MAO:421/15

ASIAN TAUSTA

Helsingin kaupungin (jäljempänä myös hankintayksikkö) rakennusvirasto on ilmoittanut 24.6.2014 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella ja 25.6.2014 julkaistulla korjausilmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelynä toteutettavasta Qlikview-konsulttipalvelun hankinnasta ajalle 1.10.2014–30.9.2015 ja mahdolliselle yhden vuoden optiokaudelle.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto on 9.9.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 9 valinnut Solinatech Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 150.000–200.000 euroa.

Hankintayksikön ilmoituksen mukaan hankintasopimus on allekirjoitettu 28.10.2014.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Evolvit Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille 30.000 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 920 eurolla.

Perusteet

Voittaneen tarjoajan tarjous ei ole täyttänyt tarjouspyynnön vähimmäisvaatimuksia kahden kohdan osalta.

Tarjouspyynnössä on ensinnäkin yksiselitteisesti vaadittu kaikkien tarjouspyynnössä nimettyjen SAP-moduuleiden hyödyntämistä QlikView-raportoinnissa. Voittanut tarjoaja ei oman selvityksensä mukaan ole näin tehnyt.

Lisäksi tarjouspyynnössä on vaadittu tiettyjen yksiselitteisesti nimettyjen QlikView-koulutusten suorittamista, joita voittaneen tarjoajan konsultti ei kuitenkaan ole suorittanut. Esimerkiksi vaatimuksena ollut QlikView Expressor -tuote on ollut olemassa vasta noin vuoden, joten vastaavaa koulutusta ei ole voinut saada vuonna 2007.

Vastine

Vaatimukset

Helsingin kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.250 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Voittanut tarjoaja on täyttänyt tarjouspyynnössä tarjoajalle asetetut tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset.

Voittanut tarjoaja on vastannut tarjouksessaan jokaisen tarjouspyynnössä vaaditun SAP-moduulin ja QlickView-koulutuksen kohdalla "kyllä".

SAP-moduuleja on rakennusviraston käyttämien moduulien lisäksi huomattavan paljon enemmän, ja voittaneen tarjoajan antamassa selvityksessä moduuleja on käsitelty yleisellä tasolla. Voittaneen tarjoajan SAP-moduuleihin liittyvä selvitys ei ole ollut ristiriidassa sen antamien vastausten kanssa.

Tarjouspyynnössä on nimetty QlikView-koulutuksen osa-alueet, joista nimettävällä henkilöllä on tullut olla koulutusta. Koulutusvaatimuksen on voinut täyttää myös muulla tavoin kuin virallisilla Qliktech-yrityksen kursseilla. Voittaneen tarjoajan koulutuksen osalta antama selvitys ei ole ollut ristiriidassa sen antamien vastausten kanssa.

Kuultavan lausunto

Solinatech Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Perusteet

Voittanut tarjoaja on täyttänyt kaikki vaatimukset koskien tarjouspyynnössä mainittujen SAP-moduuleiden hyödyntämistä. Voittaneen tarjoajan henkilöstöllä on käytännön kokemusta jokaisen tarjouspyynnössä yksilöidyn SAP-moduulin hyödyntämisestä QlikView-sovelluksella. Tarjouksen liitteenä olevasta selvityksestä on tarkoituksella jätetty pois tarkka yksilöinti, koska palvelutoimitukset, joissa yksilöityjä moduuleja on hyödynnetty, ovat salassapitosopimusten alaisia.

Voittaneen tarjoajan pääasiallinen konsultti on vuonna 2007 saamansa QlikView-peruskoulutuksen jälkeen muun ohella kouluttanut kansainvälisiä toimijoita toteuttamaan QlikView-ratkaisuja sekä toimittanut useita kymmeniä QlikView-ratkaisuja ja esittelyjä. Olisi kohtuutonta, jos tarjouspyynnössä vaadittaisiin osallistumista nimenomaan tietyn toimittajan järjestämille peruskursseille.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan selvityksessään käyttämällä ilmaisulla "käytetty suurinta osaa" on viitattu tarjouspyynnössä mainittuihin moduuleihin. Näin ollen hankintayksikön olisi tullut todeta, ettei kaikkia vaadittuja moduuleita ole hyödynnetty.

Koulutusvaatimusten osalta valittaja on esittänyt, ettei termillä "koulutus" voida olettaa viitatun itseopiskeluun tai muuhun järjestäytymättömään perehtymiseen. Tarjouspyynnöstä on ollut pääteltävissä, että koulutusvaatimukset eivät ole koskeneet tiettyjä osa alueita, vaan nimenomaisia kursseja, eikä voittaneen tarjoajan konsultti ole niitä suorittanut.

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikön olisi tullut sulkea voittaneen tarjoajan tarjous tarjouskilpailusta.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalain) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 69 §:n 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun ohella ehdokkaiden tai tarjoajien taloudellista ja rahoituksellista tilannetta, teknistä kelpoisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat ja muut vaatimukset sekä luettelo asiakirjoista, joita ehdokkaan tai tarjoajan on tätä varten toimitettava.

Hankintalain 71 §:n 1 momentin mukaan ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuus on arvioitava kaikissa hankintamenettelyissä ennalta ilmoitettuja, tarjoajien taloudelliseen ja rahoitukselliseen tilanteeseen, tekniseen suorituskykyyn tai ammatilliseen pätevyyteen liittyviä taikka muita objektiivisia ja syrjimättömiä perusteita noudattaen. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouskilpailusta tulee sulkea pois ehdokas tai tarjoaja, jolla ei ole teknisiä, taloudellisia tai muita edellytyksiä hankinnan toteuttamiseksi. Ehdokkaiden tai tarjoajien sulkemisessa tarjouskilpailun ulkopuolelle voidaan noudattaa soveltuvin osin myös, mitä ehdokkaiden ja tarjoajien soveltuvuuden arvioinnista lain 5259 §:ssä säädetään.

Hankintalain 56 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi esittää ehdokkaiden tai tarjoajien rahoituksellista ja taloudellista tilannetta, teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä sekä laatua koskevia vaatimuksia sekä vaatia ehdokkaita ja tarjoajia esittämään niihin liittyviä selvityksiä. Pykälän 2 momentin mukaan vaatimusten ja niiden täyttymisen todistamiseksi pyydettävien selvitysten tulee liittyä ehdokkaan ja tarjoajan edellytyksiin toteuttaa hankinta, ja ne on suhteutettava hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen. Vaatimuksista ja selvityksistä on ilmoitettava hankintailmoituksessa. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Voittaneen tarjoajan soveltuvuuden arviointi

Valittaja on esittänyt, että voittanut tarjoaja ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä tarjoajilta vaadittuja vähimmäisvaatimuksia, joten se olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta.

Tarjoajan soveltuvuusvaatimukset on esitetty tarjouspyynnön kohdan 8 taulukossa. Vaatimuksena on ollut muun muassa, että tarjoajalla on oltava kokemusta rakennusviraston käyttämien SAP-moduulien hyödyntämisestä QlikView-sovelluksessa. Tarjoajien on tullut vastata "kyllä" tai "ei" jokaisen kuuden nimetyn SAP-moduulin kohdalle. Vaaditun kokemuksen osoittamiseksi tarjoajien on tullut lisäksi toimittaa selvitys.

Tarjouspyynnössä on myös edellytetty, että tarjoajan ehdottamilla henkilöillä on koulutus tarjouspyynnössä mainituilta QlikView-koulutuksen osa-alueilta. Myös tältä osin tarjoajien on tullut vastata "kyllä" tai "ei" jokaisen QlikView-koulutusvaatimuksen kohdalle sekä toimittaa selvitys ehdotettujen henkilöiden QlikView-koulutuksesta.

Voittanut tarjoaja on vastannut tarjouksessaan jokaisen SAP-moduulin ja QlikView-koulutuksen kohdalle "kyllä". Lisäksi voittanut tarjoaja on toimittanut tarjouksensa liitteenä selvitykset SAP-moduulien hyödyntämisestä sekä tarjouksessa ehdotetun henkilön QlikView-koulutuksesta.

SAP-moduulien hyödyntämistä koskevassa selvityksessään voittanut tarjoaja on muun ohella ilmoittanut, että "Solinatech Oy henkilöstöllä on laaja kokemus SAP:stä tulevan tiedon hyödyntämisestä projekteissa". Lisäksi selvityksen mukaan "QlickView on ollut käytössä useilla näistä tilaajista ja useissa tapauksissa on tietoa tuotu suuryritysten SAP-järjestelmistä, jotka ovat kattaneet suurimman osan SAP-moduuleista".

QlikView-koulutusta koskevassa selvityksessään voittanut tarjoaja on todennut muun ohella, että sen pääasiallinen QlikView-konsultti on saanut QlikView-sovellukseen liittyvän koulutuksen Ruotsissa 2007, jolloin sovelluksen moduulit eivät ole olleet aivan nykyisenkaltaiset. Tällöin on tiiviimmässä muodossa annettu käytännössä koko nykyistä koulutuspalettia vastaava koulutus.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjoajien soveltuvuutta koskevilla vaatimuksilla hankintayksikkö pyrkii varmistumaan toimittajan kyvystä toteuttaa hankinta. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, milloin se katsoo, että hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät edellytykset täyttyvät, kunhan menettely ei ole tarjoajia kohtaan syrjivää tai epätasapuolista eikä suhteellisuusperiaatteen tai avoimuusperiaatteen vastaista.

Voittanut tarjoaja on edellä mainituin tavoin tarjouksessaan ilmoittanut täyttävänsä SAP-moduulien hyödyntämistä ja QlikView-koulutusta koskevat vaatimukset ja toimittanut tarjouksensa liitteenä tarjouspyynnössä vaaditut selvitykset. Tarjouspyynnössä ei ole asetettu tarkempia vaatimuksia mainittujen selvitysten sisällölle.

Markkinaoikeus toteaa, että annettu tarjous sitoo tarjoajaa, joka myös vastaa tarjouksessaan antamiensa tietojen paikkansapitävyydestä. Asiassa ei ole käynyt ilmi seikkoja, joiden perusteella olisi katsottava, ettei hankintayksikkö olisi voinut luottaa voittaneen tarjoajan tarjouksessaan ilmoittamien tietojen paikkansapitävyyteen tai että voittaneen tarjoajan tarjous olisi sisältänyt nyt kyseessä olevilta osin ristiriitaisia tietoja.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on harkintavaltansa rajoissa voinut arvioida voittaneen tarjoajan täyttäneen tarjouspyynnössä asetetut SAP-moduulien hyödyntämiseen ja QlikView-koulutukseen liittyvät tarjoajan soveltuvuutta koskevat vaatimukset.

Esitetystä korvausvaatimuksesta

Valittaja on vaatinut, että hankintayksikkö velvoitetaan maksamaan sille 30.000 euroa. Siltä osin kuin katsottaisiin, että kyseessä on hyvitysmaksuvaatimus, ei vaatimus voisi menestyä asian päättyessä jäljempänä johtopäätösosiossa kuvatuin tavoin. Siltä osin kuin katsottaisiin, että asiassa on kysymyksessä vahingonkorvausvaatimus, markkinaoikeus toteaa hankintalain 107 § 3 momentin perusteella, että toimivaltainen tuomioistuin on oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukainen alioikeus, eikä markkinaoikeus ole toimivaltainen tutkimaan tällaista vaatimusta, joten se jäisi tutkimatta.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Evolvit Oy:n korvaamaan Helsingin kaupungin oikeudenkäyntikulut 1.250 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Petri Rinkinen, Hannamaria Nurminen ja Teija Kotro.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.