MAO:800/14

ASIAN TAUSTA

Haapajärven kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 2.5.2013 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta vakuutuspalvelujen hankinnasta 1.1.2014 alkavalle, toistaiseksi voimassa olevalle sopimuskaudelle.

Haapajärven kaupunginhallitus on 3.9.2013 tekemällään hankintapäätöksellä § 227 sulkenut If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:n tarjouksen tarjouskilpailusta ja valinnut Pohjola Vakuutus Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton arvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 79.000 euroa vuodessa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu eikä hankintapäätöstä muuten pantu täytäntöön.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

If Vahinkovakuutusyhtiö Oy (jäljempänä myös If) on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksun.

Perusteet

Hankintayksikkö on menetellyt hankinnassaan julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti, kun se on sulkenut Ifin tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Ifin tarjous on ollut sekä tarjouspyynnön sanamuodon että tarkoituksen mukainen. If on tarjouspyynnön mukaisesti nimenomaisesti todennut tarjouksessaan, että tarjotut vakuutusratkaisut ovat saatettavissa voimaan kokonaan uusina vakuutuksina. Tarjouspyynnössä ei ole edellytetty, että tarjotun vakuutuksen on alettava kokonaan uutena vakuutuksena tai että vakuutus on laskettava kokonaan uutena vakuutuksena. Tarjouspyynnössä ei ole myöskään ilmoitettu, että vain sellainen vakuutustarjous hyväksytään, missä vakuutusmaksun laskenta alkaa kuin uudella vakuutuksella ilman aikaisemman vakuutusratkaisun vaikutusta.

Tarjouspyynnön ilmaisussa "vakuutusratkaisun tulee olla saatettavissa voimaan kokonaan uutena vakuutuksena" on ollut kysymys yhdestä hankittavalle vakuutusratkaisulle asetetusta teknisestä vaatimuksesta. Tarjotulla vakuutusratkaisulla on tullut olla se vakuutustekninen ominaisuus, että ratkaisu on voitava saattaa voimaan uutena vakuutuksena. Tämän vaatimuksen Ifin tarjoama vakuutus on täyttänyt, mikä on myös todettu Ifin tarjouksessa.

Hankintapäätöksessä on todettu, että tarjouspyynnön tulee olla syrjimätön ja tasapuolinen kaikille tarjoajille sekä että senhetkiselle toimittajalle ei saa antaa vanhaan asiakassuhteeseen perustuvaa etua eikä sitä voida millään tavalla suosia. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että toimittajan vaihtumisesta aiheutuvat kustannukset voidaan huomioida, jos perusteista on selvästi ja yksityiskohtaisesti ilmoitettu tarjouspyynnössä.

Toimittajan vaihtumisesta voi aiheutua hankintayksikölle todellisia ja merkittäviä kustannuksia. Se, että aikaisempi toimittaja voi näin saada tosiasiallista hinnoitteluetua, ei ole kiellettyä, jos tämä perustuu hankintayksikön kannalta todennettavissa oleviin, olennaisiin seikkoihin. Tarjouspyynnön perusteella on selvitettävä hankintayksikölle todellisuudessa edullisin tarjous. Aikaisemmalle toimittajalle voi olla mahdollista hinnoitella palvelu muita tarjoajia edullisemmin. Tämä ei tarkoita sitä, että tarjouspyyntö tuottaisi aikaisemmalle tarjoajalle perusteetonta etua.

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen hinnoittelu perustuu tapaturmavakuutuslain 35 §:ään ja vakuutusyhtiön sen nojalla vahvistamiin maksuperusteisiin. Jos vakuutusmaksu tai vakuutuksen perusteella maksettavien korvausten määrä on siihen riittävän suuri, tulee myös vakuutuksenottajan oma vahinkotilasto ottaa huomioon vakuutusmaksua määrättäessä. Nyt kysymyksessä olevat vakuutukset täyttävät edellä kerrotut erikoistariffoitavuuden edellytykset.

Erikoistariffoidun vakuutuksen päättyessä esimerkiksi vakuutuksen siirtyessä toiseen vakuutusyhtiöön, syntyy aina tilanne, jossa uusi alkava vakuutus maksutasoltaan poikkeaa siitä, miten vakuutusmaksu olisi käyttäytynyt vanhan vakuutuksen jatkuessa. Senhetkisen vakuutusyhtiön on omassa hinnoittelussaan omien maksuperusteidensa rajoissa voitava arvioida, onko asiakkaan edun ja mahdollisimman riskivastaavan hinnoittelun mukaista jatkaa vakuutuksen hinnoittelua tilastohistorian katkeamatta vai aloittaa laskenta täysin alusta. Koska tämä tarjoajan arviointimahdollisuus perustuu hankintayksikön kannalta vallitseviin tosiseikkoihin ja todellisiin hankinnan kustannuksiin sekä edellä mainittuun erityislainsäädäntöön, kysymys ei ole siitä, että tarjouspyyntö tuottaisi vanhaan asiakassuhteeseen liittyvää perusteetonta etua tai että se syrjisi muita tarjoajia.

Tarjouspyynnön on taattava se, että tarjoajat pyrkivät hinnoitteluvapautensa puitteissa laskemaan hankintayksikölle kokonaistaloudellisesti parhaan mahdollisen ratkaisun. Hankintayksikön on pystyttävä tarjouspyynnön perusteella vertailemaan saatuja tarjouksia niin, että tarjoajia kohdellaan tasapuolisesti ja että vertailun tulos osoittaa hankintayksikölle kokonaistaloudellisesti edullisimman ratkaisun. Näin ei ole nyt tapahtunut.

Hankintayksiköiden tai niiden puolesta toimivien vakuutusmeklareiden toteuttamissa lukemattomissa vakuutusten kilpailutuksissa vastaavalla tavalla laskettuja tarjouksia ei ole pidetty vertailukelvottomina, vaan tarjousten vertailu on pystytty toteuttamaan ilman, että tarjoajien yhdenvertainen kohtelu olisi vaarantunut. Vastaavalla tavalla laskettu tarjous on myös usein valittu.

Kysymyksessä on joka tapauksessa ollut vaatimus, jonka tarkan määrittämisen olisi tullut tapahtua jo tarjouspyynnössä. Vastuu mahdollisista tarjouspyynnön epäselvyyksistä ja tulkinnanvaraisuuksista on lähtökohtaisesti hankintayksiköllä. Ifin tarjouksen hylkääminen on ollut tarjoajan kannalta ennalta arvaamatonta ottaen huomioon tarjouspyynnössä nimenomaisesti valittu sanamuoto ja aikaisemmin vakuutuskilpailutuksissa noudatettu käytäntö.

Ifin tarjous ei ole sisältänyt varaumia eikä se ole ollut ehdollinen, vaan laskettu tarjous on ollut kokonaisuudessaan Ifiä sitova. If on laskenut hankintayksikölle parhaan mahdollisen tarjouksen tarjouspyynnön mukaisesti. Ifin tarjouspyynnön mukainen tarjous on ollut selkeästi kokonaistaloudellisesti edullisin.

Vastine

Vaatimukset

Haapajärven kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Perusteet

Hankintayksikön päätös sulkea Ifin tarjous tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena on ollut hankintasäännösten mukainen.

Tarjouspyynnössä on pyydetty tarjousta vuoden 2014 maksuperusteen mukaisesti siten, että ensimmäinen vakuutuskausi alkaa 1.1.2014. Tarjotun vakuutusratkaisun on tullut olla saatettavissa voimaan kokonaan uutena vakuutuksena tarjouspyynnön mukaisilla maksuperusteilla ilman aiemmin voimassa olleen vakuutusratkaisun vaikutusta. Tarjous ei ole saanut olla ehdollinen tai sisältää varaumia.

Tarjouspyynnössä asetettu vaatimus on ollut selkeä, suhteellinen ja tasapuolinen. Lisäksi vaatimus on ollut markkinoilla toimiville palveluntarjoajille helposti ymmärrettävä sekä sisällöltään että tarkoitukseltaan. Tarjouspyynnön vaatimuksessa ei ole ollut kyse pelkästään vakuutusteknisestä yksityiskohdasta.

Hankintasäännökset eivät mahdollista sitä, että voimassaolevan sopimuksen sopimuskumppania suositaan tai tälle annetaan tarjousmenettelyssä etuoikeuksia muihin tarjoajiin verrattuna. Tämän vuoksi ja jotta yleensäkään tapaturmavakuutuksen osalta voitaisiin saada vertailukelpoisia tarjouksia, tarjouspyynnössä on edellytetty tarjouksen tekemistä kokonaan uudesta vakuutuksesta ilman aiemmin voimassa olleen vakuutusratkaisun vaikutusta ja ilman mitään varaumia tai reunaehtoja.

Voimassaolevan vakuutusratkaisun vuosittaiseen maksutasoon vaikuttavat sopimussuhteen aikana toteutuneet vahingot ja muun muassa vakuutusyhtiön sopimussuhteen aikana ennakkoon asiakkaaltaan rahastoon keräämät toteutuneiden tai vielä tuntemattomien vahinkojen varaukset. Muilla tarjoajilla ei ole tietoa voimassaolevan vakuutuksen tarkemmasta sisällöstä tai maksuhistoriasta.

Vakuutuskilpailutuksen tarkoituksena on ollut hankkia kokonaan uusi vakuutusratkaisu. Tämä on merkinnyt sitä, että voimassa ollut vakuutus on kilpailutuksen johdosta päättynyt 31.12.2013. Tällöin myös osa voimassa olleen vakuutuksen varauksista puretaan niin sanotun jälkiseurannan aikana. Voimassa ollut vakuutusratkaisu ei sellaisenaan ole ollut siirrettävissä toiseen vakuutusyhtiöön.

Ifin tarjouksessa on ilmoitettu, että "Tarjottu vakuutusratkaisu on haluttaessa saatettavissa voimaan kokonaan uusina vakuutuksina. Tällöin vakuutusmaksu lasketaan vuoden 2014 maksuperusteiden mukaan, kuten alkava vakuutus lasketaan. Alkavan vakuutusratkaisun maksutaso on todennäköisesti tarjouksessa lasketusta maksutasosta merkittävästi poikkeava."

Ifin tarjouksen sanamuodot ovat tulkittavissa niin, että If ei ole halunnut suoraan tarjota tai edes sitoutua uutena alkavaan vakuutusratkaisuun, vaan on tyytynyt ainoastaan toteamaan sellaisen olevan maksutasoltaan merkittävästi tarjouksesta poikkeava. Tätä maksutasoa ei ole kuitenkaan kerrottu tarjouksessa. Tarjouksen sanamuodon perusteella voidaan myös päätellä, että Ifin tarjoama vakuutusratkaisu ja esitetyt laskelmat ovat perustuneet voimassa olleen vakuutusratkaisun jatkumiseen. Ifin tarjous ei siten ole koskenut pyydettyä, uutena alkavaa vakuutusratkaisua.

If on tarjouksessaan myös edellyttänyt, että "Mikäli vakuutuksenottaja haluaa alkavan vakuutusratkaisun 1.1.2014 alkaen, tulee tästä ilmoittaa vakuutusyhtiölle viimeistään 30.11.2013. Tässä tapauksessa nyt voimassaolevat vakuutukset päätetään 31.12.2013 ja niihin sovelletaan maksuperusteen mukaista run off -seurantaa, mikäli niihin sellainen on sisältynyt."

Tarjouksen sanamuoto on tältä osin ollut selkeästi ehdollinen ja sisältänyt varaumia. If on edellyttänyt, että hankintayksikön tulisi tarjouskilpailun jälkeen määräajassa pyytää uutena alkavaa vakuutusratkaisua, jonka maksutaso tarjouksen mukaan olisi kuitenkin merkittävästi jotain muuta kuin mitä tarjouksessa on ilmoitettu. Lisäksi tarjoaja on asettanut edellytykseksi voimassa olleen vakuutusratkaisun päättämisen 31.12.2013 siihen mahdollisesti sisältyvine run off -seurantoineen.

Valituksessa ei ole otettu kantaa siihen, miten ja minkä sisältöisenä tällaista ehdollista vakuutusratkaisua olisi voitu verrata muihin tarjouksiin. Ifin tarjouksen sanamuodot ja tarjouksessa esitetyt ehdolliset varaumat ovat johtaneet siihen, että Ifin tarjous ei tosiasiallisesti ole sisältänyt mitään vertailukelpoista vakuutusratkaisua, jota olisi voitu yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti vertailla muiden tarjousten kanssa. Ifin tarjouksen puutteet ovat olleet sellaisia, joita ei olisi voitu pyytää täsmentämään tarjouksille varatun määräajan jälkeen tarjoajien tasapuolisen kohtelun vaarantumatta.

Tarjottavaa vakuutusratkaisua koskevat vaatimukset on ilmoitettu yksiselitteisesti tarjouspyynnössä. Hankintayksikkö ei ole sidottu muissa vakuutuskilpailutuksissa mahdollisesti noudatettuun erilaiseen käytäntöön. Väite siitä, että Ifin tarjouksen sulkeminen tarjouskilpailusta olisi ollut ennalta arvaamatonta, on siten perusteeton.

Kuultavan lausunto

Pohjola Vakuutus Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 500 eurolla viivästyskorkoineen.

Lakisääteistä tapaturmavakuutusta koskeva tarjouspyyntö on ollut selkeä ja yksiselitteinen sekä laadittu tavalla, joka huomioi tarjoajien tasapuolisen kohtelun ja tarjousten vertailukelpoisuuden.

Hankintayksikkö on menetellyt julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden ja tarjouspyynnön mukaisesti sulkiessaan Ifin tarjouksen tarjouskilpailusta. Ifin tarjous on ollut tarjouspyynnön ehtojen vastainen eikä tarjousta näin ollen ole voitu hyväksyä mukaan tarjousten vertailuun.

Lakisääteistä tapaturmavakuutusta koskevassa tarjouspyynnössä on todettu, että tarjousta pyydetään vuoden 2014 maksuperusteen mukaisesti. Edelleen vaatimuksena lakisääteiselle tapaturmavakuutukselle on todettu, että "Tarjouslaskennassanne ensimmäinen vakuutuskausi tulee alkaa 1.1.2014. Tarjotun vakuutusratkaisun tulee olla saatettavissa voimaan uutena vakuutuksena ilman aiemmin voimassa olleen vakuutusratkaisun vaikutusta." Tarjouspyynnössä on siten yksiselitteisesti edellytetty, että tarjoaja tekee tarjouslaskelmat lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vakuutusmaksuista vuosille 2014–2023 siten, että ensimmäinen vakuutuskausi alkaa 1.1.2014 eikä aikaisempia vakuutuskausia näin ollen ole saanut sisällyttää tarjouslaskelmiin.

Hankintayksikkö on lisäksi tarjouspyynnössä edellyttänyt, että tarjottu vakuutusratkaisu tulee olla saatettavissa voimaan uutena vakuutuksena ilman aiemmin voimassa olleen vakuutusratkaisun vaikutusta. Näin ollen tarjotun vakuutusratkaisun on joka tapauksessa tullut olla sisällöltään sellainen, ettei voimassaoleva vakuutusratkaisu vaikuta sen sisältöön. Tarjouspyynnön vaatimus ei siten ole ollut vakuutuksen teknistä toteutusta koskeva vaatimus.

Ifin tarjous ei ole sisältänyt lainkaan vertailukelpoista laskelmaa alkavan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vakuutusmaksusta. Lisäksi tarjous on sisältänyt vakuutusmaksua koskevan varauman. Ifin tarjouksessa on todettu, että vakuutusratkaisut ovat haluttaessa saatettavissa voimaan uusina vakuutuksina. Tämä on kuitenkin edellyttänyt ilmoitusta vakuutusyhtiölle. Lisäksi tarjouksessa on todettu, että vakuutusratkaisun maksutaso on todennäköisesti tarjouksessa lasketusta maksutasosta merkittävästi poikkeava. Vakuutusmaksu on siten ollut avoin muutoksille.

Muissa vakuutuskilpailutuksissa noudatettu virheellinen käytäntö ei voi olla peruste tarjouspyynnön vastaisen tarjouksen hyväksymiselle tarjousvertailuun.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että tarjouslaskennalle hankintapäätöksessä asetetut vaatimukset eivät ole olleet tapaturmavakuutuslain, eivätkä siten koko hankinnan kannalta, perusteltuja. Hankintamenettely on ollut tapaturmavakuutuslain mukaisen hinnoitteluvapauden vastainen ja hankintasäännösten vastaisesti rajoittanut perusteettomasti kilpailua. Hankintamenettely on syrjinyt Ifiä, eikä se ole ollut omiaan selvittämään, mikä tarjouksista on hankintayksikölle kokonaistaloudellisesti edullisin.

Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen hinnoittelu perustuu tapaturmavakuutuslain 35 §:ään ja vakuutusyhtiön sen nojalla vahvistamiin maksuperusteisiin. Tapaturmavakuutuslaki on pakottavaa lainsäädäntöä. Se, miten kukin yhtiö huomioi vahinkohistoriaa tarjouslaskennassaan, on yhtiön ja sen maksuperusteiden alainen asia, johon hankintayksikkö ei voi tarjouspyynnöllään vaikuttaa. Maksuperuste on tapaturmavakuutuslain edellyttämä, vakuutusyhtiötä sitova dokumentti, joka kuvaa sitä, miten maksun laskennan tulee tapahtua. Maksuperustetta tulee soveltaa samalla tavoin jokaiseen hinnoittelutapaukseen, eikä hankintayksikön laatima tarjouspyyntö voi vaikuttaa sen soveltamiseen.

Vahinkohistorian katkaiseminen ja alkavana laskeminen ei sinänsä ole suoranaisesti lain vastaista. Sen on perustuttava kuitenkin vakuutusyhtiön omaan harkintaan, sen oman hinnoitteluvapauden puitteissa.

Nyt kysymyksessä olevassa hankintamenettelyssä omaksuttu ajatus siitä, että lakisääteisen tapaturmavakuutuksen hankinta merkitsisi aina vakuutuksen tilastohistorian katkaisua, on selkeästi ristiriidassa tapaturmavakuutuslain erikoismaksuisia vakuutuksia koskevien hinnoitteluperiaatteiden kanssa. Koko erikoismaksujärjestelmän tarkoituksena on edistää työturvallisuustyötä ja luoda taloudellinen kannustin työtapaturmien torjunnalle. Tämän tavoitteen mukaista ei ole se, että hinnoittelun pohjana oleva vahinkotilasto aina kilpailutustilanteessa ikään kuin pyyhkiytyy pois ja hinnoittelu alkaa uudelleen puhtaalta pöydältä.

If on tarjonnut alkavana laskettuja vakuutuksia tarjouskilpailuissa muun muassa vuonna 2013. Tällöin alkavana laskemiseen on kuitenkin ollut joitakin erityisiä perusteita ja se on ollut asiakkaan edun mukaista. Nyt kysymyksessä olevassa hankintamenettelyssä alkavana laskeminen ei olisi ollut asiakkaan edun mukaista. Tämän vuoksi If ei ole sellaista myöskään tarjonnut.

Niin sanottu jatkuvana laskeminen ei tuo senhetkiselle vakuutusyhtiölle suinkaan automaattisesti erityistä etua, vaan usein se voi olla myös tarjoajalle vertailussa haitallista.

Koska tarjousten laskennalle asetetut vaatimukset eivät ole olleet hankinnan kannalta perusteltuja, hankintamenettelyn avulla ei ole myöskään voitu selvittää, mikä tarjouksista on hankintayksikölle kokonaistaloudellisesti edullisin. Jos hankintapäätöksessä mainittu toteutuisi ja hankintayksikkö hyväksyisi vain maksunlaskennan kannalta uutena alkavat vakuutukset, hankintayksikkö ei voisi koskaan valita vaihtoehtoa, missä vakuutusmaksun laskenta jatkuu aikaisempaa tilastohistoriaa hyödyntäen. Kilpailutus johtaisi siis aina uutena alkavaan vakuutukseen, jossa ei olisi huomioitu aikaisempaa vahinkohistoriaa.

Tapaturmavakuutusten kilpailutuksissa on ollut tavanomaista, että uusi yhtiö, tai senhetkinen yhtiö alkavaa vakuutusta tarjotessaan, käyttää tarjouksessaan niin sanottua vahinkomenon porrastusta. Myös nyt kysymyksessä olevassa tarjouspyynnössä on esitetty vahinkomenon porrastus. Vaikka jatkuvassa vakuutuksessa keskeneräisten vahinkojen varaus on hieman erilainen kuin alkavassa, se ei merkitse tarjousten vertailukelvottomuutta. Senhetkisellä vakuutusyhtiöllä on alusta asti laskelmallaan myös suurempi korvausmeno, joka vastaa keskeneräisten vahinkojen varausta. Tarjoukset ovat tällöin erittäin hyvin vertailukelpoisia. Näin suoritettu tarjousten vertailu on ollut vakuutusmarkkinoilla täysin vallinnut sääntö.

Kilpailutuksen kohteena ovat olleet vakuutuspalvelut 1.1.2014 alkaen. Ifin vuodesta 2014 alkaen tarjoaman ratkaisun sisällöllä ei ole mitään vaikutusta jälkiseurantamaksujen määrään, joka perustuu 31.12.2013 päättyneeseen vakuutusratkaisuun. Ifin tarjouksessa ei ole ollut vakuutusmaksua koskevaa varausta, eikä maksu ole ollut avoin muutoksille.

If on tarjonnut jatkuvaa vakuutusratkaisua, koska se tässä tapauksessa on yhtiön käsityksen mukaan ollut asiakkaan edun mukaista. If on kuitenkin jättänyt tarjouspyynnön mukaisesti asiakkaalle option aloittaa kausi alkavana vakuutusratkaisuna. If ei ole esittänyt alkavan vakuutusratkaisun vakuutusmaksua tarjouksessa, koska sen käsityksen mukaan tarjouspyyntö on mahdollistanut sanamuotonsa mukaisesti myös jatkuvan vakuutusratkaisun tarjoamisen.

Tarjouspyynnössä on todettu muun ohella seuraavaa: "Tarjouslaskennassanne ensimmäinen vakuutuskausi tulee alkaa 1.1.2014. Tarjotun vakuutusratkaisun tulee olla saatettavissa voimaan uutena vakuutuksena ilman aiemmin voimassa olleen vakuutusratkaisun vaikutusta." Kyseinen vaatimus ei ole liittynyt millään tavoin siihen, miten vahinkohistoriaa tulisi huomioida tarjousta laskettaessa, vaan se on liittynyt ainoastaan siihen, miltä aikajaksolta hankintayksikkö haluaa vakuutusmaksulaskelmat esitettävän.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 40 §:n esitöissä (HE 50/2006 vp s. 86) on todettu muun ohella, että tarjouspyynnön tarkoituksena on hankinnan kohteen ja sen toteuttamiseen liittyvien seikkojen kuvaaminen siten, että sen perusteella saadaan lopullisia, yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia, joiden perusteella tarjouksia voidaan tasapuolisesti verrata.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava hankinnan kohteen määrittely noudattaen, mitä teknisten eritelmien ja vaatimusten esittämisestä 44 ja 45 §:ssä säädetään, sekä hankinnan kohteeseen liittyvät muut laatuvaatimukset.

Hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Valittajan tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Valittaja on esittänyt, että hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti, kun se on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta. Lisäksi valittaja on esittänyt, että tarjouspyyntö on ollut lakisääteistä tapaturmavakuutusta koskevien vaatimusten osalta hankintasäännösten vastainen.

Haapajärven kaupunki on pyytänyt tarjouksia vakuutusturvan hankkimisesta toistaiseksi voimassa olevalle sopimuskaudelle.

Tarjouspyynnön liitteessä A "Tarjouspyyntö vakuutuslajeittain" on kohdan 8 "Lakisääteinen tapaturmavakuutus" alakohdassa "Tarjouspyynnön täsmennykset" todettu muun ohella seuraavaa:

"Pyydämme tarjoustanne vuoden 2014 maksuperusteen mukaisesti.

Tarjouslaskennassanne ensimmäinen vakuutuskausi tulee alkaa 1.1.2014. Tarjotun vakuutusratkaisun tulee olla saatettavissa voimaan kokonaan uutena vakuutuksena tarjouspyynnön mukaisilla maksuperusteilla ilman aiemmin voimassa olleen vakuutusratkaisun vaikutusta.

Pyydämme selvittämään vuoden 2014 ennakkomaksun ja arvion lopullisesta vakuutusmaksusta annetuilla korvausmeno-olettamilla.

Pyydämme myös vakuutusmaksuskenaariot taulukoituna Exceliin vuosilta 2014−2023."

Tarjouspyynnön kohdassa 3 "Tarjouksen sisältö, rajoitukset ja minimivaatimukset" on muun ohella todettu alakohdassa 15, että tarjous ei saa olla ehdollinen ja ettei se saa sisältää varaumia.

Tarjouspyynnön kohdassa 5.2 "Tarjousten sisällön tarkistaminen" on muun ohella todettu, että tarjouspyynnön vastaiset tarjoukset hylätään.

If on tarjouksensa kohdassa 3 "Lakisääteinen tapaturmavakuutus" ilmoittanut muun ohella seuraavaa:

"Tarjottu vakuutusratkaisu on haluttaessa saatettavissa voimaan kokonaan uutena vakuutuksena. Tällöin vakuutusmaksu lasketaan vuoden 2014 maksuperusteiden mukaan kuten alkava vakuutus lasketaan. Alkavan vakuutusratkaisun maksutaso on todennäköisesti tarjouksessa lasketusta maksutasosta merkittävästi poikkeava. Mikäli vakuutuksenottaja haluaa alkavan vakuutusratkaisun 1.1.2014 alkaen, tulee tästä ilmoittaa vakuutusyhtiölle viimeistään 30.11.2013. Tässä tapauksessa nyt voimassaolevat vakuutukset päätetään 31.12.2013 ja niihin sovelletaan maksuperusteen mukaista run off -seurantaa mikäli niihin sellainen on sisältynyt."

Liitteessä 1 on esitetty esimerkkilaskelma vakuutusmaksun kehityksestä olettaen, että tarkastelujaksolla sattuu vakava tapaturma tai ei."

Hankintayksikkö on 3.9.2013 tekemällään hankintapäätöksellä sulkenut Ifin tarjouksen tarjouskilpailusta. Hankintapäätöksessä on todettu muun ohella seuraavaa:

"Marsh Oy on tehdyn toimeksiantosopimuksen mukaisesti kilpailuttanut kaupungin vakuutukset. (– –)

Marsh Oy:n antaman yhteenvetoraportin mukaan If:n tarjouksessa koskien lakisääteistä tapaturmavakuutusta on tarjottu ehdollinen ratkaisu, joka on katsottava tarjouspyynnön vastaiseksi. If ei ole tarjonnut lakisääteistä tapaturmavakuutusta uutena alkavana vakuutuksena, vaan on tehnyt tarjouksen ja laskelman niin, että vanha vakuutus jatkuu.

Tarjouspyynnön tulee olla syrjimätön ja tasapuolinen kaikille tarjoajille. Nykyiselle toimittajalle ei saa antaa vanhaan asiakassuhteeseen perustuvaa etua eikä heitä voida millään tavalla suosia. Marsh Oy suosittaa If:n tarjouksen hylkäämistä tarjouspyynnön vastaisena."

Hankintayksikkö on esittänyt, että nyt kysymyksessä olevan vakuutuskilpailutuksen tarkoituksena on ollut hankkia kokonaan uusi vakuutusratkaisu ja että tarjouspyynnön yksityiskohtaisilla vaatimuksilla on haluttu varmistaa kaikkien tarjoajien tasapuolinen ja yhdenvertainen kohtelu. Hankintayksikön mukaan valittajan tarjouksen sanamuodot ja tarjouksessa olleet varaumat ovat johtaneet siihen, että tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen. Valittajan tarjous ei ole tosiasiallisesti sisältänyt vertailukelpoista vakuutusratkaisua, jota olisi voitu yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti vertailla muiden tarjousten kanssa.

Valittaja on esittänyt, että sen tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen, koska siinä on nimenomaisesti todettu, että tarjotut vakuutusratkaisut ovat saatettavissa voimaan kokonaan uusina vakuutuksina. Valittajan mukaan tarjouspyynnön ilmaisussa "vakuutusratkaisun tulee olla saatettavissa voimaan kokonaan uutena vakuutuksena" on ollut kysymys yhdestä vakuutusratkaisulle asetetusta teknisestä vaatimuksesta.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden mukaan oikeus päättää hankintojensa sisällöstä tarpeittensa mukaisesti ja sillä on laaja harkintavalta sen suhteen, miten se määrittelee hankinnan kohteen. Hankintayksikön on kuitenkin otettava huomioon vaatimus tarjoajien tasapuolisesta ja syrjimättömästä kohtelusta. Hankinnan kohteelle tarjouspyynnössä asetettavien vaatimusten tulee edellä lausutun perusteella olla hankinnan kannalta perusteltuja eivätkä mainitut vaatimukset saa perusteettomasti rajoittaa kilpailua.

Tarjouspyynnössä on edellä todetulla tavalla lakisääteisen tapaturmavakuutuksen osalta ilmoitettu, että tarjouslaskennassa ensimmäisen vakuutuskauden tulee alkaa 1.1.2014 ja että tarjotun vakuutusratkaisun tulee olla saatettavissa voimaan kokonaan uutena vakuutuksena tarjouspyynnön mukaisilla maksuperusteilla ilman aiemmin voimassa olleen vakuutusratkaisun vaikutusta. Markkinaoikeus katsoo, että kyseinen vaatimus on ollut selkeä ja tarjoajia kohtaan tasapuolinen ja syrjimätön. Alalla ammattimaisesti toimivan tarjoajan on täytynyt tarjouspyynnön perusteella ymmärtää, että lakisääteinen tapaturmavakuutus on tullut tarjota uutena alkavana vakuutuksena tarjouspyynnön mukaisilla maksuperusteilla. Kysymys ei tältä osin ole ollut pelkästään vakuutusteknisestä vaatimuksesta. Vaatimus on kohdellut kaikkia tarjoajia tasapuolisesti, eikä se ole hankintasäännösten vastaisesti rajoittanut kilpailua. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt virheellisesti hankinnan kohteen määrittelyn osalta.

Tarjoaja kantaa vastuun siitä, että sen tarjous on tarjouspyynnön sisällöltään selvinä pidettävien vaatimusten mukainen. Sisällöltään tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen sulkeminen tarjouskilpailusta ei ole ainoastaan hankintayksikön oikeus, vaan hankintayksikkö on tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi velvollinen sulkemaan tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen tarjouskilpailusta silloin, kun tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun tarjousvertailussa.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella valittajan tarjouksessaan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen osalta tarjoama vakuutusratkaisu on perustunut sillä hetkellä voimassa olleen vakuutusratkaisun jatkumiseen. Valittajan tarjous ei ole sisältänyt lainkaan tarjouspyynnössä edellytettyä, uutena alkavaa vakuutusratkaisua ja sen hinnan määräytymisen perusteita. Markkinaoikeus katsoo, että valittajan tarjous on siten ollut tarjouspyynnön sisällöltään selvinä pidettävien vaatimusten vastainen. Koska tarjousten vertailu on tarjouspyynnön kohdan 6 "Tarjousten arviointiperusteet" mukaan perustunut 50 prosentin painoarvolla vakuutusmaksujen suuruuteen, valittajan tarjouksen tarjouspyynnön vastaisuudessa on ollut kysymys tarjouksen sisältöön ja vertailukelpoisuuteen vaikuttavasta seikasta. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt virheellisesti sulkiessaan valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, mikäli Pohjola Vakuutus Oy joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan Pohjola Vakuutus Oy:n määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa If Vahinkovakuutusyhtiö Oy:n korvaamaan Pohjola Vakuutus Oy:n oikeudenkäyntikulut 500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Ville Parkkari ja Pasi Yli-Ikkelä.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.