MAO:794/14

ASIAN TAUSTA

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 12.7.2013 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta massaspektrometrin hankinnasta.

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Kymenlaakson sairaalapalvelut -liikelaitoksen toimitusjohtaja on 19.12.2013 tekemällään hankintapäätöksellä 332/2013 valinnut Bruker Daltonics Scandinavia AB:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut 120.000–180.000 euroa.

Hankintayksikkö on 10.1.2014 antanut markkinaoikeudelle kirjallisen sitoumuksen olla panematta hankintapäätöstä täytäntöön niin kauan kuin asia on markkinaoikeudessa vireillä.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

bioMérieux Suomi Oy on vaatinut että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksua. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 7.334 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että tarjouksessa tulee esittää tiedot tarjottaville laitteille mahdollisesti annetuista CE-merkinnöistä ja vaatimuksenmukaisuusvakuutuksista. Tarjouspyynnössä on lisäksi edellytetty, että tarjottavien laitteiden on muun ohella täytettävä terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain velvoitteet sairaanhoitotarvikkeille. CE-merkinnällä valmistaja osoittaa, että terveydenhuollon laite täyttää sitä koskevat olennaiset vaatimukset. Kun laite saatetaan markkinoille, se on varustettava CE-merkinnällä. Lisäksi tarjouspyynnössä on edellytetty tarjoajia toimittamaan tieto, onko tarjottavassa laitteessa ollut CE-merkintä direktiivin 93/42/ETY tai direktiivin 98/79/EY mukaisesti. Voittanut tarjoaja ei ole ilmoittanut, että sen tarjoama laite olisi ollut varustettu CE-merkinnällä.

Diagnostiikassa käytettävillä laitteilla ja niiden osilla on lisäksi tullut olla IVD-merkintä direktiivin 98/79/EY mukaisesti. Voittanut tarjoaja ei ole ilmoittanut, että sen tarjoamalla laitteella olisi ollut IVD-merkintää.

Hankintamenettely ei ole ollut tasapuolinen ja syrjimätön. Hankintayksiköllä on ollut voittaneen tarjoajan tarjoama laite koekäytössä ennen tarjouskilpailua ja koko tarjouskilpailun ajan. Hankintayksikkö ei ole pyytänyt valittajan tarjoamaa laitetta koekäyttöön tai soveltuvuustesteihin. Voittaneen tarjoajan tarjoama laite on saanut valittajan tarjoamaa laitetta paremmat arviot laitteen teknisten ja toiminnallisten ominaisuuksien osalta. Tämä on johtunut siitä, että voittaneen tarjoajan tarjoama laite on ollut hankintayksikön tutustuttavana ja käytettävissä. Hankintapäätöksessä on otettu huomioon seikkoja, jotka eivät ole käyneet ilmi kirjallisista tarjouksista.

Tarjousvertailu on ollut virheellistä laitteen teknisten ja toiminnallisten ominaisuuksien osalta. Vertailuperusteen osatekijästä "Laitteiston hyvä sieto ympäristöolosuhteiden muutoksille" valittajan tarjous on saanut neljä pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous viisi pistettä. Valittaja on ilmoittanut tarjoamansa laitteen suositellun käyttölämpötilan olevan 18°C–28°C ±2°. Voittanut tarjoaja on puolestaan ilmoittanut, että sen tarjoaman laitteen käyttölämpötila on 18°C–30°C, sekä lisäksi, että lämpötilavaihtelun tulee olla tunnissa vähemmän kuin 3 °C. Hankintapäätöksessä ei ole kuitenkaan otettu huomioon voittaneen tarjoajan määrittelemää lämpötilan enimmäisvaihteluväliä. Vaikka voittaneen tarjoajan tarjoamalla laitteella onkin ollut hieman laajempi käyttöalue lämpötilan ja kosteuden suhteen, se on ollut herkempi lämpötilavaikutuksille ja sen sietokyky on siten ollut heikompi ympäristöolosuhteiden muutoksille. Oikein järjestetyssä tarjousvertailussa valittajan tarjouksen olisikin tullut saada laitteen sietokyvystä viisi pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen vähemmän kuin viisi pistettä.

Myös vertailuperusteen osatekijän "tarjoushetkellä voimassa olevan tietokannan laajuus" osalta tarjousvertailu on ollut virheellistä, sillä valittajan ilmoittamaa lajitietokantaa ei ole otettu huomioon pisteytyksessä. Valittaja on sisällyttänyt tarjoukseensa laitteen, jossa on kaksi kattavaa tietokantaa. Tietokannan laajuutta koskevassa pisteytyksessä on kuitenkin valittajan tarjouksen osalta otettu huomioon ainoastaan IVD-tietokannassa olevien lajien määrä. Sen sijaan avoimen Saramis-tietokannan lajimäärää ei ole otettu huomioon lainkaan valittajan tarjouksen pisteytyksessä. Valittajan tarjoaman laitteen tietokanta on ollut lajeiltaan yhtä kattava kuin voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen tietokanta. Tietokannassa olevien spektrien määrällä mitattuna valittajan tarjoaman laitteen tietokanta on ollut suurempi kuin tarjouskilpailun voittaneen tarjoajan laitteen tietokanta. Lisäksi valittajan tarjoaman laitteen tietokanta on ollut IVD-hyväksytty ja validoitu, toisin kuin voittaneen tarjoajan laitteen tietokanta. Oikein järjestetyssä tarjousten vertailussa valittajan tarjouksen olisikin tullut saada tietokannan laajuudesta viisi pistettä.

Vertailuperusteen osatekijästä "Tietokannan maantieteellinen kattavuus" valittajan tarjous on saanut neljä pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous viisi pistettä. Voittaneen tarjoajan tarjous on saanut yhden pisteen enemmän kuin valittajan tarjous, koska voittanut tarjoaja on ilmoittanut tietokantansa kattavan myös Australian. Tarjouspyynnössä ei ole kuitenkaan edellytetty, että tietokannan olisi tullut kattaa myös Australia. Koska tarjouspyyntö ei ole sisältänyt tarkkoja määritelmiä siitä, millä tarkkuudella tietokantojen maantieteellinen kattavuus on tullut tarjouksessa ilmoittaa, olisi hankintayksikön tullut pyytää valittajalta lisäselvitystä tietokannan maantieteellisestä kattavuudesta. Joka tapauksessa valittaja on ilmoittanut, että sen tietokanta on maailmanlaajuinen, mistä johtuen oikein järjestetyssä tarjousten vertailussa valittajan tarjouksen olisi tullut saada viisi pistettä.

Tulosten valmistusnopeuden osalta voittaneen tarjoajan tarjous ja valittajan tarjous ovat molemmat saaneet viisi pistettä. Pisteytyksessä ei kuitenkaan ole otettu huomioon isolaattien määrää eli sitä, kuinka monelle kannalle tulosten valmistumisnopeus on laskettu. Valittaja on ilmoittanut tarjouksessaan tulosten valmistumisnopeudeksi yhdeksän minuuttia per viisi isolaattia. Voittanut tarjoaja on puolestaan ilmoittanut valmistumisnopeudeksi alle 10 minuuttia ilmoittamatta kuitenkaan isolaattien määrää. Näin ollen voittaneen tarjoajan tarjouksen olisi tullut saada vähintään yksi piste vähemmän.

Laitteiston liitettävyyden osalta valittajan tarjous on saanut kolme pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous viisi pistettä. Tarjouspyynnössä on edellytetty, että tarjotulla laitteella tulee olla liitettävyys osaksi suurempaa kokonaisuutta, kuten herkkyysautomaatit ja veriviljelyautomaatit. Valittajan tarjouksessa on ilmoitettu, että sen tarjoama laite on liitettävissä herkkyysautomaatteihin, veriviljelyautomaatteihin Bactec FX sekä valittajan muihin automaatteihin. Valittajan tarjoama laite voidaan liittää mihin tahansa kokoonpanoon tai laitteistoon, mikäli käytössä on laiteliitäntä. Valittaja on tarjonnut myös valmiin kaksisuuntaisen laiteliitännän veloituksetta, jolloin valittajan tarjoama laite voi lähettää ja vastaanottaa tietoa laboratorioverkosta. Tarjouspyynnössä ei ole edellytetty, että tarjoajan olisi tunnettava ja eriteltävä kaikkien eri yritysten liitettävät laitteistot saadakseen täydet pisteet. Valittajan olisi tullut saada täydet pisteet kyseessä olevasta vertailuperusteen osatekijästä.

Vastine

Vaatimukset

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.000 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Voittaneen tarjoajan tarjous ei ole ollut tarjouspyynnön vastainen. Tarjouspyynnössä ei ole vaadittu ehdottomasti jonkin tietyn todistuksen toimittamista. Voittanut tarjoaja on lisäksi osoittanut tarjouksessaan riittävällä tavalla, että sen tarjoama laite on soveltuva tarjouspyynnön mukaiseen käyttötarkoitukseen. Voittanut tarjoaja on myös toimittanut tarjouksensa mukana vaatimuksenmukaisuusvakuutuksen.

Hankintamenettely ei ole ollut syrjivää. Hankintayksiköllä on ollut vuoden 2013 aikana koekäytössä voittaneen tarjoajan massaspektrometri yhteensä noin viiden kuukauden ajan. Laitteella on testattu uutta tutkimusmenetelmää. Koekäyttö ei ole liittynyt kyseisen laitteen käytettävyyden tai ominaisuuksien arviointiin. Testauksen aikana on ilmennyt, että uusi tutkimusmenetelmä on käyttökelpoinen ja tehostaa merkittävästi mikrobiologian laboratorion toimintaa. Tutkimusmenetelmään tarvittavan massaspektrometrin hankkimiseksi on tällöin järjestetty julkinen tarjouskilpailu. Hankinnan valintaperusteet ovat olleet objektiiviset ja syrjimättömät. Lisäksi ne on esitetty kirjallisesti tarjouspyynnössä. Vertailuperusteet ovat olleet luonteeltaan sellaisia, että niiden arvioiminen ei ole edellyttänyt laitteen koekäyttöä. Käyttökokemuksia ei ole millään tavoin otettu huomioon tarjousten vertailussa eikä hankintapäätöstä ole perusteltu millään sellaisella seikalla, joka ei olisi ilmennyt tarjoajien kirjallisista tarjouksista.

Tarjousten vertailua ei ole suoritettu virheellisesti. Vertailuperusteen osatekijän "Laitteiston hyvä sietokyky ympäristöolosuhteiden muutoksille" osalta voittaneen tarjoajan tarjouksessa on ilmoitettu huomattavasti laajempi käyttölämpötilaväli kuin valittajan tarjouksessa. Lisäksi voittaneen tarjoajan tarjoama laite on sietänyt tarjousten mukaan suurempaa ilmankosteutta.

Tietokannan laajuutta arvioitaessa ei ole sen paremmin voittaneen tarjoajan tarjouksen kuin valittajan tarjouksenkaan osalta otettu huomioon erilaisia saatavilla olevia valinnaisia tietokantoja. Valittajan mainitsema valinnainen Saramis-tietokanta on valittajan oma validoimaton tietokanta. Valittajan mainitsemat tietokannat olisivat sisältäneet myös Saramis-tietokanta mukaan lukien vähemmän lajeja kuin voittaneen tarjoajan mainitsema tietokanta.

Tietokannan maantieteellisen kattavuuden osalta tarjoajien on tullut tarjouspyynnön perusteella ymmärtää, että ehdottomat vaatimukset ylittävästä maantieteellisestä kattavuudesta voi saada pisteitä tarjousten vertailussa. Tietokannan maantieteellinen kattavuus ei ole käsitteenä epämääräinen. Valittajan tarjouksessa on ilmoitettu, että valittajan mainitsema IVD-tietokanta kattaa referenssi- ja tyyppikantoja Euroopasta, Amerikasta ja Aasiasta. Näiden lisäksi valittajan tarjouksessa ei ole yksilöity mitään muuta maantieteellistä aluetta. Valittajan tarjouksessa on ilmoitettu, että valittajan mainitsemassa tietokannassa on lajeja eri puolilta maailmaa. Tämä viittaus on ollut luonteeltaan epämääräinen ja avoin, eikä sellainen yksilöity tieto, jonka perusteella tietokannan maantieteellistä kattavuutta olisi ollut mahdollista arvioida.

Tulosten valmistumisnopeuden osalta valittajan tarjouksessa on ilmoitettu valmistumisnopeudeksi yhdeksän minuuttia ja voittaneen tarjoajan tarjouksessa alle 10 minuuttia. Mikrobiologisen laboratorion toiminnan kannalta nämä valmistumisajat ovat olleet yhdenvertaiset; alle minuutin ero ei aiheuta työn kannalta erilaisia järjestelyjä. Yhden pisteen ero tarjousten vertailussa ei olisi kuvastanut sitä todellista suhdetta toimintaan, mikä alle minuutin aikaerolla todellisuudessa on.

Laitteen liitettävyyden osalta voittaneen tarjoajan tarjoama laite on tarjousten mukaan liitettävissä useampaan yksilöityyn laitteeseen kuin valittajan tarjoama laite. Lisäksi voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen on mainittu olevan liitettävissä myös muihin kuin tarjoajan omiin laitteisiin. Tämä on lisännyt tarjotun laitteen käyttöarvoa muiden laitteiden yhteydessä, sillä se ei sido hankintayksikköä myöhemmissä laitehankinnoissa.

Kuultavan lausunto

Bruker Daltonics Scandinavia AB on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 12.569,84 eurolla viivästyskorkoineen.

Kuultavan tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen. Terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain mukaan tuotteella on oltava muun ohella CE-merkintä, kun se saatetaan markkinoille. Ilman merkintää laitetta ei voisi myydä Euroopassa. Kuultavan laitetta on myyty yli 1.000 yksikköä, kuten kuultavan tarjouksen referenssilistasta on ilmennyt. Tarjouspyynnössä ei ole myöskään pyydetty ilmoitusta

CE-merkinnän olemassaolosta. Kuultavan laitteella on CE-merkintä ja kuultavan tarjoukseen on liitetty todistus, jolla on osoitettu laitteen olevan vaatimustenmukaisen.

Hankintamenettely ei ole ollut virheellistä myöskään muilta valittajan väittämiltä osilta.

Valittajan vastaselitys

Valittaja on vastaselityksessään muun ohella esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjoamalla laitteella ei ole ollut CE-IVD -merkintää. Voittaneen tarjoajan esittämässä vaatimuksenmukaisuusvakuutuksessa on todettu, että tarjotun laitteen eräät osat ovat saaneet direktiivien 73/23/ETY ja 89/336/ETY mukaisen sertifioinnin. Tämä todistus ei ole kuitenkaan osoittanut, että mainituilla laitteen osilla olisi direktiivin 98/79/EY mukaista CE-merkintää.

Pakottava lainsäädäntö on asettanut hankintayksikölle velvollisuuden varmistua siitä, että hankittava laitteisto on ollut CE-IVD -hyväksytty. Vaikka massaspektrometri ei itsessään olisikaan tarvinnut

CE-IVD merkintää, on sen eri osilla tullut olla kyseinen merkintä. Mikäli tarjotulla laitteistokokonaisuudella ei ole CE-IVD -merkintää, ei sitä voida käyttää kliiniseen diagnostiseen tarkoitukseen, johon laitteisto on tässä tapauksessa hankittu.

Voittaneen tarjoajan tarjouksessa ei ole mainittu tietoja laitteen käyttöergonomiasta. Näin ollen on ilmeistä, että hankintayksikkö on saanut tietoa voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen käyttöergonomiasta koekäytön ansiosta. Lisäksi koekäyttö on vaikuttanut laitteen liitettävyyden arviointiin. On todennäköistä, että voittanut tarjoaja on saanut tiedon hankintayksiköllä käytössä olevista liitettävistä laitteista.

Valittaja on tarjonnut hankintayksikön käyttöön Saramis-tietokannan, jossa on ollut 1.200 lajia, sekä niin sanotun suljetun IVD-tietokannan, jossa on ollut 755 lajia. Suljettuun IVD-tietokantaan muutoksia voi tehdä vain valittaja, joka myös vastaa tietokannan sisällöstä direktiivin 98/79/EY mukaan. Hankintayksikkö voi sen sijaan muokata ja muuttaa Saramis-tietokannan sisältämiä tietoja. Se, että valittaja ei voi vastata Saramis-tietokannan validoinnista, mikäli hankintayksikkö tekee siihen muutoksia, ei ole voinut merkitä sitä, että hankintayksiköllä olisi ollut oikeus jättää ottamatta huomioon tämän tietokannan sisältämiä lajeja tarjousten vertailussa. Vertailussa olisi siten tullut ottaa huomioon valittajan tarjoamien molempien tietokantojen sisältämät lajit, koska hankintayksikkö on ottanut huomioon tarjousten vertailussa myös voittaneen tarjoajan tietokannan, johon on mahdollista lisätä lajeja. Valittajan ja voittaneen tarjoajan tarjoamien tietokantojen välinen noin 200 lajin ero ei ole ollut niin merkityksellinen, että tämän perusteella olisi voinut vähentää valittajan tarjouksen osalta kaksi pistettä tarjousten vertailussa.

Valittajan IVD-tietokanta on ollut myös huomattavasti laajempi kuin voittaneen tarjoajan tietokanta. Valittajan IVD-tietokanta koostuu 645 bakteerilajista ja 110 sienilajista. Kullakin IVD-tietokannan lajilla on kuitenkin tietokannassa 5–10 isolaattia/bakteerikantaa. Vaikka tarjousvertailussa olisi otettu huomioon ainoastaan valittajan

IVD-tietokanta, valittajan tarjouksen olisi tullut saada täydet viisi pistettä.

Laitteiston liitettävyyden osalta on huomattava, että valittajan tarjoama laite lähettää tunnistustulokset hankintayksikön laboratorioverkkoon, jonka kautta tulokset voidaan siirtää muiden laitteistojen ohjelmistoille. Valittajan tarjouksessa on myös ilmoitettu, että kyseessä oleva laitteisto on ainoa Suomessa mikrobiologian laboratorioverkkoon liitetty massaspektrometri.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjouksen mukana on toimitettu EY-vaatimustenmukaisuusvakuutus. Voittaneen tarjoajan tarjoama laite on näin ollen ollut lain säännösten mukainen. Laite on saatettu markkinoille ja otettu käyttöön useassa jäsenvaltiossa, myös Suomessa. Tarjouspyynnössä ei ole esitetty vaatimuksia laitteen CE-IVD -merkinnästä tai sen osoittamisesta.

Laitteen käyttöergonomia on ollut selvästi arvioitavissa esitteestä. Myöskään valittaja ei ole kuvannut varsinaista ergonomiaa kovin yksityiskohtaisesti. Tarjouksia on arvioitu tarjousasiakirjoista ilmenneiden seikkojen perusteella.

Tietokannan laajuuden osalta tarjousten osalta on pisteytetty kuhunkin laitteistoon ensisijaisesti tarjottu tietokanta. Yksi bakteerilaji koostuu aina erilaisista kannoista, jotka eivät kuitenkaan ole eri lajeja.

Tarjouspyynnössä on selvästi ilmoitettu hankintayksikön laboratorion ainoa potentiaalisesti laitteistoon liitettävä laite. Tarjousvertailu on tehty syrjimättömästi ja tasapuolisesti, jolloin laajemman liitettävyyden ilmoittaneen tarjoajan tarjoama laite on saanut enemmän pisteitä.

Bruker Daltonics Scandinavia AB on esittänyt, että valittaja on sekoittanut keskenään laissa vaaditun CE-merkinnän ja toisaalta erityisen in vitro-diagnostiikkaan (IVD) tarkoitettua laitetta koskevan direktiivin mukaisen CE-IVD merkinnän. Pakottava lainsäädäntö velvoittaa CE-merkintään, ei CE-IVD merkintään. CE-IVD merkintää ei ole tarjouspyynnössä asetettu myöskään vähimmäisvaatimukseksi.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tarjouspyynnön vastainen, sillä voittaneen tarjoajan tarjouksessa ei ole ilmoitettu, että voittaneen tarjoajan tarjoama laite olisi ollut varustettu CE-merkinnällä. Voittaneen tarjoajan tarjouksessa ei ole myöskään ilmoitettu, että voittaneen tarjoamalla laitteella olisi ollut

IVD-merkintää.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintalain 2 §:n 1 momentista ilmenevä tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vaatimus voi toteutua ainoastaan, jos tarjoukset ovat keskenään yhteismitallisia ja vertailukelpoisia. Tämän vuoksi hankintayksikkö on velvollinen sulkemaan tarjouskilpailusta tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen silloin, kun tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun tarjousvertailussa.

Tarjouspyynnön kohdassa 4.2 "Tarjoajan taloudelliset, rahoitukselliset sekä muut edellytykset" on muun ohella ilmoitettu tarjousta koskevana ehdottomana vähimmäisvaatimuksena, että tarjottavien tuotteiden on täytettävä terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain vaatimukset sekä viranomaisten asettamat velvoitteet sairaanhoitotarvikkeille. Kyseisen tarjouspyynnön kohdan mukaan tarjoajien on pyydettäessä tullut toimittaa todistus, rekisteriote tai muu selvitys asiasta. Tarjouspyynnön kohdassa 5.13 "CE-merkintä" on lisäksi muun ohella ilmoitettu, että tarjouksessa tulee esittää tiedot tarjottaville laitteille mahdollisesti annetuista CE-merkinnöistä ja vaatimuksenmukaisuusvakuutuksista. Tarjouspyynnön liitteessä 3 "Laitteen tekniset tiedot" on vielä ollut kohta, jossa on ollut mahdollisuus ilmoittaa laitteen CE-merkinnästä direktiivin 94/42/ETY ja 98/79/EY mukaan.

Voittanut tarjoaja on tarjouksessaan tarjonnut Mircoflex-nimistä massaspektrometriä ja siihen liittyvää MALDI Biotyper 3.1 -nimistä ohjelmistoa. Voittanut tarjoaja on toimittanut tarjouksensa mukana muun ohella vaatimuksenmukaisuusvakuutuksen, jonka mukaan mainittu Microflex-tuote on täyttänyt vakuutuksessa mainittujen direktiivien 73/23/ETY ja 89/336/EY vaatimukset. Voittaneen tarjoajan tarjoamalla laitteistolla tai siihen liittyneellä laiteohjelmistoversiolla ei voittaneen tarjoajan tarjouksessa ole kuitenkaan ilmoitettu olevan direktiivin 98/79/EY mukaista CE-merkintää.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnössä ei ole vaadittu tarjoajia ehdottomasti toimittamaan selvitystä tuotteiden lainmukaisuudesta eikä siitä, onko tarjotulla laitteella edellä mainitun direktiivin 98/79/EY mukaista CE-merkintää. Tältä osin selvitysten toimittaminen on jäänyt tarjoajien osalta vapaaehtoiseksi lisätiedoksi tai hankintayksikön itselleen varaaman lisäselvitysoikeuden varaan. Kun voittanut tarjoaja on toimittanut tarjouksensa liitteenä selvityksen sen tuotteen osille annetusta CE-merkinnästä, on se ollut tarjouspyynnön vaatimukset huomioon ottaen riittävää. Hankintayksikkö on voinut oman ammattitaitonsa puitteissa arvioida, ettei voittaneen tarjoajan tuotteen lainmukaisuudesta ole tarvinnut tarkempaa selvitystä ja että tuotetta on tältä osin ollut lain mukaan mahdollista käyttää hankintayksikön aikomaan käyttötarkoitukseen. Edellä esitetyn perusteella markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole toiminut hankintapäätöstä tehdessään valittajan esittämällä tavalla virheellisesti, kun se ei ole sulkenut voittaneen tarjoajan tarjousta tarjouskilpailusta.

Tarjousten vertailu

Hankintalain 72 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa määritellä hankinnan kohde sekä kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteet. Tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankinnan kohde ja tarjouksen valintaan vaikuttavat seikat on kuitenkin kuvattava tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjouspyyntö tuottaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia. Hankintamenettelyn avoimuus ja tasapuolisuus edellyttävät, että tarjoajat tietävät jo tarjouksia laatiessaan, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa.

Hankintayksiköllä on harkintavaltaa soveltaessaan käytettäviksi ilmoittamiaan vertailuperusteita. Tarjousten vertailu tulee kuitenkin suorittaa etukäteen ilmoitettujen seikkojen perusteella ja tarjoajia kohtaan tasapuolisesti.

Tarjouspyynnöllä on pyydetty tarjouksia Massaspektrometri

MALDI-TOF -laitteistosta. Tarjouksen valintaperusteeksi tarjouspyynnössä on ilmoitettu kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiksi tarjouspyynnössä on ilmoitettu hinta 40 prosentin painoarvolla sekä tekniset toiminnalliset ominaisuudet 60 prosentin painoarvolla. Viimeksi mainitulle vertailuperusteella on tarjouspyynnössä ilmoitettu 14 osatekijää, joista on kustakin voinut saada tarjouspyynnön mukaan 0–5 pistettä.

Vertailuperusteen osatekijä "Laitteiston hyvä sieto ympäristö-olosuhteiden muutoksille"

Valittaja on esittänyt, että oikein järjestetyssä tarjousvertailussa valittajan tarjouksen olisi tullut saada laitteen sietokyvystä viisi pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen vähemmän kuin viisi pistettä.

Kysymyksessä olevasta vertailuperusteen osatekijästä valittaja on saanut hankintapäätöksen mukaan neljä pistettä ja voittanut tarjoaja viisi pistettä. Hankintapäätöksen mukaan voittaneen tarjoajan käyttölämpötila on ollut kymmenen ja kolmenkymmenen asteen välillä kosteuden ollessa 15–85 prosenttia. Vastaavasti valittajan tarjoaman laitteiston käyttölämpötila on ollut hankintapäätöksen mukaan 18 asteesta 28 asteeseen kosteuden ollessa pienempi kuin 70 prosenttia.

Markkinaoikeus toteaa edellä sanotusta, että voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen käyttölämpötila on ollut huomattavasti valittajan tarjoamaa laitteistoa laajempi ja voittaneen tarjoajan tarjoamaa laitetta voidaan käyttää ilmankosteuden ollessa suurempi. Asiassa ei ole ilmennyt olevan erityistä merkitystä sillä valittajan esille tuomalla seikalla, että voittaneen tarjoajan laitteessa lämpötilavaihtelun tulee olla tunnissa vähemmän kuin kolme astetta. Laitteiden yllä kuvattu ominaisuuksien ero huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut harkintavaltansa puitteissa antaa voittaneelle tarjoajalle yhden pisteen valittajaa enemmän kyseessä olevasta vertailuperusteen osatekijästä.

Vertailuperusteen osatekijä "Tarjoushetkellä voimassa olevan tietokannan laajuus"

Valittaja on esittänyt, että oikein järjestetyssä tarjousten vertailussa valittajan tarjouksen olisi tullut saada tietokannan laajuudesta viisi pistettä.

Hankintapäätöksen mukaan valittajan tarjoaman laitteen tietokannassa on ollut 755 lajia kun taas voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen tietokannassa on ollut 2.185 lajia. Tämän perusteella valittajan tarjous on saanut 3 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous 5 pistettä.

Valittaja on muun ohella esittänyt, että sen tarjoaman laitteen tietokannan laajuutta koskevaan pisteytykseen olisi tullut laskea mukaan paitsi IVD-tietokannan olevien lajien määrä, myös laitteen avoimen Saramis-tietokannan lajimäärä. Valittaja on myös esittänyt, että sen tarjoaman laitteen tietokanta on lajeiltaan yhtä kattava kuin voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen ja että tietokannassa olevien spektrien määrällä mitattuna valittajan tarjoaman laitteen tietokanta on ollut jopa laajempi.

Hankintayksikkö on muun ohella esittänyt, että tietokannan laajuuden osalta tarjoajilta on pisteytetty kuhunkin laitteistoon ensisijaisesti tarjottu tietokanta ja että lajeissa on eri kysymys kuin bakteerikannoissa.

Markkinaoikeus toteaa, että valittajan tarjouksessa on muun ohella ilmoitettu, että valittajan tarjoaman laitteen VITEK MS IVD -tietokanta kattaa 755 kliinisesti merkittävää lajia. Lisäksi valittajan tarjouksessa on ilmoitettu niin sanottu avoin Saramis-tietokanta, jonka on ilmoitettu sisältävän noin 1.200 lajia. Voittaneen tarjoajan tarjouksessa on puolestaan ilmoitettu, että voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen tietokannassa on 2.185 eri mikrobilajia ja 4.613 eri profiilia.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että tarjoukseen on tullut sisältyä valmistajan tarjoama mikrobitietokanta sekä avoin tietokanta, johon laboratorio voi tallentaa omia mikrobiprofiilejaan. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että tarjoushetkellä voimassa olevan valmistajan tarjoaman tietokannan sisältämät mikrobilajit ja -ryhmät sekä profiilien määrä on tullut ilmoittaa.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnön edellä sanotusta sanamuodosta on voinut päätellä, että tarjousvertailussa otetaan huomioon valmistajan tarjoaman yhden tietokannan mikrobilajien ja mikrobiryhmien sekä profiilien määrä. Näin ollen hankintayksikön ei ole katsottava toimineen virheellisesti, kun hankintayksikkö ei ole ottanut huomioon tarjousten vertailussa valittajan tarjoamaa

Saramis-tietokantaa. Kun voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen laji- ja profiilimäärä on ollut edellä kerrotulla tavalla valittajan tarjoaman laitteen määrää suurempi, ei hankintayksikön pisteytystä voida pitää tarjouspyynnössä etukäteen ilmoitettuun nähden virheellisenä.

Vertailuperusteen osatekijä "Tietokannan maantieteellinen laajuus"

Valittaja on esittänyt, että oikein järjestetyssä tarjousten vertailussa valittajan tarjouksen olisi tullut saada mainitulta osin viisi pistettä.

Kysymyksessä olevasta vertailuperusteen osatekijästä valittajan tarjous on saanut neljä pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous viisi pistettä. Hankintapäätöksen mukaan tämä on perustunut siihen, että valittajan tarjoaman laitteen tietokannan maantieteelliseksi kattavuudeksi on ilmoitettu Eurooppa, Amerikka ja Aasia. Voittaneen tarjoajan tarjoamalla laitteella on hankintapäätöksen mukaan tietokannan alueellisen kattavuuden osalta edellä mainittujen lisäksi ollut ilmoitettuna Australia.

Tarjouspyynnön liitteellä 1 "ehdottomat vaatimukset" ilmoitettu tietokannan osalta muun ohella, että tietokannan maantieteellinen kattavuus tulee ilmoittaa. Lisäksi samassa yhteydessä on viitattu

EU-alueeseen, USA:han ja Aasiaan.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnössä on selvästi pyydetty ilmoittamaan tietokannan maantieteellinen kattavuus. Edellä sanottuja kolmea aluetta ei ole tarjouspyynnön sanamuoto huomioon ottaen kuitenkaan asetettu ehdottomaksi vaatimukseksi. Siten niitä on voinut ottaa huomioon myös tarjousten pisteytyksessä. Edellä sanotusta viittauksesta eri alueisiin tarjoajat ovat voineet myös päätellä, että tietokannan kattavuus on ilmoitettava vähintään vastaavalla tarkkuudella.

Ottaen huomioon, että voittanut tarjoaja on ilmoittanut valittajan ilmoittamien eri alueiden lisäksi vielä yhden lisäalueen, markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole toiminut tarjouspyynnössä etukäteen ilmoitettuun nähden virheellisesti, kun se on antanut voittaneen tarjoajan tarjoukselle yhden pisteen enemmän kuin valittajan tarjoukselle.

Vertailuperusteen osatekijä "tulosten valmistumisnopeus huomioiden koko prosessi näytteen valmistuksesta lopulliseen tunnistukseen"

Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjouksen olisi tullut mainitulta osin saada vähintään yksi piste vähemmän.

Hankintapäätöksen mukaan voittaneen tarjoajan tarjous ja valittajan tarjous ovat molemmat saaneet kysymyksessä olevasta vertailuperusteen osatekijästä täydet viisi pistettä. Hankintapäätöksen mukaan valittajan tarjouksessa prosessin kesto on yhdeksän minuuttia ja voittaneen tarjoajan tarjouksessa vähemmän kuin kymmenen minuuttia.

Valittaja on esittänyt, että pisteytyksessä ei ole otettu huomioon sitä, kuinka monelle kannalle tulosten valmistumisnopeus on laskettu. Valittajan mukaan valittaja on ilmoittanut tarjouksessaan tulosten valmistumisnopeudeksi yhdeksän minuuttia per viisi isolaattia ja että voittanut tarjoaja on ilmoittanut tarjouksessaan valmistumisnopeudeksi alle 10 minuuttia ilmoittamatta isolaattien määrää.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnössä ei ole pyydetty ilmoittamaan, kuinka monelle kannalle tulosten valmistumisnopeus on tullut laskea eikä muutoinkaan ilmoitettu, että puheena olevassa vertailuperusteen osatekijän arvioinnissa olisi merkitystä mainitulla seikalla. Edellä esitettyyn nähden markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut harkintavaltansa puitteissa antaa voittaneen tarjoajan ja valittajan tarjouksille hankintapäätöksen mukaiset pisteet.

Vertailuperusteen osatekijä" laitteiston liitettävyys osaksi suurempaa laitekokonaisuutta, kuten herkkyysmääritysautomaatit ja veriviljelyautomaatit".

Valittaja on esittänyt, että valittajan tarjouksen olisi tullut saada täydet pisteet kyseessä olevasta vertailuperusteen osatekijästä.

Hankintapäätöksen mukaan valittajan tarjous on saanut kysymyksessä olevasta vertailuperusteen osatekijästä kolme pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous viisi pistettä. Hankintapäätöksen perustelujen mukaan valittajan tarjoaman laitteen liitettävyyden osalta tarjouksessa on mainittu herkkyysautomaatit Vitek 2, veriviljelyautomaatit Bactec FX ja valittajan muut automaatit. Voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen osalta tarjouksessa on puolestaan mainittu laitteiston liitettävyys lukuisiin herkkyysautomaatteihin ja veriviljelyautomaatteihin. Kyseiset automaatit on lueteltu hankintapäätöksessä.

Valittaja on muun ohella esittänyt, että valittajan tarjoama laitteisto voidaan liittää mihin tahansa kokoonpanoon tai laitteistoon, mikäli käytössä on laiteliitäntä ja että valittaja on tarjonnut myös valmiin kaksisuuntaisen laiteliitännän veloituksetta, jolloin tarjottu laitteisto voi lähettää ja vastaanottaa tietoa laboratorioverkosta. Lisäksi valittaja on esittänyt, että tarjouspyynnössä ei ole ilmoitettu hankintayksikön käytössä olevia laitteita ja että voittanut tarjoaja on voinut saada näistä tiedon koekäytön myötä.

Tarjouspyynnössä on edellytetty, että tarjouksessa tulee selvittää laitteiston liitettävyys osaksi suurempaa laitekokonaisuutta. Valittaja on tarjouksessaan olleella lomakkeella viitannut, että kyseinen selvitys on sen tarjouksen kappaleessa 10 sekä sivuilla 16–17. Markkinaoikeus toteaa, että valittajan tarjouksessa on mainituilta kohdin viitattu valittajan omiin automaatteihin sekä valittajan ohjelmistoratkaisuun. Tämän ohjelmistoratkaisun välityksellä on tarjouksen mukaan voinut tietojärjestelmään liittää tarjotun laitteen lisäksi kaksi automaattia sekä yksi laite laiteliitännän kautta. Voittanut tarjoaja on puolestaan ilmoittanut tarjouksessaan liittämismahdollisuudesta viiteen erilaiseen automaattiin ja lisäksi erilaisiin automaatiolinjastoihin.

Markkinaoikeus toteaa, että ottaen huomioon voittaneen tarjoajan tarjouksessaan ilmoittama suurempi määrä erilaisia yhteensopivia laitteita, hankintayksikkö on voinut suorittaa pisteytyksen tekemällään tavalla. Markkinaoikeus toteaa lisäksi, että tarjouspyynnöstä on yksiselitteisesti ilmennyt, että tarjoajan on selvitettävä laitteiston liitettävyys ja tämän selvittämisen yksityiskohtaisuus on ollut tarjoajan omassa harkinnassa. Asiassa ei ole ilmennyt, että voittaneen tarjoajan tarjoaman laitteen koekäyttö olisi tuottanut voittaneelle tarjoajalle tältä osin etua tarjousten valmistelussa tai tarjousten vertailussa.

Vertailuperusten osatekijä "käyttöergonomia" ja koekäytön merkitys

Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjouksessa ei ole mainittu tietoja laitteiston käyttöergonomiasta ja että asiaa olisi näin ollen arvioitu hankintayksiköllä olevien käyttökokemusten valossa.

Hankintapäätöksen mukaan sekä voittaneen tarjoajan tarjous että valittajan tarjous on saanut kyseiseltä osin täydet viisi pistettä, sillä ergonomian on arvioitu olevan hyvällä tasolla.

Voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteenä on ollut lukuisia liitteitä, josta on käynyt ilmi muun ohella tarjotun tuotteen kokoon, muotoon ja käyttöön liittyviä seikkoja. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, että voittaneen tarjoajan tarjouksen arviointi on voinut tapahtua kirjallisen tarjouksen perusteella. Markkinaoikeus toteaa lisäksi, että kun voittaneen tarjoajan tarjous ja valittajan tarjous ovat saaneet kyseisestä vertailuperusteen osatekijästä samat pisteet, asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että käyttökokemuksen johdosta voittaneen tarjoajan tarjoamaa laitetta olisi arvioitu valittajaa syrjivällä tavalla koekäytön perusteella valittajan laitetta paremmaksi.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja kuultava joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut ja kuultavan oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa bioMérieux Suomi Oy:n korvaamaan Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän oikeudenkäyntikulut 2.000 eurolla ja Bruker Daltonics Scandinavia AB:n oikeudenkäyntikulut 4.000 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Ari Wirén ja Tomi Rantasaari.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.