MAO:330/15

ASIAN TAUSTA

Lappeenranta Free Zone Oy Ltd (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 11.3.2014 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta valomainostaulujen hankinnasta.

Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n hallitus on 26.1.2015 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut yhteenliittymä OK-Services Oy:n ja Pomi Finland Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 51.400 euroa.

Hankintayksikkö on antanut markkinaoikeudelle kirjallisen sitoumuksen olla panematta hankintapäätöstä täytäntöön niin kauan kuin asia on markkinaoikeudessa vireillä.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Electro Waves Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.350 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjouspyynnössä on edellytetty, että hankinnan kohteena olevan taulun ja sen elementtien valmistaja ja tehdas yhteystietoineen on mainittava. Työyhteenliittymä OK-Services Oy ja Pomi Finland Oy eivät ole tarjouksessaan maininneet taulun ja sen elementtien valmistajaa eikä yhteystietoja. Pomi Trading Ltd tehdasta tai valmistajaa ei ole voitu todentaa ja kyseiseen tehtaaseen ei ole saatavilla yhteystietoja. Työyhteenliittymän tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön mukainen.

Vastine

Vaatimukset

Lappeenranta Free Zone Oy Ltd on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 500 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen. Tarjouspyynnössä on edellytetty ilmoittamaan taulun ja sen elementtien valmistaja ja tehdas sekä edellä mainittujen yhteystiedot. Voittanut tarjoaja on ilmoittanut tarjouksensa liitteessä seuraavan: Pomi Trading Ltd, Shenzhen, China, Mr. A, tel. XXX-X-XXXXXXXX, [email protected]. Hankintayksikkö ei sille ilmoitettujen tietojen perusteella saanut yhteyttä valmistajaan, joten tarjoajalta pyydettiin vielä asiasta lisätietoja. Tarjouksen ja tarjoajalta saadun lisäselvityksen perusteella hankintayksikkö on todennut, että työyhteenliittymän tarjouksessa annettu tieto on ollut vastaus tarjouspyynnössä esitettyyn vaatimukseen. Tarjouspyynnön mukainen tarjous on tullut ottaa mukaan tarjousvertailuun. Hankintayksikkö on kohdellut hankintaan osallistuneita tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toiminut avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Kuultavien lausunto

OK-Services Oy ja Pomi Finland Oy ovat yhteisessä lausunnossaan vaatineet, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan niiden yhteiset arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.970 eurolla viivästyskorkoineen.

Kuultavien tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen ja se on sisältänyt kaikki tarjouspyynnössä edellytetyt tiedot. Yhteystiedot on mainittu tarjouksessa. Hankintayksiköllä on ollut oikeus luottaa siihen, että tarjoajan tarjouksessaan ilmoittamat tiedot pitävät paikkansa. Valituksesta ei käy ilmi, miten valittaja on yrittänyt ottaa yhteyttä Pomi Trading Ltd:hen. Hankintasäännösten kannalta ei ole merkitystä sillä, että valittaja ei ole voinut todentaa kuultavien valmistajan olemassaoloa.

Vastaselitys

Valittaja on antanut vastaselityksen.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Voittaneen tarjoajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 2 §:n 1 momentista ilmenevä tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vaatimus voi toteutua ainoastaan, jos tarjoukset ovat keskenään yhteismitallisia ja vertailukelpoisia. Tämän vuoksi hankintayksikkö on velvollinen sulkemaan tarjouskilpailusta tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen silloin, kun tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun tarjousvertailussa. Hankintayksiköllä on lähtökohtaisesti oikeus luottaa tarjoajan tarjouksen sisältöön. Tarjoaja puolestaan vastaa tarjouksensa sisällöstä.

Valittaja on esittänyt, että OK-Services Oy:n ja Pomi Finland Oy:n tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen, koska tarjouksessa ei ole mainittu hankinnan kohteena olevan mainostaulun ja sen elementtien valmistajaa eikä yhteystietoja.

Hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön mukaan hankinnan kohteena on ollut LED-teknologiaan perustuva valomainostaulu. Tarjouspyynnön kohdassa "Hankinnan kohde" on ilmoitettu, että hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 1. Edellä mainitussa liitteessä, joka on samalla ollut tarjouslomake, on muun ohella ilmoitettu, että tarjoajien tulee täyttää korostettuihin soluihin kaikki pyydetyt lisätiedot. Liitteen kohdassa 1 "LED-valotaulu ulkokäyttöön" on ilmoitettu muun ohella seuraavaa: "Taulun, sen elementtien valmistaja ja tehdas sekä em. yhteystiedot mainittava". Tarjoajien on tullut ilmoittaa mainitut tiedot niille varattuun soluun. Tarjouspyynnössä ei ole edellytetty tarjoajan liittävän tarjoukseensa tarkempaa selvitystä tarjouslomakkeella ilmoitettuihin tietoihin nähden. Voittanut tarjoaja on tarjouksessaan ilmoittanut seuraavaa: "Pomi Trading Ltd, Shenzhen, China, Mr. A, tel. XXX-X-XXXXXXXX, [email protected]".

Hankintalaissa säännellyn tarjouskilpailumenettelyn lähtökohtana on, että tarjoaja vastaa tarjouksensa sisällöstä ja että tarjouksia arvioidaan niistä ilmenevien tietojen perusteella. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan hankintayksiköllä on oikeus luottaa siihen, että tarjoajan tarjouksessaan esittämät tiedot pitävät paikkansa.

Voittanut tarjoaja on edellä todetun mukaisesti ilmoittanut tarjouksessaan tiedot koskien sen tarjoamaa taulua, sen elementtien valmistajaa ja tehdasta sekä em. yhteystietoja. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on mainitut seikat huomioon ottaen voinut luottaa hankintapäätöstä tehdessään siihen, että voittaneen tarjoajan tarjous täyttää tarjouspyynnön vaatimukset. Hankintayksiköllä ei tarjousasiakirjojen perusteella ole ollut syytä epäillä voittaneen tarjoajan tarjouksen tietojen paikkansapitävyyttä.

Se seikka, että valittaja on markkinaoikeudessa esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjouksessaan ilmoittamaa tehdasta tai valmistajaa ei ole voitu todentaa ja tehtaaseen ei ole ollut saatavilla yhteystietoja, ei ole edellä voittaneen tarjoajan tarjouksesta lausuttu huomioon ottaen merkinnyt sitä, että hankintayksikkö olisi ollut velvollinen sulkemaan voittaneen tarjoajan tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Edellä esitetyillä perusteilla markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut luottaa voittaneen tarjoajan tarjouksessaan taulun, sen elementtien valmistajan ja tehtaan sekä edellä mainittujen yhteystietojen osalta ilmoittamiin tietoihin. Hankintayksikön ei näin ollen voida katsoa menetelleen mainituilta osin valittajan esittämin tavoin virheellisesti.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan ja kuultavat kokonaan vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut ja kuultavien oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden asian laatuun nähden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Electro Waves Oy:n korvaamaan Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n oikeudenkäyntikulut 500 eurolla viivästyskorkoineen.

Markkinaoikeus velvoittaa Electro Waves Oy:n korvaamaan OK-Services Oy:n ja Pomi Finland Oy:n yhteiset oikeudenkäyntikulut 500 eurolla viivästyskorkoineen.

Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Kimmo Mikkola sekä markkinaoikeustuomarit Reima Jussila ja Olli Wikberg.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.