MAO:200/15

ASIAN TAUSTA

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (jäljempänä myös hankintayksikkö) HUS-Logistiikka liikelaitos on ilmoittanut 21.2.2014 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä puitejärjestelyllä toteutettavasta toimistokalusteiden hankinnasta.

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HUS-Logistiikka liikelaitoksen toimitusjohtaja on 3.4.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 26 valinnut Isku Interior Oy:n tarjouksen.

Martela Oyj on valittanut hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen, joka on 23.10.2014 antamallaan päätöksellä numero 713/14 kumonnut edellä mainitun hankintapäätöksen.

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HUS-Logistiikka liikelaitoksen toimitusjohtaja on 31.10.2014 tekemällään päätöksellä § 67 päättänyt keskeyttää hankinnan.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 3.953.000 euroa.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Martela Oyj on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksun. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 10.413 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikkö on menetellyt hankintasäännösten vastaisesti keskeyttäessään hankinnan. Keskeyttämiselle ei ole ollut todellista ja perusteltu syytä, ja se on ollut vastoin tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vaatimusta.

Hankintayksikkö on 3.4.2014 tekemällään hankintapäätöksellä valinnut Isku Interior Oy:n tarjouksen, jonka markkinaoikeus on sittemmin todennut tarjouspyynnön vastaiseksi. Markkinaoikeus on sanotulla päätöksellään velvoittanut hankintayksikön suorittamaan tarjousten vertailun uudestaan ja tekemään uuden hankintapäätöksen.

Hankintayksikkö on kuitenkin 31.10.2014 tekemässään muutoksenhaun kohteena olevassa päätöksessä yllättäen todennut kaikki kolme tarjousta tarjouspyynnön vastaisiksi ja keskeyttänyt hankinnan.

Hankintayksikkö on katsonut, että valittajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen siltä osin kuin siinä tarjotun työtuolin osalta ei ole ilmoitettu tarjouspyynnössä edellytetyin tavoin tuotteen koodia, nettohinnaston sivunumeroa, tuotekoodin mukaista hintaa ja kokonaishintaa. Tuolista on katsottu myös puuttuvan tarjouspyynnössä edellytetty istuimen sekä käsinojien syvyyssäätö.

Valittajan tarjous on vastannut tarjouspyyntöä myös sanotuilta osin. Tarjouksessa on ilmoitettu, että tarjotussa tuolissa on ollut istuimen syvyyssäätö. Valittajan tarjous on siiten ollut tarjouspyynnön mukainen eikä sen poissulkemiselle ole ollut perusteita. Valittaja on sijoittunut tarjousten aikaisemmassa vertailussa toiseksi, ja voittaneen tarjoajan tarjouksen tultua todetuksi tarjouspyynnön vastaiseksi hankintayksikön olisi tullut valita valittajan tarjous.

Lisäksi markkinaoikeus ei ole 23.10.2014 antamassaan päätöksessä hyväksynyt Isku Interior Oy:n vaatimusta valittajan tarjouksen hylkäämisestä tarjouspyynnön vastaisena, ja markkinaoikeus on siten katsonut valittajan tarjouksen olevan tarjouspyynnön mukainen.

Vastine

Vaatimukset

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.400 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintamenettelyn keskeyttämiselle on ollut olemassa todelliset ja perustellut syyt. Hankintayksikön tavoitteena on saada hankinta kilpailutettua ja ratkaista tilanne asianmukaisesti mahdollisimman pian.

Sen jälkeen kun markkinaoikeus on päätöksessään katsonut toimittajaksi valitun Isku Interior Oy:n tarjouksen olleen tarjouspyynnön vastainen, hankintayksikkö on käynyt kaikki tarjouskilpailuun saapuneet tarjoukset markkinaoikeuden päätöksessä esitettyjen seikkojen valossa läpi. Kaikissa tarjouksissa on tällöin ilmennyt epäselvyyksiä, puutteita ja virheellisyyksiä, jotka voivat vaarantaa tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun tarjousten vertailussa.

Ottaen huomioon, että myös aikaisempaa hankintapäätöstä koskevassa markkinaoikeuskäsittelyssä on esitetty väitteitä muidenkin kuin voittaneen tarjoajan tarjouksen sisältämistä puutteista, uuden hankintapäätöksen tekeminen johtaisi saman kilpailutuksen perusteella todennäköisesti uusiin vaatimuksiin ja hankintayksikön kannalta epävarman tilanteen jatkumiseen.

Markkinaoikeus ei ole arvioinut 23.10.2014 antamassaan päätöksessä tarjousten tarjouspyynnön mukaisuutta muiden kuin Isku Interior Oy:n osalta, ja tämä on jäänyt hankintayksikölle tehtäväksi sen uutta tarjousvertailua suorittaessa.

Tarjoajien vähäisestä määrästä johtuen on voittaneen tarjoajan tarjouksen hylkäämisen jälkeen jäljellä ollut lisäksi enää kaksi tarjoajaa, eikä todellista kilpailutilannetta olisi tästäkään syystä syntynyt.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt muun ohella, että kysymyksessä olevassa hankinnassa kaksi vertailuun hyväksyttävää tarjoajaa on tyypillinen määrä ja mahdollistaa riittävän kilpailun.

Hankinnan keskeyttämisen tarkoituksena ei saa olla yksinomaan antaa hylätyn tarjouksen antaneelle tarjoajalle mahdollisuus uuden tarjouksen tekemiseen.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on antanut lisälausuman.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Asiassa on kysymys siitä, onko hankintayksikkö menetellyt julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti keskeyttäessään hankintamenettelyn 31.10.2014.

Julkisista hankinnoista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 73 a §:n 1 momentin mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä.

Pykälää koskevien esitöiden mukaan (HE 182/2010 vp s. 22) keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulisi kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaisiko ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Esitöissä on todettu edelleen, että oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu suhteellisen sallivasti, eikä uudella säännöksellä ole ollut tarkoitus tiukentaa vallitsevaa tulkintakäytäntöä.

Hankintayksikkö on muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellään päättänyt hylätä kaikki tarjouskilpailuun saapuneet tarjoukset ja keskeyttää hankinnan. Päätöksestä käy ilmi, että tarjouskilpailuun tarjouksensa oli antanut kolme tarjoajaa, Isku Interior Oy, Kinnarps Oy sekä tässä asiassa valittajana oleva Martela Oyj. Muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen perusteluissa on kunkin tarjoajan tarjouksen osalta yksilöity kohdat, joiden osalta hankintayksikkö on katsonut niiden olevan tarjouspyyntöä vastaamattomia.

Valittaja on esittänyt, että hankinnan keskeyttämistä koskeva päätös on ollut virheellinen, koska sen tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön vastainen.

Markkinaoikeus toteaa, että kolmesta saadusta tarjouksesta Isku Interior Oy:n tarjous on todettu tarjouspyynnön vastaiseksi jo markkinaoikeuden 23.10.2014 antamalla päätöksellä numero 713/14. Markkinaoikeus ei sanotussa ratkaisussaan ole kuitenkaan arvioinut kysymystä siitä, ovatko kaksi muuta, eli Kinnarps Oy:n tai valittajan antamat tarjoukset olleet tarjouspyynnön mukaisia.

Hankintayksikkö on muutoksenhaun kohteena olevassa päätöksessään Kinnarps Oy:n tarjouksen osalta esittänyt useita seikkoja, joiden osalta hankintayksikkö on katsonut tarjouksen tarjouspyynnön vastaiseksi. Päätöksessä on tältä osin muun ohella yksilöity tarjoukseen liitettyjen hinnastojen välisiä ristiriitaisia tietoja. Markkinaoikeus toteaa, ettei asiassa ole tullut esiin seikkoja, joiden perusteella asiassa olisi aihetta katsoa hankintayksikön menetelleen virheellisesti Kinnarps Oy:n tarjousta muutoksenhaun kohteena olevassa päätöksessä arvioidessaan.

Valittajan tarjouksen osalta muutoksenhaun kohteena olevassa päätöksessä on todettu, että se on ollut tarjouspyynnön vastainen ensinnäkin siltä osin kuin sen liitteestä 3 on kohdasta "Positio1/Työtuoli 1" puuttunut tarjotun tuotteen osalta nettohinnaston sivu, tuotekoodin mukainen hinta ja kokonaishinta. Lisäksi valittajan tarjous on päätöksen mukaan ollut tarjouspyynnön vastainen siltä osin kuin tuotteina "Positio 1/Työtuoli 1" sekä "Positio 17/Työtuoli 1" tarjotuissa tuoleissa ei ole ollut tarjouspyynnössä edellytettyä istuimen tai käsinojien syvyyssäätöä.

Asiassa esitetystä selvityksestä ilmenevin tavoin tarjouspyynnössä on edellytetty, että liitteessä 3 "Hinnastohinta" tulee ilmoittaa kunkin tarjottavan tuotteen hinnan muodostuminen täyttämällä lomakkeen sarakkeisiin seuraavat tiedot: tuoteryhmä, positio/tuote, tuotekoodi, hinnaston sivu, koodin mukainen hinta ko. sivulla sekä kokonaishinta/tuote, jonka on tullut olla sama hinta/tuote kuin tarjoushintoja koskevassa liitteessä 1. Valittajan tarjouksen liitteestä 3 taas käy ilmi, että tuoteryhmään "istuinkalusteet" positioon 1/työtuolit ilmoitetun tuotekoodin "James S116/U2 " osalta on sanotussa liitteessä jätetty täyttämättä hinnaston sivu, koodin mukainen hinta sivulla, sekä kokonaishinta/tuote.

Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on harkintavaltansa rajoissa voinut arvioida hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevassa päätöksessä todetulla tavalla, että kaikki kolme saapunutta tarjousta ovat olleet tarjouspyynnön vastaisia.

Markkinaoikeus toteaa lisäksi, että oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei hankintaviranomaisella ole velvollisuutta hyväksyä ainoaa saamaansa tarjouspyynnön mukaista tarjousta. Ottaen huomioon edellä mainittu markkinaoikeuden päätös sekä se, mitä edellä on Kinnarps Oy:n tarjouksen tarjouspyynnön vastaisuudesta todettu, voidaan hankinnan keskeyttämiselle katsoa olleen todellinen ja perusteltu syy valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuudesta riippumatta.

Asiassa ei myöskään ole ilmennyt perusteita katsoa, että hankintayksikkö olisi hankintamenettelyn keskeyttäessään menetellyt valittajaa kohtaan syrjivästi tai muutoin epätasapuolisesti. Hankintayksikkö ei siten ole hankintamenettelyn keskeyttäessään menetellyt julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on siten hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Martela Oyj:n korvaamaan Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut 1.400 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Sanna Holkeri ja Tomi Rantasaari.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.