MAO:257/15

ASIAN TAUSTA

Kaarinan kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 12.6.2014 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavista vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisista henkilökuljetuksista ajalle 1.10.2014–31.8.2017 ja mahdollisille kahdelle yhden vuoden mittaiselle optiokaudelle.

Kaarinan kaupungin perusturvalautakunta on 3.9.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 80 sulkenut muun ohella Turun seudun taksit Oy:n tarjouksen tarjouspyynnön vastaisena tarjouskilpailusta ja valinnut Lounais-Suomen Taxidata Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 4.500.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Turun seudun taksit Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 800.000 euroa, määrää hankintayksikölle tehottomuusseuraamuksen ja määrää hankintayksikön maksamaan valtiolle seuraamusmaksun. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 6.930 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikkö on virheellisesti sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta sillä perusteella, että valittajalla ei olisi ollut tarjouspyynnössä edellytettyä tilausvälityskeskusta palvelun toimivuuden testaamiseksi kuukautta ennen palvelun aloittamista. Valittaja on tarjouksessaan ilmoittanut käyttävänsä tilausvälityspalvelujen alihankkijana Turun Seudun Invataksit ry:tä. Valittaja on myös solminut Turun Seudun Invataksit ry:n kanssa sopimuksen tilausvälityskeskuksen toiminnasta ja valittajalla on ollut käytössään tarjouspyynnön mukainen tilausvälityskeskus kuukausi ennen palvelun aloittamista.

Valittajan tarjouksen sulkemista tarjouskilpailusta on hankintapäätöksessä perusteltu myös virheellisesti sillä, että alihankkijaksi ilmoitetun Turun Seudun Invataksit ry:n tilausvälityskeskuksen toiminnasta ei olisi tehty taksiliikennelain 15 §:n mukaista ilmoitusta. Tilausvälityskeskusta koskeva ilmoitus on kuitenkin pykälässä edellytetyn mukaisesti toimitettu Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (jäljempänä myös

ELY-keskus).

Kolmantena valittajan tarjouksen poissulkemisperusteena on esitetty hankintapäätöksessä se, että valittaja ei olisi luotettavasti kyennyt selvittämään kykenevänsä toimittamaan tarjouspyynnössä edellytetyt kuljetusten seuranta-, raportointi- ja laskutustiedot. Peruste on liittynyt tarjouspyynnön epäselvään vaatimukseen, jonka mukaan tarjoajalla on tullut olla Sote2-järjestelmä tai vastaava yhteensopiva järjestelmä valmiina. Hankintayksikkö on pyytänyt valittajalta kahteen otteeseen lisäselvitystä mainitun vaatimuksen täyttymisestä. Lisäselvityspyynnöt ovat olleet sisällöltään epämääräisiä, eikä niillä ole ollut liityntää tarjouspyynnössä esitettyihin vaatimuksiin. Toisin kuin hankintapäätöksessä on esitetty, valittaja on luotettavasti selvittänyt, että sen käytössä oleva järjestelmä täyttää tarjouspyynnössä asetetut vaatimukset myös tältä osin ja valittaja kykenee toimittamaan tarjouspyynnössä edellytetyt seuranta-, raportointi- ja laskutustiedot.

Valittaja olisi voittanut tarjouskilpailun, ellei hankintayksikkö olisi virheellisesti sulkenut valittajan tarjousta tarjouskilpailusta ennen tarjousten vertailua.

Tarjouspyynnön vaatimus siitä, että tilausvälityskeskuksen on tullut olla valmiina jo kuukautta ennen palvelun aloittamista ja ennen hankintapäätöksen tekemistä, on ollut hankintasäännösten vastainen. Vaatimuksella on pyritty sulkemaan pois sellaiset tarjoajat, joilla ei ole jo ennestään ollut käytössään tilausvälityskeskusta.

Vastine

Vaatimukset

Kaarinan kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.876,80 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksiköllä on harkintavaltaa tarjouspyynnön vaatimusten asettamisessa. Hankintayksikkö ei ole menetellyt nyt kysymyksessä olevassa tarjouspyynnössä asetettujen vähimmäisvaatimusten määrittämisessä hankintasäännösten vastaisesti tai epätasapuolisesti.

Tietotekniikkaa sisältävien järjestelmien testaaminen ennen käyttöönottoa on normaalikäytäntö. Hankintayksikkö on edellyttänyt valmista järjestelmää, eikä kehitysversiota, jota kehitettäisiin palvelun alettua. Hankintayksikkö ei ole vaatinut, että vaadittujen järjestelmien tulisi olla valmiina tarjousta tehtäessä, vaan on varannut aikaa niiden hankkimiseen joko yhteistyössä tai omana kehitystyönään. Kun otetaan huomioon, että hankinnan kohteena olevat palvelut hankitaan vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten tarvitsijoille, palvelujen on oltava testattuja ja toimivia ennen palvelun aloittamista.

Hankintayksikkö on testannut valittajan käyttämän, Turun Seudun Invataksit ry:n tilausvälityskeskuksen 1. ja 4.9.2014, jolloin tilausvälityskeskus ei ole täyttänyt tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia. Tilausvälityskeskuksen ovi on ollut kiinni ja tilausvälityskeskus pimeänä. Ensimmäisellä testikerralla puhelu on ohjautunut päivystävään invataksiin, jolloin puhelua ei ole voitu tarjouspyynnön mukaisesti tallentaa. Toinen testikerta on toteutettu sen jälkeen, kun ELY-keskuksen lupa-asiantuntija on 3.9.2014 ilmoittanut hankintayksikölle, että ELY-keskus oli saanut Turun Seudun Invataksit ry:n ilmoituksen tilausvälityskeskuksen aloittamisesta 1.9.2014. Toisella testikerralla puhelu on ohjautunut vastaajaan, eikä numerosta ole soitettu takaisin saman illan aikana.

Valittajan tilausvälityskeskus ei edellä todettu huomioon ottaen ole ollut tarjouspyynnön vaatimusten mukainen. ELY-keskukselle tilausvälityskeskuksen toiminnasta tehty ilmoitus on siten ollut sisällöltään virheellinen.

Valittajan kanssa 23.7.2014 pidetyssä lisäselvitysneuvottelussa valittaja on ilmoittanut, että sen tarjoamaan kuljetusten seuranta- ja raportointijärjestelmään ei ole tehty muutoksia 25.2.2014 jälkeen. Esitetty järjestelmä todettiin silloin yhteisesti keskeneräiseksi, koska muun muassa asiakkaiden käytössä olevat taksikortit pitäisi uusia. Valittajan antamat vastaukset 20.8.2014 pyydettyihin lisäkysymyksiin eivät ole riittävästi selvittäneet tarjotun järjestelmän vastaavuutta tarjouspyynnön vaatimuksiin. Kaupungin tietopalvelut -yksikkö on tutkinut soveltuvuuden annettujen lisäselvitysten perusteella ja todennut, ettei tarjottu järjestelmä vastaa tarjouspyynnön mukaista kaupungin käytössä olevaa järjestelmää.

Kuultavan lausunto

Lounais-Suomen Taxidata Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Hankintayksikkö on perustellusti sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta ja valinnut kuultavan tarjouksen.

Kuultavan tietojen mukaan Turun Seudun Invataksit ry:llä ei ole eikä ole ollut ympärivuorokautista tilausvälityskeskusta, vaikka valittaja on tarjouksessaan ilmoittanut tilausvälityskeskuksessa olevan kymmenen henkilöä. Valittaja on siten tarjonnut hankintayksikölle toiminnallisuutta, jota ei ole ja jonka kehittäminen ja käynnistäminen puhelinjärjestelmineen, välitysohjelmineen sekä erittäin vaativine korttijärjestelmineen ja henkilöstörekrytointeineen vaatii paljon aikaa ja taloudellisia resursseja. Hankintayksiköllä on ollut oikeus vaatia, että järjestelmä on valmis testattavaksi kohtuullisen ajan ennen hankintakautta. Kysymys on vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain nojalla järjestettävistä kuljetuksista, joten järjestelmän toimivuus täytyy olla kunnossa.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, ettei se seikka, että valittajan tarjoukseen sisältynyt tilausvälityskeskus ei ole ollut ennen hankintapäätöksen tekemistä tosiasiallisesti toiminnassa, voi olla tarjouksen hylkäysperuste. Valittaja on tehnyt kaikki tarvittavat valmistelut sille, että tilausvälityskeskus on toiminnassa ja testattavissa välittömästi, kun hankintapäätös on tehty. On myös hyvin erikoista, että hankintayksikkö on ilmoituksensa mukaan suorittanut valittajan käyttämän tilausvälityskeskuksen jatkotestaamisen 4.9.2014 kello 18.45–19.00, eli sen jälkeen, kun hankintapäätös oli jo tehty ja annettu valittajalle tiedoksi.

Valittajan tarjoamaa kuljetusten seuranta- ja raportointijärjestelmää ei ole todettu yhteisesti hankintayksikön ja valittajan kanssa keskeneräiseksi. Valittajan järjestelmä on ollut valmis ja vaatimukset täyttävä. Se, että taksikortit pitää uusia, ei osoita järjestelmän olevan keskeneräinen. Hankintayksikön väite keskeneräisyydestä tällä perusteella on ristiriidassa tarjouspyynnössä esitetyn kanssa. On selvää, että taksikortit pitää uusia, kun kaupungilla on ollut käytössään voittaneen tarjoajan taksikortit. Hankintayksikkö ei ole hankintapäätöksen jälkeenkään esittänyt mitään konkreettista puutetta valittajan tarjoamassa seuranta- ja raportointijärjestelmässä.

Hankintamenettelyyn osallistuvilla tarjoajilla ei ole ollut yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua tarjouskilpailuun tarjoamalla hankintayksikön käytössä olevaa järjestelmää vastaavaa järjestelmää. Hankintamenettelyssä on perusteettomasti rajoitettu kilpailua menettelemällä siten, että vain voittaneen tarjoajan käyttämän järjestelmän väitetään täyttävän tarjouspyynnössä esitetyt vaatimukset.

Muu kirjelmä

Hankintayksikkö on esittänyt, että Sote2-järjestelmä ei ole voittaneen tarjoajan järjestelmä, vaan erään kolmannen osapuolen kehittämä kuljetusten seuranta- ja ylläpitojärjestelmä. Järjestelmä on useiden kaupunkien käytössä, ja se on kaikkien halukkaiden hankittavissa oleva järjestelmä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Kysymyksenasettelu

Asiassa on valituksen perusteella kysymys ennen muuta siitä, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten mukaisesti, kun se on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta Kaarinan kaupungin perusturvalautakunnan 3.9.2004 tekemästä hankintapäätöksestä § 80 ilmenevien perusteiden nojalla.

Kun otetaan huomioon ne perusteet, joiden vuoksi valittajan tarjous on suljettu tarjouskilpailusta, markkinaoikeus arvioi asiassa kuitenkin ensiksi, ovatko tarjouspyynnössä tilausvälityskeskukselle ja asiakkaiden matkakorttien hallintajärjestelmälle asetetut vaatimukset olleet hankintasäännösten mukaisia.

Tarjouspyyntö

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava muun ohella hankinnan kohteen määrittely noudattaen, mitä teknisten eritelmien ja vaatimusten esittämisestä lain 44 ja 45 §:ssä säädetään, sekä hankinnan kohteeseen liittyvät muut laatuvaatimukset. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai hankintailmoituksessa on oltava myös muut tiedot, joilla on olennaista merkitystä hankintamenettelyssä ja tarjousten tekemisessä.

Tarjouspyynnön kohteena ovat olleet Kaarinan kaupungin vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset sisältäen henkilökuljetukset, tilauspalvelun, asiakkaiden matkakortit ja laskutuksen raportteineen. Tarjoukset on tullut antaa tarjouspyynnön liitteenä olleella tarjouslomakkeella ja tarjoukseen on tullut liittää kaikki tarjouspyynnössä vaaditut asiakirjat.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset kohdentuvat vaikeavammaisille henkilöille ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset sekä huonosti liikkuville että iäkkäille henkilöille. Tarjouspyynnön mukaan kilpailutukseen osallistuvalla liikennöitsijällä, yhteenliittymällä tai välitysyhtiöllä tulee olla valmius ottaa vastaan ja sitoutua ajamaan ajotilauksia kaikkina vuorokauden aikoina sekä viikonloppuina.

Asiakkaiden matkakorttien osalta tarjouspyynnössä on muun ohella todettu, että asiakkaiden käyttöön tulee toimittaa matkakortit ja autoissa on oltava niihin sopivat, tulosteen antavat kortinlukijalaitteet. Kuljetuspalvelujen tuottaja toimittaa valmiiksi ladatut kortit. Korttiin tai järjestelmään on voitava ladata asiakkaan numero, tiedot matkojen ja matkan arvon määristä sekä muut matkustamiseen liittyvät mahdolliset poikkeamat. Jokaisen matkan on ilmoitettu vähentävän automaattisesti korttiin ladattuja matkoja. Kortin tietojen avulla on ilmoitettu tuotettavan laskutusraportti. Lisäksi on todettu, että kuljetuspalvelujen tuottaja tai hänen sopimuskumppaninsa ylläpitää asiakaskorttirekisteriä, johon hankintayksikkö ilmoittaa tai päivittää mahdolliset muutokset, kuten korttien sulkemiset, matkojen vähennykset tai lisäykset sekä uudet korttiasiakkaat.

Tarjouspyynnössä on edelleen ilmoitettu, että Kaarinan kaupungilla on käytössä kysymyksessä olevien matkakorttien hallintaan

Sote2-järjestelmä. Tarjouspyynnössä on edellytetty, että tarjoajalla tulee olla valmius Sote2- tai vastaavan järjestelmän käyttöön ja järjestelmä tulee olla integroitavissa kaupungin käytössä olevaan järjestelmään ilman kaupungille aiheutuvia kustannuksia.

Tarjouslomakkeessa on ilmoitettu, että Sote2-järjestelmää vastaavaksi ohjelmaksi katsotaan vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain matkojen matkakorttien hallintaan, matkojen reaaliaikaiseen valvontaan ja seurantaan sekä laskutuksen valvontaan soveltuva kehitysvammahuollon ja vammaispalveluyksikön käytettävissä oleva suomenkielinen ohjelma, joka keskeisiltä toiminnallisilta ominaisuuksiltaan on Sote2-järjestelmän mukainen. Tarjouslomakkeella on myös kysytty, onko tarjoajalla

Sote2-järjestelmä tai vastaava yhteensopiva järjestelmä valmiina, ja pyydetty tältä osin merkitsemään rasti joko "Kyllä"- tai "Ei"-kohtaan.

Tilausvälityspalvelun osalta tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että tilausten vastaanotto ja välitys autoille hoidetaan keskitetysti ja että välityspalvelu hoidetaan yhdestä puhelinnumerosta, joka on ilmoitettava tarjouksessa.

Tarjouspyynnössä on lisäksi edellytetty tilausvälityspalvelun osalta seuraavaa:

"Tarjoajalla on oltava tätä toimintaa varten taksiliikennelain 15 § tarkoitettu tilausvälityskeskus tai sopimus tätä vastaavasta jonkun tilausvälityskeskuksen kanssa kuukautta ennen palvelun aloittamista palvelun toimivuuden testaamiseksi.

Tilausvälityskeskuksella on oltava riittävällä henkilökunnalla varustettu päivystys 24 / 7 vrk. Henkilökunnalta vaaditaan hyvää suomenkielen taitoa ja taitoa ymmärtää myös vaikeasti kommunikoivien asiakkaiden tilauksia. Puhelut on nauhoitettava mahdollisia reklamaatioita varten. Reklamaatiosta on annettava selvitys seitsemän arkipäivän kuluessa.

Tarjoajalla tai tilausvälityskeskuksella tulee olla taksialan laatujärjestelmä tai ISO 9001 laatujärjestelmä tai muu näitä vastaava sertifioitavissa oleva laatujärjestelmä. Sertifiointia ei vaadita, mutta sertifioinnin puuttuessa tulee tarjouksen liitteenä toimittaa kuvaus laatujärjestelmästä ja pyydettäessä toimittaa laatujärjestelmän asiakirjat."

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on laaja harkintavalta sen suhteen, miten se määrittelee tarjouspyynnössä hankinnan kohteen ja sitä koskevat vaatimukset. Hankintayksikön on kuitenkin meneteltävä tarjouspyynnön laatimisessa tarjoajien tasapuolisen kohtelun turvaavalla tavalla.

Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on hankinnan luonne huomioon ottaen voinut edellyttää tarjoajilta hankintayksikön järjestelmään integroitavissa olevan matkakorttijärjestelmän toimittamista.

Tarjouspyynnöstä on käynyt selvästi ilmi, että muunkin kuin

Sote2-järjestelmän tarjoaminen on ollut tarjouskilpailussa mahdollista. Tarjouspyyntöasiakirjojen vaatimus, jonka mukaan järjestelmän tulee olla keskeisiltä toiminnallisilta ominaisuuksiltaan Sote2-järjestelmän mukainen, ei ole ollut sisällöltään aivan yksiselitteinen. Tarjouspyynnössä on kuitenkin yksilöity ne toiminnalliset ominaisuudet, jotka matkakorttijärjestelmään on tullut ehdottomasti sisältyä. Tarjoaja on siten voinut tarjoustaan laatiessaan lähteä siitä, että sen tarjoama matkakorttijärjestelmä on tarjouspyynnön mukainen, jos se sisältää tarjouspyynnössä todetulla tavalla siinä nimenomaisesti mainitut ominaisuudet. Tarjouspyynnöstä ei ole käynyt ilmi, että myös matkakorttijärjestelmää testattaisiin ennen hankintapäätöksen tekemistä tai palvelun sopimuskauden alkamista. Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyynnössä matkakorttijärjestelmälle asetetut vaatimukset eivät ole syrjineet kysymyksessä olevaan tarjouskilpailuun osallistuneita tarjoajia ja että hankintayksikkö on harkintavaltansa rajoissa voinut määritellä kyseiset vaatimukset tarjouspyynnöstä ilmenevällä tavalla.

Lähtökohtaisesti hankintayksikkö on tarjouspyynnön kohteena olevien kuljetusten luonne huomioon ottaen voinut myös edellyttää, että tilausten vastaanotto ja välitys hoidetaan keskitetysti ympärivuorokautisesti toimivan tilausvälityskeskuksen kautta.

Tarjouspyynnössä on edellytetty tarjoajalla olevan toimintaa varten taksiliikennelain 15 §:ssä tarkoitettu tilausvälityskeskus tai "sopimus tätä vastaavasta jonkun tilausvälityskeskuksen kanssa" kuukautta ennen palvelun aloittamista palvelun toimivuuden testaamiseksi. Oikeuskäytännöstä (esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden 16.9.2005 antamat päätökset taltionumerot 2392 ja 2393) käy ilmi, että sen vaatiminen, että palvelun tuottamisen edellyttämien voimavarojen on oltava tarjoajan hallussa ennen kuin hankintapäätös on tehty, voi olla omiaan rajoittamaan kilpailua ja saattamaan yritykset eriarvoiseen asemaan. Hankinnan laatu tai muu syy voi toisaalta perustella sen, että hankintayksikkö voi edellyttää hankinnan toteuttamiseen vaadittavan resurssin olevan tarjoajan käytettävissä jo ennen hankintapäätöksen tekemistä ilman, että tämän voitaisiin katsoa rikkovan hankintalainsäädännön kilpailuttamisvelvoitetta ja potentiaalisten tarjoajien tasapuolista kohtelua.

Hankinnassa on ollut kysymys vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisia kuljetuksia käyttäville henkilöille järjestettävistä kuljetuksista, ja hankintayksiköllä on ollut perusteltu syy asettaa tarjouspyynnössään laatuvaatimuksia tilausvälityskeskuksen ympärivuorokautiselle toiminnalle. Tilausvälityskeskuksella tarkoitetaan taksiliikennelain mukaan taksiliikenteen harjoittamiseen liittyvää pysyväisluonteista toimintaa, jossa asiakkailta tulevia tilauksia vastaanotetaan ja välitetään ajossa oleviin taksiautoihin. Taksiliikennelain 15 §:n 3 momentin mukaan tilausvälityskeskuksen toiminta on epäasiallista esimerkiksi, jos tilausvälitystoimintaa ei ole järjestetty ympärivuorokautiseksi tai ennakkotilausten vastaanottoa ei ole järjestetty.

Markkinaoikeus katsoo, että tilausvälityskeskuksen toiminta on siinä määrin teknistä, että hankintayksiköllä on, huomioon ottaen lisäksi erityisesti hankittavien palvelujen käyttötarkoitus, ollut perusteltu syy varata tarjouspyynnössä itselleen mahdollisuus testata tarjoajien tilausvälityskeskusten toimivuutta ennen sopimuskauden alkamista. Tarjouspyynnöstä ei ole käynyt ilmi sellaista ehdotonta vaatimusta, joka olisi edellyttänyt tilausvälityskeskuksen olevan jo palvelun testausvaiheessa toiminnassa ympärivuorokautisesti siten kuin taksiliikennelain 15 §:ssä edellytetään. Tällaista vaatimusta olisi lisäksi pidettävä hankinnasta kiinnostuneiden tarjoajien kannalta liian ankarana ja siten hankintasäännösten vastaisena vaatimuksena.

Tarjouspyynnössä ilmoitetun perusteella tarjoajan kannalta on ollut riittävää, että tarjoajalla on ollut sopimus tilausvälityskeskustoiminnasta kuukautta ennen palvelun aloittamista palvelun toimivuuden testaamiseksi. Edellä todettu huomioon ottaen, ja koska tarjoajille on tarjouspyynnön julkaisemisen jälkeen varattu kohtuullinen aika tarjouspyynnössä tilausvälityspalvelulle asetettujen vaatimusten täyttämiseksi, markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on harkintavaltansa rajoissa voinut asettaa myös tilausvälityskeskusta koskevat vaatimukset tarjouspyynnöstä ilmenevällä tavalla.

Valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Kaarinan kaupungin perusturvalautakunta on 3.9.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 80 sulkenut valittajan tarjouksen tarjouspyynnön vastaisena tarjouskilpailusta seuraavilla perusteilla:

"1. Tarjoajalla ei ole ollut tarjouspyynnössä edellytettyä tilausvälityskeskusta palvelun toimivuuden testaamiseksi kuukautta ennen palvelun aloittamista.

2. Ely-keskukselle ei ole tehty taksiliikennelain 15 §:n mukaista ilmoitusta alihankkijaksi ilmoitetun Turun seudun invataksit ry:n tilausvälityskeskuksen toiminnasta.

3. Tarjoaja ei ole luotettavasti kyennyt selvittämään, että kykenee toimittamaan tarjouspyynnössä edellytetyt kuljetusten seuranta-, raportointi- ja laskutustiedot."

Hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Hankintalain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 50/2006 vp s. 90 ja 91) yksityiskohtaisissa perusteluissa on 46 §:n kohdalla todettu muun ohella, että hankintayksikön tulee hylätä sellaiset tarjoukset, jotka eivät vastaa tarjouspyynnön vaatimuksia. Siten esimerkiksi sellaiset tarjoukset, jotka eivät vastaa tarjouspyynnössä esitettyjä teknisiä eritelmiä tai muita hankinnan kohdetta koskevia vaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta. Tarjouksen hylkäämistä tulee hankintalain esitöiden mukaan arvioida nimenomaan tarjoajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta.

Valittaja on tarjouksessaan ilmoittanut, että sillä on tarjouspyynnön mukainen kuljetuspalveluiden tilausvälityskeskus. Valittajan tarjouksessa on ilmoitettu, että tilausvälityskeskuspalvelujen alihankkijana käytetään Turun Seudun Invataksit ry:tä. Valittajan tarjouksessa on myös todettu, että valittajalla on Sote2-järjestelmä tai vastaava yhteensopiva järjestelmä valmiina. Lisäksi valittaja on tarjouksessaan sitoutunut hankinnan järjestämiseen tarjouspyyntöasiakirjoissa määriteltyjen ehtojen mukaisesti.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnössä ei ole ilmoitettu tarjoajille sitä, millä tavalla tilausvälityspalvelun toimivuuden testaaminen ennen palvelun aloittamista tapahtuu ja mitä toimenpiteitä se edellyttää tarjoajalta. Tarjouspyynnössä on edellytetty mainitulta osin tarjoajalta ainoastaan sitä, että tarjoajalla on toimintaa varten taksiliikennelain 15 §:ssä tarkoitettu tilausvälityskeskus tai sopimus tästä jonkin tilausvälityskeskuksen kanssa kuukautta ennen palvelun aloittamista palvelun toimivuuden testaamiseksi. Tarjouspyynnössä ei ole myöskään edellytetty tarjoajilta, että niiden tulisi esittää tarjouksessaan selvitystä matkakorttien hallintajärjestelmästä seuranta-, raportointi- tai laskutustietojen toimittamisen osalta tai muuten, taikka ilmoitettu kyseisen järjestelmän osalta mitään sen testaamisesta.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan Turun Seudun Invataksit ry on toimittanut Varsinais-Suomen ELY-keskukselle taksiliikennelain 15 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen tilausvälityskeskuksen toiminnan aloittamisesta. Ilmoitus on päivätty 29.8.2014, ja siinä on todettu Turun Seudun Invataksit ry:n aloittavan tilausvälityskeskuksen toiminnan 1.9.2014. Ilmoituksen mukaan keskus toimii 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa ympäri vuoden ja vastaanottaa sekä välittää ennakkotilauksia ympäri vuorokauden. Ilmoituksessa on myös nimetty keskuksen toiminnasta vastaava henkilö. Turun Seudun Invataksit ry:n edellä mainittu ilmoitus on esitetyn selvityksen perusteella saapunut ELY-keskukselle 3.9.2014.

Tarjouspyynnön vaatimus tilausvälityskeskuksen toimivuuden testaamisesta on edellä todetun mukaisesti asetettu siten, että riittävää on ollut, jos tarjoajalla on ollut sopimus tilausvälityskeskuksen toiminnasta kuukautta ennen palvelun aloittamista palvelun toimivuuden testaamiseksi. Tarjouspyynnössä ei ole ilmoitettu, tapahtuuko tilausvälityspalvelun toiminnan testaaminen ennen hankintapäätöksen tekemistä vai sen jälkeen, tai edellytetty tilausvälityskeskuksen olevan jo palvelun testausvaiheessa toiminnassa ympärivuorokautisesti. Valittaja on tarjouksessaan ilmoittanut, että sillä on tarjouspyynnön mukainen kuljetuspalveluiden tilausvälityskeskus, ja esittänyt tilausvälityskeskuspalveluiden alihankkijaksi Turun Seudun Invataksit ry:n. Valittaja on myös tarjouksessaan sitoutunut toimittamaan hankintayksikölle Sote2-järjestelmän tai sitä vastaavan järjestelmän sopimuskauden alkaessa.

Edellä lausutun perusteella markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikön päätös sulkea valittajan tarjous tarjouspyynnön vastaisena tarjouskilpailusta sillä perusteella, että valittajalla ei olisi ollut tarjouspyynnössä edellytettyä tilausvälityskeskusta palvelun toimivuuden testaamiseksi kuukautta ennen palvelun aloittamista, ei ole vastannut tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia ja on siten ollut virheellinen. Tarjouspyynnössä tilausvälityspalvelusta ja sen testaamisesta ilmoitetut seikat huomioon ottaen hankintayksikkö ei ole voinut sulkea valittajan tarjousta tarjouskilpailusta myöskään taksiliikennelain 15 §:n ilmoitukseen liittyvien syiden perusteella. Hankintayksikön olisi tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi tullut antaa tarjoajille tosiasiallinen mahdollisuus osoittaa aidossa testitilanteessa tilausvälityspalvelunsa toimivuus.

Siltä osin kuin hankintayksikkö on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta sillä perusteella, että valittaja ei hankintapäätöksen mukaan ole luotettavasti kyennyt selvittämään, että se kykenee toimittamaan tarjouspyynnössä edellytetyt kuljetusten seuranta-, raportointi- ja laskutustiedot, markkinaoikeus toteaa, ettei tarjouspyynnössä ole vaadittu tarjoajaa esittämään tarjouksessaan tarkempaa selvitystä kyseisestä järjestelmästä. Kun valittaja on tarjouksessaan yksiselitteisesti sitoutunut toimittamaan hankintayksikölle Sote2-järjestelmän tai sitä vastaavan järjestelmän, hankintayksikkö ei ole myöskään hankintapäätöksessä tältä osin ilmoittamallaan perusteella voinut sulkea valittajan tarjousta tarjouspyynnön vastaisena tarjouskilpailusta.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Asiassa on näin ollen harkittava hankintalaissa säädettyjen seuraamusten määräämistä.

Edellä mainittu hankintamenettelyn virheellisyys sekä jäljempänä seuraamusten osalta lausuttu huomioon ottaen asiassa ei ole tarpeen lausua muista hankintamenettelyn virheellisyyttä koskevista väitteistä.

Seuraamusten määrääminen

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu. Näin ollen muutoksenhaun kohteena oleva hankintapäätös voidaan hankintalain 94 §:n 1 momentin nojalla kumota ja sen täytäntöönpano kieltää.

Hankintayksikön virheellinen menettely voidaan tässä tapauksessa korjata siten, että hankintayksikkö tekee asiassa uuden asianmukaisesti perustellun hankintapäätöksen.

Mikäli Kaarinan kaupunki aikoo edelleen toteuttaa vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisia henkilökuljetuksia koskevan hankinnan kysymyksessä olevan tarjouskilpailun perusteella, sen on tehtävä asiassa uusi asianmukaisesti perusteltu hankintapäätös ottaen huomioon tässä päätöksessä mainitut seikat.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu ja hankintayksikön virheellinen menettely huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä. Asian näin päättyessä hankintayksikkö saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Lopputulos

Markkinaoikeus kumoaa Kaarinan kaupungin perusturvalautakunnan 3.9.2014 tekemän hankintapäätöksen § 80. Markkinaoikeus kieltää Kaarinan kaupunkia tekemästä hankintasopimusta sanotun päätöksen perusteella tai panemasta sitä muutoin täytäntöön nyt asetetun 100.000 euron sakon uhalla.

Markkinaoikeus velvoittaa Kaarinan kaupungin korvaamaan Turun seudun taksit Oy:n oikeudenkäyntikulut 5.000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

Markkinaoikeus hylkää Kaarinan kaupungin vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Nina Korjus, Pasi Yli-Ikkelä ja Teija Kotro.

HUOMAA

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu täytäntöönpanon kiellon osalta korkeimmassa hallinto-oikeudessa 7.7.2015 taltionumero 1934.

Asiasta on valitettu. Asia on ratkaistu korkeimmassa hallinto-oikeudessa 3.11.2015 taltionumero 3125.