MAO:681/14

ASIAN TAUSTA

IS-Hankinta Oy (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 28.3.2014 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta Kuopion kaupungin ja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän järjestämän lääkkeiden annosjakelun hankinnasta 1.6.2014 alkaen toistaiseksi voimassa olevalle sopimuskaudelle.

IS-Hankinta Oy:n toimitusjohtaja on 9.5.2014 tekemillään päätöksillä muun ohella Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän Iisalmen, Kiuruveden, Vieremän ja Sonkajärven osa-alueiden osalta valinnut voittaneet tarjoukset ja sulkenut XX:n tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

IS-Hankinta Oy:n toimitusjohtaja on 23.5.2014 tekemällään päätöksellä hylännyt XX:n hankintaoikaisuvaatimuksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton arvo on Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän osa-alueiden osalta ollut hankintayksikön ilmoituksen mukaan noin 1.000.000 euroa.

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän osa-alueiden osalta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu hankintasopimuksia. Hankintayksikkö on ilmoittanut järjestävänsä hankinnan mainituilta osin väliaikaisesti niin kauan kuin asia on markkinaoikeudessa vireillä.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

XX on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa hänen tarjouksensa poissulkemista koskevan päätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä siten, että valittajan tarjous otetaan huomioon palveluntarjoajaa valittaessa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan hänelle menetettyinä arvonlisäverollisina annosjakelumaksutuloina 2.500 euroa 1.6.2014 lukien kultakin kuukaudelta, jona asia on markkinaoikeudessa vireillä. Vielä valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Perusteet

Valittajan ristiriidaton ja yksiselitteinen tarjous on ollut tarjouspyynnön mukainen. Se on täyttänyt vaaditut kriteerit eikä ole sisältänyt niin suuria virheitä, ettei sitä olisi voinut ottaa huomioon palveluntuottajaa valittaessa. Hankintayksikkö on tulkinnut virheellisesti valittajan tarjoukseen liitettyä annosjakelun palvelukuvausta, jossa on kuvattu toimintaa vain yleisellä tasolla. Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden arvioinnin kannalta hankintayksikön käyttämä tarjouksen poissulkemisperuste on epäolennainen.

Valittajan tarjousta ei ole voinut sulkea tarjouskilpailusta tarjouksen liitteen perusteella. Valittajan tarjouksen poissulkemista koskevassa päätöksessä on virheellisesti esitetty, että valittaja perisi tarjouspyynnön vastaisesti maksun lääkitysmuutoksista. Tosiasiassa valittajan tarjouksessa tai sen liitteessä ei ole ollut mainintaa lääkitysmuutoksien maksullisuudesta. Tarjoukseen liitetyssä yleisesittelyssä on mainittu, että valittaja perii tällä hetkellä maksun siitä, mikäli joutuu korjaamaan annosjakelupusseja, eli käytännössä tekemään viillon jokaiseen annospussiin ja poistamaan tai lisäämään jonkin lääkkeen. Kysymys on siis eri asiasta, koska hankintayksikkö on ehdottanut, että tilaajalle toimitetaan pienet paketit muutosten tekemistä varten. Pussien korjaaminen on yksi tapa toteuttaa annosjakelumuutos kesken annosjakelujakson. On kuitenkin ollut väärin yleistää, että valittaja perisi maksun annosjakelumuutoksista, koska valittajan tarjouksessa ei ole näin esitetty. Annosjakelumuutokset pystytään toteuttamaan joko seuraavasta annosjakelujaksosta tai hoitajat voivat tehdä muutoksen pusseihin. Hankintayksikkö on vääristellyt asiaa. Valittaja on tarkoittanut, että lääkitysmuutokset sisältyvät kokonaishintaan. Valittaja ei ole esittänyt hintaa lääkitysmuutoksille.

Valittajan tarjous on esitetty varsinaisessa tarjousasiakirjassa. Valittaja on siinä esittänyt annosjakelun hinnoittelun asiamukaisesti ja yksiselitteisesti hyväksynyt tarjouspyynnön ehdot. Valittajan esittämä tarjoushinta on sisältänyt kaikki annosjakeluun liittyvät kulut tarkoittaen, ettei muita ylimääräisiä kustannuksia veloiteta. Tämä vaatimus on valittajan tarjouksessa vahvistettu sanalla "kyllä", joka tarkoittaa, että valittaja ei veloita asiakkaalta muita ylimääräisiä kuluja missään vaiheessa. Valittajan tiedusteltua tarjouksensa poissulkemisperusteesta hankintayksikön edustaja on vastannut, että rastilla kohdassa "kyllä" ei ole vaikutusta asiaan. Hankintayksikkö ei ole voinut jälkikäteen päätyä käyttämään sanottua liitettä tarjottavan palvelun kuvauksena.

Tarjouspyynnössä tarjouksen liitteille ei ole esitetty määrämuotoa, vaan ainoastaan ohje "palveluntuottajan lyhyt yleisesittely". Tarjouspyynnöstä ei ole ilmennyt, mitä tietoja liitteiden pitäisi sisältää. Tarjouspyyntö on tältä osin ollut epäselvä. Erikseen kysyttäessä hankintayksikkö on vielä vastannut, että "Ei ole valmiita malleja tai kriteerejä." Tarkempi ja selvempi ohjeistus olisi poistanut virheelliset tulkinnat, koska yleisesittely on nimenomaan yleisesittely eikä siinä ole tarkoitus kuvata kaikkia yksityiskohtia tarjousta varten.

Valittajan yleisesittelyssä on kuvattu annosjakelutoimintaa yleisellä tasolla liitteen laatimisen hetkestä 31.5.2014 saakka. Palvelukuvauspohja on tehty aikoinaan Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän toimintaa varten, koska valittajalla on ollut annosjakelusopimus kuntayhtymän kanssa. Samaa pohjaa on käytetty tähän saakka. Tarjouksen liitteestä on poistettu hinnasto, jotta liitettä voitaisiin käyttää ainoastaan esitteenä eikä lisähinnoittelun perusteena.

Aluksi valittaja ei ole saanut hankintayksiköltä tietoa hankintamenettelyn lopputuloksesta. Sittemmin hankintayksiköltä saadun tiedon mukaan se tekee sopimukset valitsemiensa palveluntuottajien kanssa ja sopimuksia on lähetetty myös asiakkaille allekirjoitettaviksi. Jo valitusajan kuluessa valittajan asiakkaiden kanssa on tehty annosjakelun siirtoihin toiseen apteekkiin tähtääviä toimia. On kyseenalaista, voiko hankintayksikkö järjestää hankintaa ennen kuin markkinaoikeus on ratkaissut asian.

Vastine

Vaatimukset

IS-Hankinta Oy on vaatinut, että markkinaoikeus jättää valittajan vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta, hylkää valituksen muilta osin ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjouspyynnön mukaan palveluntuottaja vastaa kiireettömien lääkemuutosten toteuttamisesta annosjakelujakson vaihtuessa eli lääkemuutos toteutetaan apteekissa annosjakelupusseihin ilman erillistä korvausta ja kiireelliset muutokset toimitetaan toimintayksikköön erillisissä lääkepakkauksissa ilman eri korvausta. Valittaja on tarjouksensa liitteessä ilmoittanut veloittavansa korjausmaksun silloin, kun annosjakelupussit ovat apteekissa.

Mikäli hankintayksikkö olisi hyväksynyt valittajan tarjouksen sellaisenaan, olisi se mahdollistanut sen, että valittaja laskuttaisi tilaajia korjausmaksuilla, joiden suuruutta tilaajat eivät olisi etukäteen tienneet. Lisäksi tämä olisi asettanut tarjoajat eriarvoiseen asemaan, sillä muut tarjoajat eivät ole esittäneet korjausmaksun perimistä.

Yleisesittely, kuten muutkin tarjoukseen oheistetut asiakirjat, arvioidaan osana tarjousta. Lisäksi valittajan yleisesittelyssä lukee, että se on laadittu annosjakelun kilpailutusta varten. Hankintayksikkö ei ole voinut luottaa siihen lausumaan, että tarjoaja sitoutuu kaikkiin tarjouspyynnössä esitettyihin ehtoihin, koska valittaja on esittänyt tarjousasiakirjoissa seikan, joka ei ole vastannut tarjouspyynnössä esitettyä.

Hankintayksikkö ei ole muuttanut valittajan tarjousta. Valittajan tarjousta on kokonaisuudessaan arvioitu sellaisena kuin se on hankintayksikölle toimitettu.

Hankintayksikkö on toiminut hankintasäännösten mukaisesti tiedottaessaan tekemästään hankintapäätöksestä tarjousvertailuvaiheeseen päässeitä tarjoajia ja valittajaa sen tarjousta koskevasta poissulkemispäätöksestä. Koska hankintapäätös on ollut julkinen sen tiedoksiannosta lähtien, myös valittaja olisi halutessaan tietopyynnöllä saanut hankintapäätösasiakirjan hankintayksiköltä.

Valittajan vahingonkorvausvaatimuksen tutkiminen ei kuulu markkinaoikeuden toimivaltaan.

Kuultavan lausunto

YY on antanut lausunnon.

Muut kuultavat eivät ole käyttäneet niille varattua tilaisuutta lausunnon antamiseen.

Vastaselitys

Valittaja on vastaselityksessään muun ohella esittänyt, että lääkehuolto ei olisi vaarantunut, vaikka lääkejakelu olisi markkinaoikeuden käsittelyn aikana jatkunut samalla tavoin kuin tähänkin asti.

Yleisellä palvelukuvauksella on vain informatiivinen sisältö. Valittajan yleisesittelyssä lukee, että se on laadittu annosjakelun kilpailutusta varten. Laadinnalla on asiakirjassa tarkoitettu, että palvelukuvauksesta on poistettu hinnasto kilpailutusta varten, ettei asiakirjaa voisi käyttää hinnoittelun pohjana tai tarjouksen muuttamiseen. Tarkoitus ei ole ollut aiheuttaa asiakkaalle lisäkustannuksia missään vaiheessa. Tähän ehtoon valittaja on sitoutunut.

Lääkemuutoksissa on kyse eri asiasta kuin valmiiden annospussien korjauksessa. Kaikilla apteekeilla ei ole tällaista palvelumuotoa, vaan hoitajat suorittavat korjauksen tai asiakkaalle tilataan uudet annospussit. Valittajan tarjoukseen liitetyssä yleiskuvauksessa lääkemuutoksella tarkoitetaan valmiiden pussien teknistä korjausta, joka on paljon monimutkaisempaa kuin tarjouspyynnössä esitetty minimivaatimus. Tarjouspyynnössä on siis ollut toisenlainen toimintaperiaate korjausehdoista. Valittaja on sitoutunut toimimaan tarjouspyynnön toimintaperiaatteiden mukaan. Valittaja ei ole koskaan perinyt lääkitysmuutoksista korjausmaksua tai esittänyt sellaista. Valittaja on perinyt maksun vain valmiiden annospussien korjauksesta vuoden 2014 toukokuun loppuun asti. Valituksenalaisen kilpailutuksen osalta valittaja ei tarjouksessaan ilmoitetun mukaisesti peri kyseistä maksua. Hinnoittelemattomat kustannukset sisältyvät kokonaishintaan, kuten kaikissa tarjouksissa.

Hankintayksiköllä olisi ollut mahdollisuus varmistaa valittajalta, mitä korjausmaksulla on tarkoitettu, etenkin kun yleisesittelylle ei ollut ohjeistusta.

LISÄKIRJELMÄT

Valittaja ja hankintayksikkö ovat toimittaneet lisäkirjelmiä.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Valituksen ja vaatimusten tutkiminen

Valittajan tarjous koskee lääkkeiden annosjakelua Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän osa-alueilla. Valittaja on muun ohella vaatinut, että markkinaoikeus sekä kumoaa hänen tarjouksensa poissulkemista koskevan päätöksen että velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä siten, että valittajan tarjous otetaan huomioon palveluntarjoajaa valittaessa. Markkinaoikeus katsoo näin ollen, että valitus koskee tosiasiallisesti sekä IS-Hankinta Oy:n toimitusjohtajan 9.5.2014 tekemää päätöstä, jolla valittajan tarjous on suljettu tarjouskilpailusta, että IS-Hankinta Oy:n toimitusjohtajan samana päivänä tekemää lääkkeiden annosjakelua koskevaa hankintapäätöstä, siltä osin kuin se on koskenut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän osa-alueiden lääkkeiden annosjakelun hankintaa.

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 85 §:n 1 momentin mukaan hankintaa koskevan asian voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen se, jota asia koskee. Markkinaoikeus katsoo, että kuten valittajan tarjouksen poissulkemista koskeva päätös, myös hankintapäätös koskee nyt puheena olevassa asiassa valittajaa hankintalain 85 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Valittaja on muun ohella vaatinut hankintayksiköltä korvausta menetetyistä tuloista. Markkinaoikeus toteaa, että valittajan mainitussa vaatimuksessa on kysymys vahingonkorvausvaatimuksesta.

Hankintalain 107 §:n 3 momentin mukaan vahingonkorvausta koskevissa asioissa toimivaltainen tuomioistuin on oikeudenkäymiskaaren 10 luvun mukainen alioikeus. Valittajan vahingonkorvausvaatimus on näin ollen jätettävä markkinaoikeuden toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asiassa saadun selvityksen mukaan IS-Hankinta Oy:n toimitusjohtajan 9.5.2014 tekemää hankintapäätöstä ei ole annettu tiedoksi valittajalle. Tiedoksiannon laiminlyönnistä huolimatta valittaja on tehnyt valituksen, jonka on edellä todetulla tavalla katsottu koskevan myös mainittua hankintapäätöstä, eikä laiminlyönnillä siten ole ollut vaikutusta valittajan oikeussuojaan.

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 2 §:n 1 momentista ilmenevä tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun vaatimus voi toteutua ainoastaan, jos tarjoukset ovat keskenään yhteismitallisia ja vertailukelpoisia. Tämän vuoksi hankintayksikkö on velvollinen sulkemaan tarjouskilpailusta tarjouspyyntöä vastaamattoman tarjouksen silloin, kun tarjouksen puutteellisuus tai tarjouspyynnön vastaisuus vaarantaa tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun tarjousvertailussa. Hankintayksikkö voi kuitenkin pyytää tarjoajia täsmentämään ja selventämään tarjousten yksityiskohtia, jos se ei vaaranna tarjoajien tasapuolista kohtelua. Menettely ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että jollekin tarjoajalle annetaan mahdollisuus parantaa tarjoustaan. Hankintamenettelyn lähtökohtana on siis tarjousten lopullisuus.

Tarjouspyynnön kohtien 4 ("Hankintalaji- ja menettely") ja 11 ("Päätöksenteon perusteet") mukaan tarjouksista valitaan hinnaltaan halvin. Viimeksi mainitun kohdan mukaan "Ylä-Savon SOTE ky:n osalta vertailuhinta muodostuu osa-alueittain kahden viikon lääke-erätoimituksen hinnasta yhtä asiakasta kohden (annosjakelumaksu)".

Tarjouspyynnön kohdassa 6 ("Hinta ja kaupalliset ehdot") on ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

"Tarjoushinta annetaan kahden viikon lääke-erätoimitukselle yhtä asiakasta kohden (annosjakelumaksu)".

– –

Tarjoushinnat on ilmoitettava kiinteinä ilman arvonlisäveroa (ALV 0 %) kahden desimaalin tarkkuudella. Tarjoushintoihin tulee sisältyä kaikki tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisista ehdoista aiheutuvat kustannukset. Erillisiä kustannuksia ei hyväksytä, niiden tulee sisältyä annettuihin hintoihin."

Tarjouspyynnön liitteen 2 kohdassa 3 ("annosjakelumuutokset") on ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

"Ylä-Savon SOTE ky:n osalta kiireelliset muutokset, kuten esimerkiksi kesken annosjakelujakson aloitettavat lääkelisäykset tai tilaajasta johtuvat puutteelliset toimitukset, toimitetaan toimintayksikköön erillisissä lääkepakkauksissa ilman eri korvausta mahdollisimman pian huomioiden lääkehoidon tarve lääkärin ohjeen mukaan ja viimeistään seuraavan kuljetuksen yhteydessä, kuitenkin kahden (2) arkipäivän sisällä. Mikäli virheellinen toimitus johtuu palveluntuottajasta, palveluntuottajan tulee toimittaa virheetön lääke-erä viimeistään seuraavana päivänä."

Ottaen huomioon yhtäältä tarjouspyynnön ja toisaalta sen liitteessä 2 esitetyt tarjoushintaa koskevat vaatimukset markkinaoikeus katsoo, että alalla toimivien tarjoajien on tarjouspyyntöä kokonaisuudessaan tarkastellen tullut ymmärtää, miten tarjoushinta on tullut antaa. Tarjouspyyntö ei ole ollut tältä osin epäselvä.

Valittaja on antanut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän Iisalmen, Vieremän, Kiuruveden ja Sonkajärven osa-alueita koskevat tarjoushintansa hankintayksikön laatimalle tarjouslomakkeelle. Valittaja on vastannut "Kyllä" lomakkeen kohdassa "Palveluntuottaja sitoutuu kaikkiin tarjouspyynnössä esitettyihin vaatimuksiin (soveltuvuus- ja vähimmäisvaatimuksiin ja tarjouspyynnössä esitettyihin ehtoihin)." Lisäksi valittaja on liittänyt tarjoukseensa muun ohella asiakirjan, joka on otsikoitu palveluntuottajan yleisesittelyksi. Mainitussa asiakirjassa on esitetty muun ohella seuraavaa:

"Esittely on laadittu annosjakelun kilpailutusta varten, minkä vuoksi seuraavassa esitellään lyhyesti, annosjakelupalvelu, jota apteekki tarjoaa.

– –

Jos asiakkaan lääkitykseen tulee muutoksia, apteekki korjaa pussit korjausmaksua vastaan niin kauan kuin ne ovat apteekissa. Sen jälkeen muutoksen tekeminen on KSH:n hoitajien vastuulla."

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaate edellyttää, että tarjouksia arvioidaan lähtökohtaisesti sellaisina kuin ne on toimitettu hankintayksikölle tarjousten jättämiselle asetettuun määräaikaan mennessä. Tarjoaja vastaa tarjouksensa sisällöstä.

Valittajan tarjouksen liitteenä olleessa yleisesittelyssä mainittu korjausmaksu on ollut ristiriidassa valittajan tarjouslomakkeella antaman vastauksen kanssa. Yleisesittely on sen sanamuodon mukaan nimenomaan laadittu annosjakelun kilpailutusta varten ja siinä on nimenomaan esitelty se annosjakelupalvelu, jota valittaja on tarjonnut. Toisin kuin valituksessa on esitetty, yleisesittelystä ei ole käynyt, että se olisi voimassa vain 31.5.2014 saakka taikka että siinä olisi kuvattu valittajan toimintaa vain yleisellä tasolla. Mainitun korjausmaksun poistaminen olisi tosiasiassa merkinnyt valittajan tarjouksen sisällön muuttamista tarjousten vertailuun vaikuttavalla tavalla. Markkinaoikeus katsoo, että kyseinen muutos olisi johtanut tosiasiallisesti siihen, että valittajan tarjouspyynnön vastaisesta tarjouksesta olisi tehty tarjouspyynnön mukainen. Kysymys olisi ollut uuden tarjouksen esittämisestä eikä siten vain täsmentämisestä esimerkiksi ilmeisen kirjoitus- tai vastaavan virheen korjaamiseksi.

Hankintayksikkö ei ole voinut mainitussa tilanteessa sallia tarjouksen täsmentämistä, koska se olisi vaarantanut tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun hankintamenettelyssä. Julkisia hankintoja koskevista oikeusohjeista ei siten valittajan esittämällä tavalla seuraa, että hankintayksikön olisi tällaisessa tilanteessa tullut ottaa yhteyttä valittajaan koskien sen tarjousta.

Markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt asiassa julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti tai muutoinkaan virheellisesti sulkiessaan valittajan tarjouksen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän osa-alueiden osalta tarjouskilpailusta 9.5.2013 tekemässään päätöksessään mainitsemillaan perusteilla varaamatta valittajalle sitä ennen mahdollisuutta täydentää tai täsmentää tarjouspyynnön vastaista tarjoustaan hinnoittelun osalta. Muihin tarjouksiin ei asiassa saadun selvityksen perusteella ole sisältynyt tarjouspyynnön vastaisia ehtoja.

Markkinaoikeus toteaa vielä, että hankintalain 93 §:n 1 momentin mukaan, jos hankinnasta on tehty valitus markkinaoikeuteen, hankintayksikkö voi järjestää hankinnan väliaikaisesti tilaamalla sen hankintamenettelyyn osallistuneelta tai aiemmalta toimittajalta, jollei hankintaa voida sen luonteen vuoksi lykätä markkinaoikeuden käsittelyn ajaksi. Säännöksen esitöiden mukaan (HE 190/2009 vp s. 68) hankinnan väliaikainen järjestäminen edellyttää arviota siitä, onko hankinnan tarve välitön vai voidaanko hankinta lykätä muutoksenhaun ajaksi. Tarve hankinnan välittömälle järjestämiselle on lähtökohtaisesti esimerkiksi tilanteessa, jossa hankintayksiköllä on lakisääteinen velvollisuus palvelun järjestämiseen tai hankinnassa on kyse sellaisesta tavara- tai palveluhyödykkeestä, jota hankintayksikkö tarvitsee tehtäviensä hoitamisessa. Hankintayksikkö voi järjestää hankinnan väliaikaisesti vain hankintamenettelyyn osallistuneelta ehdokkaalta tai tarjoajalta tai aiemmalta toimittajalta, vaikka tämä ei olisi osallistunut muutoksenhaun kohteena olevaan hankintamenettelyyn. Hankintayksikkö voi kussakin yksittäistapauksessa hankinnan luonteen huomioon ottaen valita toimittajan tarkoituksenmukaisella tavalla.

Hankintalain 93 §:n 2 momentin mukaan hankinnan väliaikainen järjestäminen ei saa estää sitä, että valittajan vaatimuksesta markkinaoikeuden päätöksellä voidaan kumota hankintayksikön päätös osaksi tai kokonaan, kieltää hankintayksikköä soveltamasta hankintaa koskevassa asiakirjassa olevaa virheellistä kohtaa tai muuten noudattamasta virheellistä menettelyä tai velvoittaa hankintayksikkö korjaamaan virheellinen menettelynsä. Säännöksen esitöiden mukaan (HE 190/2009 vp s. 68) säännöksessä käytännössä edellytetään, että hankintayksikkö rajoittaa väliaikaisjärjestelyn päättymään tuomioistuimen antamaan ratkaisuun tai viimeistään silloin, kun virhe aiemmassa hankintamenettelyssä on muutoksenhaun johdosta annetun ratkaisun perusteella korjattu.

Hankinnan kohteena on ollut lääkkeiden annosjakelu. Markkinaoikeus toteaa, että kysymyksessä olevan hankinnan tarve on ollut välitön, eikä sitä ole voitu lykätä muutoksenhaun ajaksi. Hankintayksikön antaman selvityksen mukaan sopimukset Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän osa alueiden osalta on solmittu väliaikaisesti markkinaoikeuskäsittelyn ajaksi ja ne on myös solmittu tarjouskilpailuun osallistuneiden tarjoajien kanssa. Hankintayksikön menettely ei ole siten ollut valittajan väittämällä tavalla virheellistä.

Johtopäätös

Edellä lausutun perusteella hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti, kun se on sulkenut valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta tarjouspyynnön vastaisena.

Sen sijaan markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti laiminlyömällä hankintapäätöksen tiedoksiannon valittajalle. Mainittu virheellisyys ei ole kuitenkaan käsillä olevassa asiassa vaikuttanut valittajan oikeussuojaan. Edellä ilmenevällä tavalla hankintayksikkö on voinut sulkea valittajan tarjouksen tarjouskilpailusta. Valitus on siten hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Ottaen huomioon asiassa annettu ratkaisu ja siihen johtaneet perustelut, erityisesti siltä osin kuin niissä on otettu kantaa valittajan valituksessa esitettyyn, valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, mikäli hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus jättää valittajan vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta.

Markkinaoikeus hylkää valituksen muilta osin.

Markkinaoikeus velvoittaa XX:n korvaamaan IS-Hankinta Oy:n oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Kimmo Mikkola sekä markkinaoikeustuomarit Jukka Vanto ja Hannamaria Nurminen.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.