MAO:779/14

ASIAN TAUSTA

Hyvinkään kaupunki on ilmoittanut 24.9.2013 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella ja 22.10.2013 julkaistulla korjausilmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta turvapuhelinpalveluhankinnasta Hyvinkään, Järvenpään ja Keravan kaupungeille sekä Nurmijärven, Kirkkonummen, Sipoon, Tuusulan ja Mäntsälän (sisältäen Pornainen) kunnille ajalle 1.1.2014–31.12.2015 ja kahdelle optiovuodelle.

Kirkkonummen perusturvan toimialajohtaja on 21.11.2013 tekemällään hankintapäätöksellä § 140 valinnut Mainio Vire Oy:n tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksiköiden ilmoitusten mukaan ollut yhteensä kaikkien kahdeksan hankintayksikön osalta noin 500.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Esperi Care Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Valittaja on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 7.500 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjouspyynnön mukaan tarjouksen valintaperusteena on ollut halvin hinta. Hankintayksikkö ei ole tarjousten hintavertailussa ottanut huomioon mainituista palveluista syntyvää tosiasiallista hintaa asiakkaalle.

Toimivaan turvapuhelinpalveluun kuuluu sekä laitteiden toimittaminen että turvahälytysten vastaanottopalvelu. Näin ollen perusturvapuhelimen sekä GSM-turvapuhelimen osalta huomioon olisi tullut ottaa myös turvahälytysten vastaanoton aiheuttamat kustannukset, jolloin valittajan tarjous on ollut hinnaltaan edullisempi. Turvapuhelinpalvelun käyttämiseksi asiakas on tarvinnut välttämättä toimitus- ja asennuspalvelun. Myös tämän palvelun osalta valittajan tarjous on ollut edullisempi. Asiakkaan hälytykseen perustuvan auttajapalvelun tarve on riippunut yksittäisen asiakkaan olosuhteista ja suurimmalla osalla asiakkaista tämä tarve ei ole konkretisoitunut vuosittain.

Valittaja on ollut alueen asiakkaiden nykyinen turvapuhelinpalvelutoimittaja. Vuoden 2013 keskimääräisten asiakas- ja turva-auttajakäyntimäärien perusteella valittajan tarjous olisi tosiasiallisia kokonaishintoja tarkasteltaessa ollut selvästi eli noin 38 prosenttia edullisempi kuin voittaneen tarjoajan tarjous.

Vastine

Vaatimukset

Kirkkonummen kunta on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 40 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjouskilpailussa on saatu kaksi yhteismitallista ja vertailukelpoista tarjousta. Tarjouspyyntö on siten ollut riittävän selkeä ja siitä on ilmennyt, millä perusteella tarjoukset pisteytetään.

Tarjouspyynnön mukaan pisteytys on perustunut yksinomaan viiteen tuoterivikohtaisesti laskettuun hintaan. Rivikohtaisesti parhaat pisteet on saanut tarjoaja, jonka kertaveloitus tai kuukausihinta on ollut halvin. Rivikohtaiset pisteet on laskettu yhteen.

Hankintayksikkö on tarjouspyynnön mukaisesti pisteyttänyt edellä mainitut yksittäiset tuoterivit. Kokonaishintaa ei ole pisteytetty eikä hankintayksikkö ole ottanut sitä mitenkään huomioon tarjousten hintavertailussa.

Kuultavan lausunto

Mainio Vire Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen. Kuultava on toissijaisesti vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 50.000 euroa.

Kuultava on esittänyt, että tarjouspyyntö, tarjousten vertailu ja hankintapäätös on tehty hankintasäännösten mukaisesti. Valittajan esittämät laskelmat tarjousten edullisuudesta ovat perustuneet vain valittajan käytössä olevien historiatietojen pohjalta tehtyyn yksittäiseen otantaan. Näitä tietoja ei ole ollut muiden tarjoajien käytössä eikä tuleva palvelutarve ja sen muoto ole vastannut aiempaa tilannetta. Hankintayksikkö on asettanut vertailuperusteet painoarvoineen harkintansa ja tarpeidensa mukaisesti. Tarjoajien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu edellyttää ilmoitettujen vertailuperusteiden käyttämistä tarjousvertailussa.

Vastaselitys

Valittaja ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut vastaselitystä.

Muut kirjelmät

Hankintayksikkö on toimittanut lisäkirjelmän.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 69 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan tarjouspyyntö on laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 69 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta vertailuperusteet ja niiden tärkeysjärjestys.

Hankintalain 72 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin.

Hintavertailun perusteiden asettaminen

Valittaja on esittänyt, että hankintayksikkö on suorittanut tarjousvertailun virheellisesti, kun se ei ole ottanut vertailussa huomioon palvelusta hankintayksikölle aiheutuvia tosiasiallisia kokonaiskustannuksia. Hankintayksikkö on puolestaan esittänyt, että tarjoukset on pisteytetty tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti.

Hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön mukaan tarjouksen valintaperusteena on ollut halvin hinta. Tarjouspyynnön kohdan 4 "Hankinnan kohteen kriteerit" mukaan hankittavat laitteet ja palvelut on ilmoitettu pisteytettävän siten, että tarjouksen saama pistemäärä on laskettu jakamalla pienin annettu arvo tarjotulla arvolla ja kertomalla tämä maksimipisteiden määrällä. Maksimipistemäärät ovat olleet seuraavat: perusturvapuhelin 25 pistettä, GSM-turvapuhelin 25 pistettä, turvapuhelinlaitteen toimitus ja asennus 5 pistettä, turva-auttajapalvelu 24/7 40 pistettä ja turvahälytysten vastaanotto 24/7 5 pistettä.

Tarjouspyynnön kohdan 5 "Hinta ja kaupalliset ehdot" mukaan kaikki hinnat on ilmoitettava pyydetyssä muodossa euroina ilman arvonlisäveroa. Tarjouspyynnön kohdan 8 "Päätöksenteon perusteet" mukaan tarjousten valintaperuste on halvin hinta.

Tarjoukset on tarjouspyynnön kohdan 15 mukaan tullut lähettää sähköisesti Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaaliin. Tarjoajien on tullut täyttää mainitussa järjestelmässä oleva tarjouslomake, jossa on pyydetty hintatiedot edellä mainituista laitteista ja palveluista. Tarjousten vertailutaulukon mukaan tarjoukset on pisteytetty edellä mainittua kaavaa ja maksimipisteitä soveltaen.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa tarjousten vertailuperusteiden ja niiden painoarvojen asettamisessa. Tarjouspyyntöä ei saa kuitenkaan laatia siten, että se kohtelisi tarjoajia syrjivästi tai epätasapuolisesti.

Tarjouspyynnöstä on edellä todetuin tavoin ilmenneet ne palvelut, joiden hinta on pitänyt ilmoittaa tarjouksessa ja jotka otetaan huomioon tarjousten hintavertailussa. Palvelujen kokonaishinnan tai sitä, että turvapuhelinlaitteen osalta vertailuhinta laskettaisiin yhdessä turvahälytysten vastaanoton kanssa, ei ole ilmoitettu olevan tarjousten vertailuperusteena. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on harkintavaltansa puitteissa voinut määrittää hintavertailussa huomioon otettavat palvelut ja asettaa niiden painoarvot. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että hankintayksikkö olisi hintavertailun perusteita määrittäessään menetellyt epätasapuolisesti tai tarjoajia kohtaan syrjivästi.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Kun otetaan huomioon markkinaoikeuden päätöksen lopputulos, asiassa ei ole tarpeen lausua kuultavan esittämistä vaatimuksista.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Esperi Care Oy:n korvaamaan Kirkkonummen kunnan oikeudenkäyntikulut 40 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Kimmo Mikkola ja markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen ja Ville Parkkari.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.