MAO:775/14

ASIAN TAUSTA

Helsingin kaupungin liikennelaitos -liikelaitos (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 18.10.2013 julkaistulla erityisalojen EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta graffitien poistopalvelua koskevasta palveluhankinnasta ajalle 1.2.2014–31.1.2015.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut noin 1.300.000 euroa.

Hankintayksikkö on tehnyt asiassa hankintapäätöksen 19.12.2013 § 207 valiten Uudenmaan Tehopesu Oy:n tarjouksen. Hankintayksikkö on tehnyt asiassa oma-aloitteisen hankintaoikaisupäätöksen 9.1.2014 § 5 valiten Other Side Custom Oy:n tarjouksen ja sulkien Uudenmaan Tehopesu Oy:n tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Hankintayksikkö on 16.4.2014 tekemällään päätöksellä § 72 poistanut 9.1.2014 § 5 tekemänsä päätöksen ja keskeyttänyt hankinnan syystä, että tarjouspyynnössä esitettyä vaatimusta hankinnan kohteeseen tutustumisesta ei ollut sisällytetty hankintailmoitukseen, tutustuminen oli järjestetty ennen tarjouspyynnön jättämiselle määrättyä määräaikaa, tarjouspyyntöä ei ollut lähetetty muun muassa valittajalle, eikä tämä siten ollut saanut tietoa tutustumiskäynnistä ennen sen tapahtumista ja näin ollen tarjoajia ei ollut kohdeltu tasapuolisesti hankintamenettelyssä.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Uudenmaan Tehopesu Oy on valittanut hankintapäätöksestä 9.1.2014 § 5 perustaen valituksensa sille, että tarjouspyynnössä on esitetty kohteeseen tutustumiseksi erityisalojen hankintalain vastainen ja kohtuuttoman lyhyt määräaika, joka on päättynyt ennen kuin valittaja oli edes saanut tiedon tarjouspyynnöstä. Hankintayksikön keskeytettyä hankinnan valittaja on peruuttanut valituksensa muilta osin, mutta on vaatinut hankintayksikköä korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 2.611,44 eurolla viivästyskorkoineen.

Helsingin kaupungin liikennelaitos on katsonut, että valittaja ei ole oikeutettu vaatimiinsa oikeudenkäyntikuluihin, koska keskeyttämisen syynä ollut ehto on ollut jo tarjouspyynnössä ja hankintayksikkö on keskeyttänyt hankintamenettelyn heti ymmärrettyään, ettei epätasapuolisuutta ole voinut korjata muutoin kuin keskeyttämällä tarjouskilpailu ja aloittamalla sen uudelleen järjestäminen. Hankintayksikkö on lisäksi katsonut vaaditut kulut määrältään kohtuuttomiksi ottaen huomioon asian tausta ja se, että asiassa on laadittu vain yksi kirjelmä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Lain vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (erityisalojen hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintayksikkö on keskeyttänyt hankinnan valituksen tekemisen jälkeen olennaisesti niillä perusteilla, joita valittaja on valituksessa ja tekemässään hankintaoikaisuvaatimuksessa esittänyt, perustaen keskeytyksen sille, että hankintamenettelyyn osallistujia ei ollut kohdeltu tasapuolisesti.

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 11 luvun, sen 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Ottaen huomioon, että hankintayksikkö on keskeyttänyt hankintamenettelyn olennaisesti niillä perusteilla, joita valittaja on valituksessaan esittänyt, olisi kohtuutonta, mikäli valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Markkinaoikeus katsoo, että valittajan esittämä oikeudenkäyntikuluvaatimus on kohtuullinen ottaen huomioon valituksessa esitetty ja se, että valittaja on käyttänyt asiamiestä.

Valittaja on liiketoiminnastaan arvonlisäverovelvollinen ja sillä on oikeus vähentää oikeudenkäyntikuluihinsa sisältyvä arvonlisävero omassa verotuksessaan. Tämän vuoksi korvattavaksi vaadituista oikeudenkäyntikuluista on vähennettävä niihin sisällytetty arvonlisävero.

Lopputulos

Markkinaoikeus velvoittaa Helsingin kaupungin liikennelaitos liikelaitoksen korvaamaan Uudenmaan Tehopesu Oy:n oikeudenkäyntikulut 2.106 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Kimmo Mikkola sekä markkinaoikeustuomarit Petri Rinkinen ja Tomi Rantasaari.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.