arvioinnissa on otettava huomioon myös urakoitsijan vastuu ali- ja sivu urakoitsijoista.

Kyse ei ole ollut pelkästään siitä, onko tarjoajalla ollut olemassa oleva sopimussuhde, vaan myös sellaisen sopimussuhteen olemassaolon arvioinnista, jossa urakoitsija on toiminut pääurakoitsijana ja kantanut tosiasiallisesti vastuuta myös muiden kuin omien töidensä toteuttamisesta kohteen tosiasiallisesti ulkopuoliselle rakennuttajalle. Tällä on oleellinen merkitys arvioitaessa tarjoajan kykyä suoriutua tarjouspyynnön kohteena olevasta hankinnasta.

Koska valittaja ei ole riittävällä tavalla selvittänyt vaatimuksen täyttymistä, ei hankintayksikön voida katsoa ylittäneen harkintavaltaansa arvioidessaan kyseessä olevan referenssikohteen vaatimuksen vastaiseksi.

Kuultavan lausunto

Destia Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.837,50 eurolla viivästyskorkoineen.

Valittaja ei ole täyttänyt soveltuvuutta koskevaa vähimmäisvaatimusta. Valittajan omalla tontilla, omalle konserniyhtiölle tehty työ ei ole osoittanut edellytettyä pääurakointikokemusta ja pääurakoitsijan vastuiden toteuttamista. Valittajan kolmas referenssi ei ole siten ollut tarjouspyynnön mukainen.

Alalla toimivan yrityksen voidaan olettaa tuntevan pääurakoitsijan vastuut ja velvollisuudet esimerkiksi siten kuin YSE-ehdoista käy ilmi. Tarjouspyynnössä esitetty vaatimus, johon ei ole liitetty lisäedellytyksiä päätöksen yhteydessä, on ollut suhteellisuusperiaatteen mukainen.

Työ on ollut pääasiallisesti louhintaa, eikä valittajan tontilla ole tehty lainkaan kunnallisteknistä urakointia, mitä referenssin on myös tullut osoittaa.

Vastaselitys

Hankintaoikaisupäätös on perustunut sellaisiin lisäedellytyksiin, joita ei ole asetettu tarjouspyyntöasiakirjoissa. Menettely on ollut avoimuuden, tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun sekä suhteellisuusperiaatteen vastaista.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa ei ole määritelty pääurakoitsija-sanaa eikä edellytetty selvitystä pääurakoitsijana toimimisesta. Mikäli pääurakoitsijana toimimista olisi haluttu käyttää vaatimuksena, olisi tullut määritellä, mitä käsitteellä on tarkoitettu ja pyytää selvitys. Asiakirjoissa ei ole myöskään määritelty, että tarjoajalla olisi tullut olla kokemusta alaisuudessaan toimivista ali tai sivu urakoitsijoista tai että pääurakoinnilla olisi tarkoitettu työmaan johtovelvollisuuksia. Mainituista seikoistakaan ei ole pyydetty selvitystä. Myöskään sopimusoikeudellisen vastuun osoittavaa asiakirjaa ei ole edellytetty. Se ei edes liittyisi tarjoajan edellytyksiin toteuttaa hankinta, vaan olisi omiaan mahdollistamaan hankintayksikön käytännössä rajoittamattoman mielivallan. Selvitystä siitäkään, kenen omistamalla tontilla työ on tehty, ei ole edellytetty eikä pyydetty.

Valittaja on täyttänyt asetetut vaatimukset ja esittänyt riittävän selvityksen. Referenssin kohde on vastannut hankinnan kohdetta.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 71 §:n 2 momentin mukaan tarjouskilpailusta tulee sulkea pois tarjoaja, jolla ei ole teknisiä, taloudellisia tai muita edellytyksiä hankinnan toteuttamiseksi. Tarjoajien sulkemisessa tarjouskilpailun ulkopuolelle voidaan noudattaa soveltuvin osin, mitä tarjoajien soveltuvuuden arvioinnista 52–59 §:ssä säädetään.

Hankintalain 56 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi esittää tarjoajien rahoituksellista ja taloudellista tilannetta, teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä sekä laatua koskevia vaatimuksia sekä vaatia tarjoajia esittämään niihin liittyviä selvityksiä.

Asian arviointi

Asiassa on Karpin Kaivin Oy:n valituksen johdosta kysymys siitä, onko hankintayksikkö menetellyt virheellisesti, kun se on muutoksenhaun kohteena olevassa hankintaoikaisupäätöksessä katsonut, ettei valittaja ole täyttänyt tarjoajan soveltuvuutta koskevaa vähimmäisvaatimusta pääurakoitsijana toimimisen osalta.

Tarjouspyynnöllä on pyydetty urakkatarjousta Soljan kaava alueen toteuttamisen edellyttämistä katujen ja kunnallistekniikan rakennustöistä sekä tonttien esirakentamistöistä. Tarjouksen valintaperusteena on ollut halvin hinta.

Tarjouspyynnön kohdassa "Tarjoajan soveltuvuutta koskevat vähimmäisvaatimukset" on asetettu yhdeksi vaatimukseksi seuraava:

"Yrityksellä tulee olla kokemusta viimeisen viiden vuoden aikana pääurakoitsijana toimimisesta yli 1,0 miljoonan euron kunnallisteknisissä rakennusurakoissa. Kokemus ajalta 2010–2015 on osoitettava vähintään kolmella tarjouksessa mainittavalla referenssikohteella."

Tarjouspyynnön kohdan "Tarjouksen tekeminen" alakohdan "B. Tarjoajan soveltuvuutta koskevat selvitykset" mukaan tarjoukseen on tullut liittää muun ohella referenssiluettelo tarjoajan ajalla 2010–2015 tekemästä vähintään kolmesta yli 1,0 miljoonan euron kunnallistekniikan rakennusurakasta.

Tarjouspyynnön liitteenä ollut tarjouslomake on sisältänyt liiteluettelon, jonka kunkin liitteen kohdalle tarjoajan on tullut merkitä rasti sen merkiksi, että kyseinen liite on ollut tarjoukseen liitettynä. Yhtenä luettelon kohtana on mainittu "Referenssiluettelo yrityksen pääurakoitsijana tekemistä vähintään kolmesta yli 1,0 miljoonan euron infrarakentamisurakasta ajalla 2010–2015".

Tarjouspyyntöasiakirjoihin sisältyneen urakkaohjelman kohdan 3.1 "Suoritusvelvollisuuden laajuus" mukaan urakkamuotona on kokonaisurakka. Urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana. Pääurakoitsijalle kuuluu töiden yhteen sovittaminen ja aikatauluvastuu.

Urakkaohjelman kohdassa 8.2 "Urakkasopimusasiakirjat ja niiden pätevyysjärjestys" yhtenä kaupallisena asiakirjana on mainittu yleiset sopimusehdot YSE 1998, joihin on viitattu ainakin eräissä urakkaohjelman kohdissa.

Muutoksenhaun kohteena olevalla hankintaoikaisupäätöksellä on Destia Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen perusteella kumottu aikaisempi hankintapäätös, jolla oli valittu Karpin Kaivin Oy:n tarjous. Hankintaoikaisupäätöksessä on tosiasiallisesti suljettu Karpin Kaivin Oy tarjouskilpailusta puuttuvan soveltuvuuden vuoksi.

Hankintaoikaisupäätöksen mukaan kaikkien tarjoajien oli alun perin todettu täyttäneen esitetyt vähimmäisvaatimukset. Yksi valittajan esittämästä kolmesta referenssistä on ollut urakoitsijan itse omistamalla tontilla tehty työ, joka on sisältänyt tontin esirakentamista sekä louhinta ja murskatöiden suorittamista. Työn arvo on osoitettu tontilta murskatun kiviaineksen yli 1,0 miljoonan euron toteutuneilla myyntihinnoilla. Referenssi oli hyväksytty, koska se oli vastannut työteknisesti urakkakilpailun hanketta ja todettu kokonsa puolesta riittäväksi.

Hankintaoikaisupäätöksessä on viitattu Kuntaliiton asiassa antamaan lausuntoon seuraavasti:

"Lausunnossa todetaan mm.:

  • Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE 1998) mukaan pääurakoitsijalla tarkoitetaan rakennuttajaan sopimussuhteessa olevaa urakoitsijaa, joka kaupallisissa asiakirjoissa on nimetty pääurakoitsijaksi ja jolle sopimuksenmukaisessa laajuudessa kuuluvat työmaan johtovelvollisuudet.
  • Pääurakoitsijana toimiminen edellyttää sopimussuhdetta rakennuttajaan. Rakennuttajalla tarkoitetaan luonnollista tai juridista henkilöä, jonka lukuun rakennustyö tehdään ja joka viime kädessä vastaanottaa työtuloksen.
  • Pääurakoitsijan rooliin kuuluu olennaisesti sopimusoikeudellinen vastuu kohteesta rakennuttajalle. Pääurakoitsija vastaa myös aliurakoitsijoiden toiminnasta suhteessa pääurakoitsijaan. Tässä suhteessa ero oman rakennuskohteen toteutuksen ja pääurakoitsijana toimimisen välillä on olennainen, vaikka referenssikohde sinänsä vastaisikin teknisesti ja laajuudeltaan tarjouspyynnössä tarkoitettua kohdetta.
  • Karpin Kaivimen vastineessa referenssiä perustellaan sillä, että Karpin Kaivin on toiminut pääurakoitsijana kohteessa, jossa Karpin Käsittely Oy on ollut rakennuttaja. Esitettyjen tietojen perusteella ei voida arvioida asian todellista tilaa. Liitteissä ei ole esimerkiksi rakennuttajan ja pääurakoitsijan sopimusta, josta kävisi ilmi Karpin Kaivimen olleen pääurakoitsijan asemassa. Liitteinä olleista rakennus- ja ympäristöluvista ei ole pääteltävissä, että Karpin Käsittely olisi ollut rakennuttaja ja Karpin Kaivin Oy pääurakoitsija. Lupien perusteella on mahdollista myös se, että Karpin Kaivin on ollut rakennuttajan asemassa.
  • Velvollisuus vaaditun soveltuvuuden täyttymisen osoittamiseen on tarjouskilpailussa tarjoajalla. Mikäli tarjoaja ei pysty osoittamaan soveltuvuuden täyttymistä, se tulee jättää tarjouskilpailun ulkopuolelle."

Hankintaoikaisupäätöksessä on viitattu edellä mainittuihin perusteisiin ja todettu, että Karpin Kaivin Oy:n tarjous olisi pitänyt hylätä tarjouspyynnön ehtoja täyttämättömänä.

Valittajan tarjousasiakirjoihin on sisältynyt muun ohella 4.3.2015 tulostettu valittajaa koskeva referenssiyhteenveto sekä 4.3.2014 päivätty valittajan toimitusjohtajan allekirjoittama selvitys nyt kyseessä olevasta riidanalaisesta referenssistä. Selvityksestä käy ilmi, että kysymyksessä on ollut valittajan omistaman tontin esirakentaminen, johon on kuulunut maanrakennus , louhinta ja murskaustöitä, ja että murskattua kiviainesta on myyty yli miljoonalla eurolla.

Muutoksenhaun kohteena olevan hankintaoikaisupäätöksen oheismateriaaliksi liitetyssä 7.4.2015 päivätyssä asiakirjassa "Karpin Kaivin Oy:n lausunto Destian oikaisuvaatimukseen" on mainittu, että kyseessä oleva referenssi on toteutettu KVR-urakkana. Rakennuttajana toimii Karpin Käsittely Oy, joka on valinnut esirakentamisurakoitsijaksi Karpin Kaivin Oy:n. Esirakentamiseen on kuulunut maanrakennustöitä, kalliopinnan kuorintaa, varastokasa alueiden rakentamistöitä sekä louhinta , murskaus ja mittaustöitä. Lausunnon mukaan KVR urakka on tähän mennessä tullut maksamaan yli miljoona euroa ja kunnallistekniset työt alkavat rakennusluvan puitteissa. Lausunnon liitteenä on ollut Karpin Kaivin Oy:n rakennuslupa, 20.3.2014 päivätty aloituskokouksen pöytäkirja sekä Karpin Käsittely Oy:n ympäristölupa.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjoajan soveltuvuutta koskevilla vaatimuksilla hankintayksikkö pyrkii varmistumaan tarjoajan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, milloin se katsoo, että hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät edellytykset täyttyvät, kunhan menettely ei ole tarjoajia kohtaan syrjivää tai epätasapuolista eikä suhteellisuus tai avoimuusperiaatteen vastaista.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa ei sinänsä ole nimenomaisesti määritelty, mitä pääurakoitsijalla on tarkoitettu. Ottaen kuitenkin huomioon hankinnan kohteen ja siitä tarjouspyyntöasiakirjoissa kokonaisuutena annetut tiedot, markkinaoikeus katsoo, että alalla ammattimaisesti toimivat tarjoajat ovat tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella riittävässä määrin voineet ymmärtää, mitä pääurakoitsijalla on tarkoitettu. Lisäksi edellä mainitut asiakirjat ovat sisältäneet jossain määrin viittauksia YSE ehtoihin.

Tarjouspyyntöasiakirjoista on käynyt selvästi ilmi, että hyväksyttävän referenssin yhtenä edellytyksenä on ollut pääurakoitsijana toimiminen. Asiaa ei tältä osin ole syytä arvioida toisin sillä perusteella, että tarjoajan soveltuvuutta koskevia selvityksiä koskevassa tarjouspyynnön kohdassa on mainittu referenssiluettelosta puhuttaessa muut referenssille tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset paitsi pääurakoitsijan asema, kun mainittu seikka on kuitenkin tuotu esiin sekä itse vaatimuksessa että tarjouspyyntöasiakirjoihin kuuluneen tarjouslomakkeen liiteluettelossa, johon tarjoajan on tullut merkitä rasti liitteen toimittamisen merkiksi.

Asiassa saadun selvityksen mukaan valittaja on tarjousasiakirjoissaan esittänyt kolme tarjouspyyntöasiakirjoissa asetetut edellytykset mahdollisesti täyttävää referenssiä. Näistä kolmesta referenssistä yhden, Kyynijärven kaava alueen tontin esirakentamista koskevan referenssin, hyväksyttävyys on tapauksessa riitainen.

Edellä todetulla tavalla valittajan tarjousasiakirjoista on käynyt ilmi, että mainitussa referenssissä on ollut kyse Karpin Kaivin Oy:n omalla tontilla tehdyn, tontin esirakentamisen yhteydessä murskatun kiviaineksen myynnistä. Tarjousasiakirjoista ei ole käynyt ilmi eikä niistä myöskään muutoin ole ollut pääteltävissä, että kohteessa olisi ollut kyse pääurakoinnista. Valittajan tarjousasiakirjojen perusteella on saattanut syntyä perusteltu epäilys siitä, onko kohteessa ollut kyse tarjouspyyntöasiakirjoissa edellytetystä referenssistä.

Kun hankintayksikkö asiassa saadun selvityksen mukaan on Destia Oy:n hankintaoikaisuvaatimusta käsitellessään pyytänyt lausuntoa valittajalta, sen on samalla tosiasiassa katsottava pyytäneen valittajalta selvitystä riidanalaisesta referenssistä. Valittaja on lausunnossaan esittänyt, että referenssissä on ollut kyse KVR urakasta, jossa rakennuttajana on ollut Karpin Käsittely Oy.

Valittajan tarjousasiakirjoista ja sen oikaisuvaatimukseen antamastaan lausunnosta liitteineen ei kuitenkaan ole ollut varmuudella pääteltävissä, että Karpin Kaivin Oy olisi toiminut puheena olevassa kohteessa pääurakoitsijana. Markkinaoikeus katsoo näin ollen, että hankintayksikkö on harkintavaltansa rajoissa voinut katsoa, ettei valittajan tarjouksessaan ilmoittama tontin esirakentamista koskeva referenssi ole vastannut tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia. Kun asiassa ei ole esitetty eikä edes väitetty, että valittajalla tästä huolimatta olisi ollut tarjouspyynnössä edellytetyt kolme referenssiä, ei hankintayksikkö ole menetellyt virheellisesti sulkiessaan valittajan tarjouskilpailusta puuttuvan soveltuvuuden vuoksi. Asiassa ei ole myöskään käynyt ilmi seikkoja, joiden perusteella olisi katsottava, että hankintayksikkö olisi menetellyt tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun sekä suhteellisuusperiaatteen ja avoimuuden periaatteen vastaisesti. Hankintapäätös on myös ollut riittävästi perusteltu.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolain¬käyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos kuultava joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan kuultavan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeuden 8.5.2015 määräämä väliaikainen kielto (päätös nro 323/15) raukeaa.

Markkinaoikeus velvoittaa Karpin Kaivin Oy:n korvaamaan Destia Oy:n oikeudenkäyntikulut 2.500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Nina Korjus, Olli Wikberg ja Hannamaria Nurminen.

HUOMAA

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1.7.2016 taltionumero 2962.