MAO:844/14

ASIAN TAUSTA

Juupajoen kunnan (jäljempänä myös hankintayksikkö) kunnanvaltuusto on 23.9.2013 tekemällään päätöksellä § 52 päättänyt hankkia kunnan asukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelut suorahankintana Pihlajalinna Oy:ltä ajalla 1.1.–31.12.2014.

Attendo Oy on valittanut edellä mainitusta Juupajoen kunnanvaltuuston suorahankintapäätöksestä markkinaoikeuteen.

Juupajoen kunta on 21.2.2014 solminut Pihlajalinna Oy:n kanssa sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisen väliaikaista järjestelyä koskevan sopimuksen markkinaoikeuskäsittelyn ajaksi.

Markkinaoikeus on 26.2.2014 antamallaan päätöksellä numero 115/14 kumonnut edellä mainitun Juupajoen kunnanvaltuuston 23.9.2013 tekemän päätöksen § 52 sillä perusteella, että hankintayksiköllä ei ole ollut julkisista hankinnoista annetussa laissa säädettyjä edellytyksiä toteuttaa kyseiset sosiaali- ja terveyspalvelut suorahankintana. Markkinaoikeus on antamassaan päätöksessä kieltänyt Juupajoen kuntaa jatkamasta kyseisen päätöksen täytäntöönpanoa 100.000 euron sakon uhalla. Markkinaoikeuden päätöksen mukaan hankintayksikön on tullut järjestää hankinnasta hankintasäännösten mukainen tarjouskilpailu, mikäli se on aikonut edelleen toteuttaa kyseessä olevan hankinnan julkisena hankintana.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Hakemus

Vaatimukset

Attendo Oy on vaatinut, että markkinaoikeus tuomitsee päätöksellään 26.2.2014 numero 115/14 Juupajoen kunnalle asettamansa 100.000 euron uhkasakon Juupajoen kunnan maksettavaksi sekä asettaa Juupajoen kunnalle uuden ja korkeamman uhkasakon. Lisäksi Attendo Oy on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa Juupajoen kunnan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 3.500 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikkö on markkinaoikeuden päätöksestä huolimatta jatkanut sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaamista Pihlajalinna Oy:ltä. Hankintayksikkö ei siten ole noudattanut markkinaoikeuden sille uhkasakon nojalla asettamaa velvoitetta. Hankintayksikkö on tehnyt väliaikaisen hankintasopimuksen Pihlajalinna Oy:n kanssa ajalle

1.1.–31.12.2014, mutta kyseistä hankintaa ei olisi saanut jatkaa edellä mainitun markkinaoikeuden päätöksen saatua lainvoiman.

Hankintayksikkö ei ole ryhtynyt hankinnan kilpailuttamiseksi mihinkään konkreettisiin tai välittömiin toimenpiteisiin. Viivyttelemällä ja turvautumalla väliaikaiseen sopimukseen hankintayksikkö on pyrkinyt kiertämään markkinaoikeuden asettaman uhkasakon ja käytännössä jatkanut laitonta suorahankintaa.

Hankintayksikkö on markkinaoikeuden päätöksen jälkeen suunnitellut sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirtämistä

Mänttä-Vilppulan kaupungille. Kyseinen vaihtoehto on ollut epärealistinen, koska mainittu kaupunki on itsekin päättänyt ulkoistaa sosiaali- ja terveyspalvelunsa. Hankintayksikkö ei voi liittyä

Mänttä-Vilppulan kaupungin tekemään tarjouskilpailuun ja sen perusteella tehtyyn hankintapäätökseen.

Vastine

Vaatimukset

Juupajoen kunta on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää hakemuksen. Lisäksi Juupajoen kunta on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa Attendo Oy:n korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 4.920 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintayksikkö ei ole pannut 23.9.2013 tehtyä hankintapäätöstä täytäntöön. Kysymys on ollut välttämättömien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä tilapäisillä järjestelyillä. Kyseessä olevien palveluiden järjestäminen on lainsäädännössä asetettu hankintayksikön velvollisuudeksi. Hankintayksikön on tullut turvata palveluiden tuottaminen myös sinä aikana, kun se valmistelee palveluiden uudelleen järjestämistä. Hankintayksikön on tullut huolehtia palveluiden keskeytyksettömästä järjestämisestä siitä huolimatta, että suorahankintapäätös niiden hankkimisesta on kumottu. Koska palveluita ei ole voitu ottaa omaksi tuotannoksi eikä vuonna 2013 toteutettuun järjestelyyn ole voitu palata, palveluiden hankintaa on ollut pakko jatkaa ostopalveluina. Hankintayksikkö ei ole laiminlyönyt markkinaoikeuden päätöksessään hankintayksikölle asettamaa velvoitetta.

Hankintayksikkö on viipymättä markkinaoikeuden päätöksen jälkeen ryhtynyt sekä valmistelemaan sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailutusta että selvittämään myös mahdollisia muita vaihtoehtoja mainittujen palveluiden järjestämiseksi muulla tavoin kuin 23.9.2013 tehdyn suorahankintapäätöksen nojalla. Hankintayksikkö on myös selvitellyt mahdollisuutta järjestää yhteistoiminta-alue Mänttä-Vilppulan kaupungin kanssa, sekä aloittanut oman kilpailutuksen valmistelun toisena mahdollisena vaihtoehtona. Hankinnasta on sittemmin julkaistu hankintailmoitus toukokuussa 2014.

Välttämättömien ja tärkeiden sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen on vaatinut aikaa ja tarkkuutta, eikä palvelujen järjestämistä ole ollut mahdollista toteuttaa siinä alle kahden kuukauden ajanjaksossa, joka on kulunut markkinaoikeuden päätöksen antamisesta kysymyksessä olevaan uhkasakon tuomitsemista maksettavaksi tarkoittavan hakemuksen vireilletuloon. Hankintayksikkö ei ole toiminnallaan viivyttänyt markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpanoa. Uhkasakkoa ei siten tule tuomita maksettavaksi.

Hakijan vastaselitys

Attendo Oy on vastaselityksessään esittänyt muun ohella, että hankintayksikkö on suorahankinnan syksyllä 2013 tehdessään joutunut selvittämään hankinnan kohteen, arvon ja muut siihen liittyvät seikat. Mikäli hankintayksikkö olisi käyttänyt tätä samaa materiaalia markkinaoikeuden 26.2.2014 antaman päätöksen jälkeen, kilpailutus olisi voitu aloittaa välittömästi. Tämä osoittaa selvästi hankintayksikön viivyttelyä asian suhteen.

Mikäli uhkasakkoa ei tuomita maksettavaksi, hankintayksikkö on päässyt tavoitteeseensa eli suorahankinnan toteuttamiseen Pihlajalinna Oy:ltä koko vuoden 2014 osalta.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on lisävastineessaan muun ohella esittänyt, että markkinaoikeuden päätös ei ole tarkoittanut sitä, ettei hankintayksiköllä olisi ollut oikeutta toteuttaa sosiaali- ja terveyspalveluita tilapäisin ratkaisuin. Sanottujen palveluiden tuottaminen tässä tapauksessa on ollut mahdollista vain väliaikaisin järjestelyin.

Hankintayksikkö on solminut väliaikaisen sopimuksen Pihlajalinna Oy:n kanssa jo ennen markkinaoikeuden antamaa päätöstä ja on siten keskeyttänyt suorahankinnan täytäntöönpanon markkinaoikeuden määräämällä tavalla. Väliaikaista sopimusta ei ole solmittu vuoden 2014 loppuun asti. Juupajoen kunnanhallitus on 10.6.2014 tekemällään päätöksellä § 102 irtisanonut väliaikaisen sopimuksen Pihlajalinna Oy:n kanssa päättymään 31.8.2014. Kyse on ollut pakottavasta väliaikaisesta järjestelystä, jonka toimittajan valitsemisessa hankintayksiköllä on ollut laaja harkintavalta. Väliaikainen sopimus on ollut välttämätön, koska hankintayksiköllä on lakisääteinen velvollisuus sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen.

Kyseiset sosiaali- ja terveyspalvelut on järjestetty 1.9.2014 lähtien hankintayksikön toteuttaman tarjouskilpailun voittaneen tahon kanssa.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Attendo Oy on 17.4.2014 markkinaoikeuteen saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että markkinaoikeus tuomitsee 26.2.2014 antamassaan päätöksessä numero 115/14 Juupajoen kunnalle asettamansa 100.000 euron uhkasakon Juupajoen kunnan maksettavaksi ja asettaa Juupajoen kunnalle uuden ja korkeamman uhkasakon.

Julkisista hankinnoista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 100 §:n 1 momentin mukaan markkinaoikeus voi asettaa mainitussa laissa tarkoitetun kiellon tai velvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon. Uhkasakon määräämisestä ja tuomitsemisesta säädetään uhkasakkolaissa.

Uhkasakkolain 10 §:n 1 momentin mukaan uhkasakon asettanut viranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Edellytyksenä uhkasakon tuomitsemiselle maksettavaksi on, että uhkasakon asettamista koskeva päätös on lainvoimainen, jollei päätöstä ole säädetty tai määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta.

Markkinaoikeus on 26.2.2014 antamallaan lainvoiman saaneella päätöksellä numero 115/14 kumonnut Juupajoen kunnan 23.9.2013 tekemän suorahankintapäätöksen § 52 sekä kieltänyt Juupajoen kuntaa jatkamasta sanotun päätöksen täytäntöönpanoa 100.000 euron sakon uhalla. Tämän lisäksi markkinaoikeuden päätöksessä on todettu, että mikäli Juupajoen kunta aikoo edelleen toteuttaa sosiaali- ja terveydenhoitopalveluja koskevan hankinnan julkisena hankintana, sen tulee järjestää hankinnasta hankintasäännösten mukainen tarjouskilpailu.

Markkinaoikeus toteaa, että lakisääteisiä sosiaali- ja terveyspalveluja käyttävien henkilöiden etu on edellyttänyt sanottujen palveluiden keskeytyksetöntä järjestämistä, mistä Juupajoen kunnan on niiden järjestämiseen velvoitettuna tahona tullut huolehtia.

Oikeuskäytännössä on katsottu, että hankintayksikkö voi tällaisessa tilanteessa järjestää hankinnan ilman tarjouskilpailua, kunnes se ehtii toteuttaa hankinnan uuden tarjouskilpailun perusteella, kunhan se ottaa asian laadun vaatimalla tavalla huomioon hankintalaista ilmenevän syrjimättömyysperiaatteen myös tehdessään hankinnan puheena olevana väliaikana. Näin ollen Juupajoen kunnalla on lähtökohtaisesti ollut oikeus toteuttaa sosiaali- ja terveyspalvelut väliaikaisilla sopimusjärjestelyillä, joiden toteuttamiseksi sen ei ole tarvinnut erikseen järjestää tarjouskilpailua.

Asiassa saadun selvityksen mukaan hankintayksikkö on jo ennen markkinaoikeuden 26.2.2014 antamaa päätöstä tehnyt Pihlajalinna Oy:n kanssa Juupajoen kunnan lakisääteisten sosiaali- ja terveyspalveluiden hankkimisesta väliaikaista järjestelyä koskevan sopimuksen markkinaoikeuskäsittelyn ajaksi. Hankintayksikkö on jatkanut kysymyksessä olevien palveluiden hankkimista sanotun väliaikaisen sopimuksen perusteella myös markkinaoikeuden päätöksen antamisen jälkeen, kunnes Juupajoen kunnanhallitus on 10.6.2014 tekemällään päätöksellä § 102 päättänyt irtisanoa kyseisen väliaikaisen sopimuksen siten, että sopimus on päättynyt 31.8.2014.

Markkinaoikeus katsoo, ettei edellä mainittu sosiaali- ja terveyspalvelujen hankkiminen Pihlajalinna Oy:ltä ole merkinnyt Juupajoen kunnanvaltuuston 23.9.2013 tekemän suorahankintapäätöksen täytäntöönpanoa, vaan kyse on ollut välttämättömien palvelujen järjestämisestä tilapäisillä järjestelyillä, kunnes hankintayksikkö on suorahankintapäätöksen kumoamisen jälkeen järjestänyt sosiaali- ja terveyspalvelut kilpailuttamalla ne uudelleen hankintasäännösten edellyttämällä tavalla.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan hankintayksikkö on markkinaoikeuden 26.2.2014 antaman päätöksen jälkeen välittömästi jo maaliskuussa 2014 aloittanut sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamisen valmistelun. Hankintayksikkö on esitetyn selvityksen mukaan selvittänyt palvelujen järjestämistä yhtäältä omalla kilpailutuksella sekä toisaalta mahdollisen yhteistoiminta-alueen muodostamisella Mänttä-Vilppulan kaupungin kanssa.

Edelleen asiassa esitetyn selvityksen mukaan hankintayksikkö on sittemmin ilmoittanut 23.5.2014 julkaistulla hankintailmoituksella kunnan sosiaali- ja terveyspalveluja koskevasta hankinnasta ja Juupajoen kunnanvaltuusto on 30.6.2014 tekemällään päätöksellä § 24 muun ohella valinnut Pihlajalinna Oy:n, Dextra Oy:n ja Mäntänvuoren Terveys Oy:n muodostaman ryhmittymän kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajaksi ajalle 1.9.–31.12.2014.

Edellä esitettyyn lausuttuun nähden sekä ottaen erityisesti huomioon sen, että kysymyksessä olevan kaltaisen hankinnan aloittamisen voidaan olettaa edellyttävän erityisiä valmisteluja ja huolellisuutta, markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikön voida katsoa viivytelleen kilpailutuksen järjestämisessä markkinaoikeuden 26.2.2014 antaman päätöksen jälkeen. Sanotun kilpailutuksen rajaamisen koskemaan vain ajanjaksoa vuoden 2014 loppuun asti voidaan katsoa olleen perusteltua, kun otetaan huomioon hankintayksikön aikeet selvittää sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen muodostamista Mänttä-Vilppulan kaupungin kanssa.

Edellä mainituilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei asiassa ole perusteita tuomita markkinaoikeuden 26.2.2014 antamallaan päätöksellä numero 115/14 asetettua uhkasakkoa maksettavaksi.

Käsillä olevassa asiassa on kysymys markkinaoikeuden päätöksellä Juupajoen kunnalle asetetun uhkasakon maksettavaksi tuomitsemisesta. Hankintayksikkö on järjestänyt kysymyksessä olevien sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinnan ajalla edellä todetulla tavalla ensin väliaikaisin järjestelyin ja sen jälkeen toukokuussa 2014 käynnistetyn tarjouskilpailun perusteella 1.9.2014 lukien. Sanottuun nähden käsillä olevassa ei aihetta arvioida mahdollista hankintayksikön ja

Mänttä-Vilppulan kaupungin tulevaa yhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen hakija saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Hakija on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää hakemuksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Attendo Oy:n korvaamaan Juupajoen kunnan oikeudenkäyntikulut 4.920 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut markkinaoikeuden tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Olli Wikberg ja Teija Kotro.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.