MAO:327/15

ASIAN TAUSTA

Ylöjärven kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 4.11.2014 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta maanrakennuskoneiden vuokraamisesta kunnallisteknisiin rakennus- ja kunnossapitotöihin vuodelle 2015.

Ylöjärven kaupungin tekninen lautakunta on hankintapäätöksellään 11.12.2014 § 233 ratkaissut tarjouskilpailun.

Tarjouspyynnön mukaan tilaaja ei ole pystynyt täsmällisesti arvioimaan hankinnan suuruutta. Edelleen tarjouspyynnön mukaan hankinnan arvo kuitenkin ylittää tavara- ja palveluhankinnan kansallisen kynnysarvon mutta ei EU-kynnysarvoa.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Hämeen Kaivin Oy:n on markkinaoikeudelle 14.1.2015 toimittamassaan kirjelmässä katsottava vaatineen, että markkinaoikeus kumoaa Ylöjärven kaupungin teknisen lautakunnan hankintapäätöksen 11.12.2014 § 233.

Selvitys

Hankintayksikkö on pyydettynä selvityksenään esittänyt, että muutoksenhaun kohteena oleva päätös, joka on sisältänyt oikaisuohjeen ja valitusosoituksen, on toimitettu tarjoajille, mukaan lukien Hämeen Kaivin Oy:lle, postitse 16.12.2014. Vastaajanottajien katsotaan siten saaneen tiedon päätöksestä seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä eli 23.12.2014. Tästä ja 14 päivän valitusajasta johtuu, että määräpäivä valituksen tekemiselle on ollut pyhäpäivän jälkeinen ensimmäinen arkipäivä 7.1.2015, ja valitus on siten saapunut markkinaoikeuteen myöhässä.

Valittajan lausuma

Hämeen Kaivin Oy:n mukaan muutoksenhaun kohteena oleva päätös on saapunut yhtiön postilaatikkoon postin välityksellä 5.1.2015. Valitus on siten tehty säännösten mukaisesti.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Valituksen tutkiminen

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 87 §:n 1 momentin mukaan, jollei mainitussa pykälässä toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen.

Hankintalain 74 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on liitettävä tekemäänsä päätökseen muun ohella valitusosoitus, jossa selostetaan, miten asia on mahdollista saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi, sekä ohjeet oikaisukeinon käyttämisestä.

Hankintalain 75 §:ssä on säädetty hankintapäätöksen tiedoksiannosta. Pykälän 2 momentin mukaan päätös perusteluineen sekä valitusosoitus ja oikaisuohje voidaan antaa tiedoksi tavallisena kirjeenä siten kuin hallintolaissa säädetään. Ehdokkaan ja tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon seitsemäntenä päivänä niiden lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Valituksen liitteenä markkinaoikeuteen on toimitettu muutoksenhaun kohteena oleva hankintapäätös 11.12.2014 § 233, josta käy ilmi, että päätös on toimitettu asianosaisille tiedoksi kirjeellä postitse 16.12.2014. Valittaja on ilmoittanut saaneensa hankintapäätöksen tiedokseen 5.1.2015. Markkinaoikeus katsoo, että pelkkä valittajan ilmoitus tiedoksisaantiajankohdasta ei ole riittävä näyttö siitä, että tiedoksianto olisi tapahtunut myöhemmin kuin seitsemäntenä päivänä päätöksen lähettämisestä. Valittajan on siten katsottava saaneen päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi 23.12.2014.

Hankintalain 87 §:n 1 momentissa säädetty 14 päivän määräaika valituksen tekemiselle markkinaoikeuteen on päättynyt 7.1.2015. Koska valitus on saapunut markkinaoikeuteen vasta 14.1.2015, se on jätettävä myöhässä saapuneena tutkimatta.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää valituksen tutkimatta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen ja Sami Myöhänen.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.