MAO:647/14

ASIAN TAUSTA

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä (FSHKY) (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 26.10.2013 julkaistulla EU-hankintailmoituksella ja 4.12.2013 julkaistulla EU-korjausilmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta potilaiden kiireettömien siirtokuljetusten hankinnasta inva- ja/tai paaritaksia sekä sairaankuljetusajoneuvoa käyttäen vuosille 2014–2015 ja mahdolliselle optiokaudelle 2016–2017.

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän (FSHKY) yhtymäjohtaja on 16.1.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 1 valinnut Forssan Sairasautoyhtymä avoimen yhtiön tarjouksen sekä osa-alueen 1 (sairaankuljetusajoneuvolla tehtävät kiireettömät potilassiirrot) että osa-alueen 2 (taksilla tai muulla soveltuvalla ajoneuvolla tehtävät kiireettömät potilassiirrot) osalta.

Koko hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut yhteensä 450.000–500.000 euroa, josta valituksenalaisen osa-alueen 2 osuus on hankintailmoituksen mukaan ollut 400.000 euroa.

Hankintasopimusta ei hankintayksikön ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu. Hankintayksikkö on ilmoittanut järjestävänsä hankinnan väliaikaisesti niin kauan kuin asia on markkinaoikeudessa vireillä.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Taxivia Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen osa-alueen 2 osalta, kieltää hankintayksikköä noudattamasta virheellistä menettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 17.800 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 460 eurolla.

Perusteet

Forssan Sairasautoyhtymä avoin yhtiö olisi tullut sulkea tarjouskilpailusta osa-alueen 2 osalta, koska sairaankuljetuslupa ei oikeuta liikennöimään tarjotulla tavalla. Lainsäädäntö edellyttää, että tarjoajalla tulee olla joko taksi- tai joukkoliikennelupa.

Sairaankuljetusluvalla kuljetuksia saa suorittaa vain sairaankuljetusajoneuvolla. Sairaankuljetusajoneuvon tulee olla joko perus- tai hoitotasoisesti varusteltu ja henkilöstön tulee täyttää vaatimukset. Ollakseen sairaankuljetusajoneuvo, ajoneuvossa tulee olla kaksi henkilökunnan jäsentä. Mikäli autossa on vain yksi työntekijä, ei kyse ole sairaankuljetusajoneuvosta. Tällöin kuljetuksen suorittamiseen tarvitaan henkilöliikenteen harjoittamiseen oikeuttava lupa eli taksi- tai joukkoliikennelupa.

Tarjouspyynnössä on edellytetty, että tarjoajalla on voimassa oleva kuljetuksen suorittamiseen oikeuttava lupa. Mikäli tarjouskilpailun voittaneella tarjoajalla ei ole taksi- tai joukkoliikennelupaa, ei se voi harjoittaa henkilöliikennettä eli liikennöidä autolla, jossa on vain yksi työntekijä. Tällöin tarjoaja ei myöskään ole täyttänyt tarjouspyynnön ehtoja, koska sillä ei ole liikennöintiin oikeuttavaa liikennelupaa.

Sairaankuljetuslupa edellyttää hoito- tai perustason vaatimusten täyttymistä ja aina kahta henkilökunnan jäsentä per auto, kun taksi- ja joukkoliikenneluvalla riittää yksi henkilökunnan jäsen per auto. Mikäli ambulanssiyrittäjä harjoittaa liikennöintiä yhden henkilön toimesta per auto, tarvitaan toimintaan henkilöliikenteen harjoittamiseen oikeuttava lupa.

Vastine

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä (FSHKY) on todennut, että valitusperusteena on esitetty miehistön määrä. Tarjouskilpailun voittaneen tarjoajan tarjouksesta ei kuitenkaan ilmene, että kuljetuksia suoritettaisiin valittajan olettamalla yhden hengen miehistöllä.

Kuultavan lausunto

Forssan Sairasautoyhtymä avoin yhtiö on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 620 eurolla viivästyskorkoineen.

Hankintayksikkö on menetellyt tarjouspyynnössään esitetyin tavoin. Tarjouspyynnön mukaan kiireettömät potilassiirrot voidaan toteuttaa taksilla tai muulla soveltuvalla ajoneuvolla ja kuljetus voidaan toteuttaa paari- tai invataksitasoisella ajoneuvolla, jos potilaalla ei ole siirtohetkellä jatkuvan valvonnan tarvetta, eikä muuta hoitoon liittyvää tarvetta tehdä siirtoa sairaankuljetusajoneuvolla.

Ambulanssi on paari- tai invataksitasoinen ajoneuvo ja siten kuljetukseen soveltuva ajoneuvo. Potilaan kannalta kuljetusten suorittaminen ambulanssilla on varmempaa ja turvallisempaa. Palvelun asiakkaat eivät ole terveitä, vaan heidän hoitonsa edellyttää kuljetuksia joko jatkotutkimuksiin keskus- tai yliopistollisiin sairaaloihin taikka heidän tilansa edellyttää jatkohoitopaikkaa kuntien omistamiin palvelukeskuksiin. Sairaankuljetuskaluston ja -henkilöiden käyttö kuljetuksissa on edellä esitetystä johtuen perusteltua ja asianmukaista.

Toissijaisesti on katsottava, että sairaankuljetuslupa on taksi- tai joukkoliikennelupaan rinnastettava lupa, joka oikeuttaa myös yhdellä henkilöllä suoritettaviin potilassiirtoihin. Mikäli vastoin yhtiön käsitystä asia ei olisi näin, niin se toteaa tällöin ajavansa kiireettömät siirtokuljetukset kahdella henkilöllä, joten tässäkin tapauksessa valituksenalainen hankipäätös on asianmukainen.

Vastaselitys

Taxivia Oy on vastaselityksessään esittänyt, että Forssan Sairasautoyhtymä avoimella yhtiöllä on sairaankuljetusajoneuvolla ja paaritaksitasoiseen kuljetukseen soveltuva kalusto, mutta ei invataksitasoiseen kuljetukseen soveltuvaa kalustoa. Lisäksi Taxivia Oy on paljoksunut Forssan Sairasautoyhtymä avoimen yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimuksen määrää.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava tarjoajien taloudellista ja rahoituksellista tilannetta, teknistä kelpoisuutta ja ammatillista pätevyyttä koskevat ja muut vaatimukset sekä luettelo asiakirjoista, joita tarjoajan on tätä varten toimitettava.

Hankintalain 56 §:n 2 momentin mukaan tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Valituksen johdosta asiassa on kysymys siitä, onko hankintayksikkö menetellyt hankintasäännösten vastaisesti kun se ei ole osa-alueen 2 osalta sulkenut voittanutta tarjoajaa Forssan Sairasautoyhtymä avointa yhtiötä tarjouskilpailusta sillä perusteella, että se ei ole täyttänyt soveltuvuudelle tarjouspyynnössä asetettua vaatimusta liikenneluvista.

Tarjouspyynnön kohdassa "Hankittavan palvelun kuvaus" on muun ohella todettu, että potilaiden kiireettömät siirtokuljetukset ovat pääosin hoitolaitossiirtoja. Kuljetuksen lisäksi potilaat on noudettava lähtöosastolta tai saatettava tulo-osastolle. Tilaaja määrittelee potilaan hoidon tarpeen perusteella käytettävän kuljetusmuodon, joita ovat paari- tai invataksilla tai sairaankuljetusajoneuvolla tapahtuva potilassiirto. Hankittava ostopalvelu sisältää tarjouspyynnössä kuvatut kaksi toisistaan erillistä palvelukokonaisuutta. Tarjous on ollut mahdollista jättää niistä kumpaankin tai vain toiseen palvelukokonaisuuteen.

Valituksenalainen palvelukokonaisuus, osa-alue 2 "Taksilla tai muulla soveltuvalla ajoneuvolla tehtävät kiireettömät potilassiirrot", on kuvattu tarjouspyynnössä seuraavasti:

"Kuljetus voidaan toteuttaa paari- tai invataksitasoisella ajoneuvolla, jos potilaalla ei ole siirtohetkellä jatkuvan valvonnan tarvetta, eikä muuta hoitoon liittyvää tarvetta tehdä siirtoa sairaankuljetusajoneuvolla. Jos potilas voi istua koko matkan, kuljetus voidaan toteuttaa invataksitasoisella ajoneuvolla, jos sen sijaan potilas ei esim. sairautensa vuoksi voi istua koko matkaa, on käytettävä paaritaksitasoista ajoneuvoa. Tietyissä tapauksissa kuljetus voidaan toteuttaa myös tavallisella taksilla, mutta tällaisten kuljetuksien osuus on pieni. Taksilla tehtävien kuljetusten tarjouspyynnön vähimmäisvaatimus on se, että tarjoajalla on paari- ja invataksitasoinen kuljetuskalusto käytettävissä. Suurin osa kuljetuksista on invataksitasoisia kuljetuksia.

Sekä inva- että paaritaksitasoisella ja tavallisella taksilla tehtävät kiireettömät potilassiirrot on sisällytettävä samaan tarjoukseen taksilla tai muulla soveltuvalla ajoneuvolla tehtäviä kuljetuksia tarjottaessa."

Tarjouspyynnön kohdassa "Hankittavalle palvelulle ja sen tuottamisessa käytetylle kalustolle asetetut vaatimukset" on muun ohella edellytetty, että tarjouksen antajan ja sen toiminnan tulee täyttää Suomen lakien, asetusten ja viranomaisten määräykset. Kaluston on aina sovelluttava kuljetusmuotoon, jossa sitä tarjotaan käytettäväksi. Tarjoajan on tullut esittää selvitys kalustostaan. Saman kohdan mukaan tarjoaja vastaa siitä, että kuljetuksissa käytettävä kalusto ja henkilökunta ovat asianmukaiset.

Tarjouspyynnön kohdassa "Miehistön koulutus ja pätevyys" on edellytetty seuraavaa:

"Perustason potilassiirtoambulanssin miehistön tulee olla vähintään lähihoitaja/lvm-sk/perushoitaja/pelastaja koulutuksen omaavia.

Inva- ja paaritaksitasoisilla ajoneuvolla tapahtuvissa kuljetuksissa henkilöllä tulee olla taksinkuljettajan pätevyys tai muu soveltuva koulutus sekä tehtävän edellyttämä ajolupa."

Tarjouspyynnön kohdassa "Tarjoajan kelpoisuus" on ilmoitettu, että taksiliikennetasoisen toiminnan, luvan, palveluntuottajan ja laatuvaatimusten tulee olla taksiliikennelain (217/2007) tai joukkoliikennelain (869/2009) mukaista. Saman kohdan mukaan tarjoukseen on tullut liittää kopio voimassaolevasta taksi-, joukkoliikenne- tai sairaankuljetusluvasta.

Edellä todetulla tavalla tarjouspyynnössä on mahdollistettu se, että valituksenalaisen osa-alueen kuljetuksia voidaan toteuttaa paari- tai invataksitasoisella ajoneuvolla taikka sairaankuljetusajoneuvolla. Voittaneen tarjoajan tarjoukseen liitetystä kalustoselvityksestä ilmenee, että se toteuttaa kuljetukset sairaankuljetusajoneuvolla.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouksen tekemisellä tarjoaja sitoutuu hankinnan toteuttamiseen ja siten myös siihen, että sillä on hankinnan edellyttämä viranomaislupa ja soveltuva kalusto. Hankintayksikkö voi puolestaan lähtökohtaisesti luottaa tarjoajan ilmoittaman tiedon paikkansapitävyyteen.

Forssan Sairasautoyhtymä avoin yhtiö on liittänyt tarjoukseensa kopion ajalla 4.1.2010–3.1.2015 voimassaolevasta sairaankuljetusluvastaan. Luvan mukaan Forssan Sairasautoyhtymä avoin yhtiö saa tehdä sairaankuljetusajoja. Yhtiön on tarjouksen antaessaan katsottava sitoutuneen lisäksi siihen, että sen kuljetuksissa käytettävä kalusto ja henkilöstö ovat asianmukaiset. Hankintayksiköllä on ollut edellä esitetyin tavoin oikeus luottaa tarjouksessa annettuihin tietoihin ja sitoumuksiin.

Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole toiminut hankintasäännösten vastaisesti kun se ei ole edellä todetuilla valittajan esittämillä perusteilla sulkenut Forssan Sairasautoyhtymä avointa yhtiötä tarjouskilpailusta.

Johtopäätös

Edellä lausutun perusteella hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan muun ohella, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, mikäli kuultava joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan kuultavan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Taxivia Oy:n korvaamaan Forssan Sairasautoyhtymä avoimen yhtiön Oulunkylän oikeudenkäyntikulut 620 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Sanna Holkeri ja Jukka Vanto.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.