MAO:509/14

ASIAN TAUSTA

Tampereen kaupungin (jäljempänä myös hankintayksikkö) Tampereen Logistiikka Liikelaitos on ilmoittanut 6.5.2013 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella kilpailullisella neuvottelumenettelyllä toteutettavasta Teiskon ilmailu- ja moottoriurheilukeskuksen sopimuskumppanin hankinnasta viiden vuoden sopimuskaudelle ja mahdolliselle viiden vuoden optiokaudelle.

Tampereen kaupungin sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta on 19.12.2013 tekemällään hankintapäätöksellä § 118 valinnut Tampereen vauhtipuisto ry:n tarjouksen.

Tampereen kaupungin sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta on 30.1.2014 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 18 hylännyt Teiskon ilmailu- ja moottoriurheilukeskus ry:n tekemän hankintaoikaisuvaatimuksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 750.000 euroa.

Hankinta on järjestetty väliaikaisesti valituksen käsittelyn ajaksi voittaneen tarjoajan kanssa tehdyllä sopimuksella.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Teiskon ilmailu- ja moottoriurheilukeskus ry on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen hankintamenettelynsä. Toissijaisesti valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus määrää hankintayksikön maksamaan sille hyvitysmaksuna 75.000 euroa. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 6.851,06 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankinnassa ei ole menetelty syrjimättömällä ja tasapuolisella tavalla. Aiemmin hankintayksikön palveluksessa toiminut henkilö on ollut voittaneen tarjoajan toimintaa toteuttavana tahona. Voittanut tarjoaja on saanut hankintamenettelyn yhteydessä etua, joka on ilmennyt voittaneen tarjoajan tarjouksen sisällöstä sekä tarjouksen tarjousvertailussa saamasta pisteytyksestä ja arvioinneista.

Voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteenä on ollut erään kolmannen tahon kirje hankintayksikön kiinteistöjohtajalle, joka on ollut osallisena arvioimassa saatuja tarjouksia. Asiassa on epäselvää, miten voittanut tarjoaja on saanut haltuunsa hankintayksikön virkamiehelle osoitetun kirjeen tarjoukseensa liitettäväksi. Tämä osoittaa hankintayksikön päätöksentekoon kuuluvan henkilön ja voittaneen tarjoajan välisen yhteistyön.

Lisäksi osa voittaneen tarjoajan tarjouksen liitteistä on päivätty ennen hankintailmoituksen julkaisemista. Voittanut tarjoaja on saattanut saada tiedon kilpailutuksen käynnistämisestä ennakolta ja saada siten oikeudetonta kilpailuetua.

Valittajan tietojen mukaan voittaneen tarjoajan kanssa on käyty neuvotteluja vielä varsinaisen neuvotteluille varatun ajankohdan jälkeen ja mahdollisesti jopa tarjousten jättämisen jälkeen.

Lisäksi tarjousten vertailu on ollut virheellistä seuraavissa suhteissa:

(i) Lentokenttä- ja ilmailuharrastus- sekä kilpailutoiminta

Vertailuperusteesta "sitoutuneet toimijat" voittaneen tarjoajan tarjous on saanut 5 pistettä, vaikka voittaneen tarjoajan tarjouksessa on ilmoitettu, ettei voittaneella tarjoajalla ole yhdeltäkään alan toimijalta kirjallista sitoumusta. Näin ollen voittaneen tarjoajan tarjouksen ei olisi tullut saada tältä osin lainkaan pisteitä. Lisäksi voittanut tarjoaja on ilmoittanut tarjouksessaan, että se on käynnistänyt neuvottelut ilmailualan toimijoiden kanssa toiminnan järjestämisestä. Kuitenkin useilta Pirkanmaan alueen ilmailualan toimijoilta saadun tiedon mukaan neuvotteluja ei ole tähänkään mennessä aloitettu.

Valittajan tarjous on saanut samaisesta vertailuperusteesta ainoastaan 20 pistettä 25 mahdollisesta pisteestä, vaikka valittajan tarjous on sisältänyt kirjalliset sitoumukset Teiskon lentokentän jatkokäytöstä lähes kaikilta ajateltavissa olevilta ilmailualan yhdistyksiltä ja järjestöiltä. Näin ollen valittajan tarjouksen olisi tullut saada tältä osin täydet pisteet.

Vertailuperusteen osatekijästä "toiminnan yhteistoiminnallisuus ja yhteistyö paikallisten yhdistysten ym. kanssa" voittaneen tarjoajan tarjous on saanut 2,5 pistettä ja valittajan tarjous 1,5 pistettä, vaikka pisteytyksen perusteluiden mukaan ainoa ero tarjousten välillä on ollut voittaneen tarjoajan tarjouksessa mainittu leirintäalueen laajentaminen. Kun kyse on ilmailuun liittyvän tarjouksen osan arvioinnista, ei leirintäaluetta olisi tullut ottaa huomioon pisteytyksessä. Molemmat tarjoukset ovat siten olleet tasavertaisia ja kummankin tarjouksen olisi näin ollen tullut saada 1,5 pistettä.

Toimintasuunnitelman arvioinnissa voittaneen tarjoajan tarjous on saanut 2 pistettä toimintasuunnitelman monipuolisuudesta, koska uutena toimintamuotoina on esitetty helikopterikentän rakentaminen sekä pienlennokkiharrastajat. Kuitenkin Teiskon lentokentällä on jo aiemmin toteutettu helikopteritoimintaa helikopteriyritysten koulutusten muodossa ja toiseksi helikopteritoiminnalle ei milloinkaan rakenneta erillistä kenttää, kun helikopteritoiminta toteutetaan olemassa olevalla kentällä. Myös pienlennokkitoimintaa on ollut jo aiemmin. Voittaneen tarjoajan tarjouksen olisi näin ollen tullut saada mainitulta osin yksi piste vähemmän kuin mitä se on saanut.

Toimintasuunnitelman arvioinnissa valittajan tarjous on saanut toimivuudesta 2,5 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous 1,5 pistettä. Tarjouspyynnön mukaan arvostettavaksi ominaisuudeksi on ilmoitettu suunnitelman käytännön tason toteuttamiskelpoisuus. Valittajan tarjoukseen on sisältynyt sanallisen esityksen lisäksi numerotasolla esitetty budjetti ja se on ollut kattavampi ja realistisempi kuin voittaneen tarjoajan tarjous, jossa ei ole ollut numerotason budjettia. Ero tarjousten pisteytyksessä ei ole ollut oikea, vaan voittaneen tarjoajan tarjouksen olisi tullut saada mainitulta osin yksi piste vähemmän kuin mitä se on saanut.

(ii) Moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminta

Voittaneen tarjoajan tarjous on saanut vertailuperusteesta "sitoutuneet toimijat" 15 pistettä ja valittajan tarjous 12,5 pistettä. Voittaneen tarjoajan tarjoukseen ei ole sisältynyt dokumentoituja sopimuksia tai pöytäkirjoja. Sen sijaan voittaneen tarjoajan tarjous on sisältänyt eri toimijoiden tarjouksia. Tarjouspyynnön mukaan sitoumukset on tullut osoittaa sopimuksilla tai pöytäkirjoilla. Näin ollen voittaneen tarjoajan tarjouksen olisi tullut saada 2,5 pistettä vähemmän kuin mitä se on saanut.

Edellä mainitut seikat koskevat myös tarjouspyynnön koulutus- ja elinkeinotoimintaa koskenutta vertailua. Tältä osin valittajan tarjous on saanut 8 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous 12 pistettä. Kummankin tarjoajan olisi ollut perusteltua saada mainitulta osin 8 pistettä.

Toimintasuunnitelman arviointia koskeneesta vertailuperusteen osatekijästä "idearikkaus ja innovatiivisuus" valittajan tarjous on saanut 2 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous 3,5 pistettä, vaikka ainoa erottava tekijä pisteytyksen perustelujen mukaan on ollut se, että voittaneen tarjoajan tarjoukseen on sisältynyt ehdotus Kardaanikunkku-kilpailusta. Tämä yksi kilpailu ei ole voinut selittää 1,5 pisteen eroa. Voittaneen tarjoajan tarjoukselle olisi siten tullut antaa 2,5 pistettä.

Vertailuperusteen osatekijästä "toimintasuunnitelman monipuolisuus" valittajan tarjous on saanut 3 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjous 3 pistettä. Hankintapäätöksen perustelujen mukaan pisteitä on annettu voittaneen tarjoajan tarjoukselle muun ohella erilaisten toimintamuotojen vuoksi. Ympäristölupa ei kuitenkaan mahdollista lainkaan moottoripyörä- tai kelkkaenduroa. Ympäristöluvan laajentaminen on myös ajallisesti pitkä prosessi. Näin ollen voittaneen tarjoajan tarjouksen olisi tullut saada yksi piste vähemmän kuin mitä se on saanut.

Toimintasuunnitelman toimivuudesta voittaneen tarjoajan tarjous on saanut 2,5 pistettä ja valittajan tarjous 1,5 pistettä. Hankintapäätöksen perusteluiden mukaan tarjousten ero on ollut siinä, että voittaneen tarjoajan tarjouksessa on nimetty toimijoita ja yhteistyötahoja. Tosiasiassa ne on poimittu tarjoukseen Tampereen kaupungin ja valittajan raportista. Valittajan tarjouksessa on viitattu raporttiin ja nimetty samat yhteistyökumppanit. Tarjousten sisältö on siten ollut yhtenevä, joten molemmille tarjoajille olisi kuulunut sama pistemäärä.

Vastine

Vaatimukset

Tampereen kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.952 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Hankintamenettely ei ole ollut syrjivää. Valituksessa viitattu virkamies ei ole enää hankintayksikön palveluksessa. Voittaneen tarjoajan kanssa ei ole hankintamenettelyn aikana järjestetty muita neuvotteluja kuin mitä hankintamenettelyn edetessä on dokumentoidusti käyty. Nämä neuvottelut on käyty samansisältöisesti myös valittajan kanssa. Voittanut tarjoaja on ollut yhteydessä hankintayksikköön kilpailutuksen aikana, mutta tiedustelut ovat koskeneet lähinnä menettelyn kulkua ja aikatauluja. Neuvotteluihin valittujen ehdokkaiden kanssa neuvottelut on suoritettu puolueettomasti ja dokumentoidusti. Hankinnan kohteena olevan ilmailu- ja moottoriurheilukeskuksen tila ja tulevaisuus on ollut esillä jo pitkään.

Tarjousten vertailua ei ole suoritettu virheellisesti, kuten seuraavasta ilmenee:

(i) Lentokenttä- ja ilmailuharrastus- sekä kilpailutoiminta

Vertailuperusteesta "sitoutuneet toimijat" valittajan tarjous ei ole saanut täysiä pisteitä, koska tarjouksessa ei ole ollut yksityiskohtaista suunnitelmaa siitä, miten sitoutuneiden toimijoiden toiminta on järjestetty. Voittaneen tarjoajan tarjous on tarkasteltavana olevan vertailuperusteen osalta arvioitu huomattavasti vaatimattomammaksi. Tarjouksessa on kuitenkin kuvattu toimintaa ja yhteistyöneuvotteluiden on mainittu olevan alustavia, minkä vuoksi voittaneen tarjoajan tarjoukselle on annettu 5 pistettä.

Toiminnan yhteistoiminnallisuutta ja yhteistyötä paikallisten yhdistysten kanssa arvioitaessa on arvostettu yhteistyötä Kaanaan kyläyhdistyksen kanssa ja tämän johdosta voittaneen tarjoajan tarjous on arvioitu tämän kohdan osalta paremmaksi kuin valittajan tarjous. Arviointi on tehty ennalta tarjouspyynnössä mainituilla perusteilla.

Toimintasuunnitelman monipuolisuutta arvioitaessa on otettu huomioon, että valittajan tarjoukseen sisältynyt suunnitelma on ollut monipuolisempi ja se on käsittänyt enemmän uusia toimintamuotoja ja käyttäjäryhmiä kuin voittaneen tarjoajan tarjoukseen sisältynyt suunnitelma. Näin ollen valittajan tarjous on saanut puolet enemmän pisteitä. Hankintapäätöksen sanallisiin perusteluihin on tältä osin nostettu vain muutamia esimerkkejä vertailusta.

Toimintasuunnitelman toimivuuden osalta hankintapäätöksen perusteluissa on todettu, että sekä voittaneen tarjoajan tarjouksessa että valittajan tarjouksessa on esitetty, miten palvelut tullaan järjestämään. Voittaneen tarjoajan tarjous on tältä osin arvioitu pisteen paremmaksi kuin valittajan tarjous. Tarjouspyynnössä ei ole edellytetty budjetin laatimista tai liittämistä tarjoukseen eikä sitä ole otettu huomioon tarjousten vertailussa.

(ii) Moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminta

Sitoutuneiden toimijoiden osalta tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että arvioinnissa arvostetaan toiminnan järjestämistä mahdollisimman pysyvällä ja toimivalla tavalla. Vertailussa sen paremmin voittaneen tarjoajan tarjouksen kuin valittajan tarjouksen ei mainitun vertailuperusteen osalta ole arvioitu olevan sellaisia, että ne olisivat vastanneet tarjouspyynnön vaatimuksia parhaiden pisteiden saamiseksi. Voittaneen tarjoajan sitoutuneet toimijat on tarjouspyynnössä esitetyillä arviointiperusteilla arvioitu hieman paremmiksi kuin valittajan sitoutuneet toimijat. Tämä on koskenut myös tarjouspyynnön koulutus- ja elinkeinotoimintaa koskenutta vertailua.

Idearikkauden ja innovatiivisuuden vertailuperusteen osatekijän osalta on arvioinnissa arvostettu valituksessa mainitun Kardaanikunkku-kilpailun palauttamista, sillä siinä on kyse laajasta tapahtumasta.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu muun ohella, että toimintasuunnitelman monipuolisuuden arvioinnissa arvostetaan, mikäli palveluntarjonta koskee myös uusia asiakasryhmiä tai mikäli toimintasuunnitelmassa esitetään uusia toimintamuotoja. Tarjousten vertailussa voittaneen tarjoajan tarjous ja valittajan tarjous ovat saaneet tasapisteet. Molemmat tarjoajat ovat esittäneet monia uusia toimintamuotoja ja käyttäjäryhmiä, minkä vuoksi tarjoukset on arvioitu tältä osin tasaväkisiksi. Tarjousvertailun sanallisissa perusteluissa on nostettu esille vain joitakin toimintamuotoja tarjouksista lähinnä esimerkinomaisesti.

Vertailuperusteen osatekijän "toimivuus" arvioinnista tarjouspyynnössä on ilmoitettu muun ohella, että arvioinnissa arvostetaan selkeää ja realistista kuvaa siitä, miten palvelut käytännössä tullaan järjestämään. Tältä osin on arvioitu voittaneen tarjoajan tarjouksen olleen hieman parempi, koska siihen sisältynyt suunnitelma on ollut konkreettisempi. Toisin kuin valittaja on esittänyt, voittaneen tarjoajan tarjouksen ja valittajan tarjouksen sisältö ei ole ollut tältä osin täysin yhtenevä.

Kuultavan lausunto

Tampereen vauhtipuisto ry on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen ja velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla.

Tampereen vahtipuisto ry:tä ei ole suosittu tarjousten pisteytyksessä. Tosiasiallisesti valittajan tarjous on saanut liian suuren pistemäärän pisteytyksen kohdissa moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminta sekä koulutus-, elinkeino- yms. toiminta, joiden osalta Tampereen vauhtipuisto ry:n tarjous on ollut huomattavasti laajempi ja sisältänyt moninkertaisesti suuremman lukumäärän sitoutuneita yhteistyötahoja kuin valittajan tarjous.

Tampereen vauhtipuisto ry ole saanut ennakolta tietoa hankintamenettelyn käynnistämisestä eikä siten ole saanut oikeudetonta kilpailuetua. Valittajalla on ollut asiassa kilpailuetua sikäli, että valittaja on toiminut alueen vuokralaisena ja saanut hankintayksikön avustusta toimintaansa.

Valittajan vastaselitys

Sitoutuneiden toimittajien osalta on ollut olennaista se, että ilmailun osa-alueen yhteistoimintakumppaneina voivat käytännössä tulla kyseeseen vain ne yhdistykset, jotka ovat tähänkin asti toimintaa toteuttaneet. Niillä on ilmailu- ja lentokenttätoiminnan edellyttämät asianmukaiset toimiluvat ja lupien edellyttämä kokemus ja taito alalta. Voittanut tarjoaja ei ole käynnistänyt mitään neuvotteluja toiminnan järjestämisestä mainittujen ilmailualan yhdistysten kanssa. On mahdollista, että voittanut tarjoaja ei edes koko sopimusaikana tule saavuttamaan lentokenttätoiminnan edellyttämiä lupia ainakaan itsenäisesti, sillä lupien saaminen lentokenttätoimintaa varten edellyttää pitkää kokemusta ilmailualasta.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Julkisista hankinnoista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Asiassa on kysymys hankintalain liitteen B mukaisesta toissijaisesta palveluhankinnasta, johon lähtökohtaisesti sovelletaan hankintalain 21 §:n 2 momentin perusteella hankintalain III osan säännöksiä. Hankintalain 65 §:n 2 momentin perusteella kilpailullista neuvottelumenettelyä käytettäessä sovelletaan kuitenkin hankintalain 29 ja 30 §:ä, joista 30 §:n 6 momentin perusteella tarjouksen valinnassa on noudatettava, mitä 62 §:ssä säädetään.

Hankintalain 62 §:n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin hankinnan kohteeseen liittyvien vertailuperusteiden mukaan, tai se, joka on hinnaltaan halvin.

Tarjoajien tasavertaista kohtelua koskevat väitteet

Hankintayksikkö on julkaissut 6.5.2013 kansallisen hankintailmoituksen, jossa se on pyytänyt osallistumishakemuksia Teiskon ilmailu- ja moottoriurheilukeskuksen sopimuskumppanin valitsemiseksi.

Asiassa saadun selvityksen perusteella hankintayksikkö on saanut kolme osallistumishakemusta. Hankintayksikkö on erillisellä 12.6.2013 tekemällään päätöksellä katsonut kaikki kolme osallistumishakemuksen jättänyttä ehdokasta soveltuvaksi ja kutsunut ehdokkaat neuvotteluihin 14.6.2013 päivätyllä samansisältöisellä neuvottelukutsulla. Tämän jälkeen hankintayksikkö on kesäkuussa 2013 käynyt kunkin ehdokkaan kanssa yhden neuvottelun. Neuvotteluiden jälkeen hankintayksikkö on 27.9.2013 toimittanut tarjoajille tarjouspyynnön. Hankintayksikkö on saanut kaksi tarjousta, joista se on valinnut kokonaistaloudellisesti edullisempana Tampereen vauhtipuisto ry:n tarjouksen.

Valittaja on esittänyt, että hankintamenettely ei olisi ollut syrjimätön, koska voittaneen tarjoajan toimintaa toteuttava henkilö on aikaisemmin ollut hankintayksikön palveluksessa. Lisäksi valittaja on viitannut siihen, että voittaneen tarjoajan tarjoukseen on sisältynyt erään kolmannen tahon hankintayksikön kiinteistöjohtajalle osoittama kirje ja että osa voittaneen tarjoajan liitteistä on ollut päivätty ennen tarjouskilpailun aloittamista. Valittaja on vielä esittänyt olevan mahdollista, että hankintayksikkö olisi neuvotellut voittaneen tarjoajan kanssa vielä neuvotteluille varatun ajankohdan jälkeen.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikön on hankintamenettelyn kaikissa vaiheissa noudatettava tarjoajien yhdenvertaisen kohtelun ja hankintamenettelyn avoimuuden periaatetta.

Markkinaoikeus katsoo, ettei pelkästään se seikka, että voittaneen tarjoajan toimintaa toteuttava henkilö on aikaisemmin ollut hankintayksikön palveluksessa, ole tehnyt hankintamenettelystä epätasapuolista tai syrjivää. Asiassa ei ole ilmennyt, että mainitulla henkilöllä olisi ollut roolia tarkasteltavana olevan hankintamenettelyn toteuttamisessa.

Markkinaoikeus toteaa, että valituksessa viitatuissa voittaneen tarjoajan tarjoukseen sisältyneissä liitteissä, jotka on päivätty ennen hankintamenettelyn aloittamista, on ollut kyse yleisluontoisiksi luonnehdittavista tuen ilmaisuista voittaneen tarjoajan hankkeelle. Pelkästään tällaisia asiakirjoja ei voida katsoa osoitukseksi siitä, että voittaneella tarjoajalla olisi ollut tarkempaa tietoa tulevan kilpailutuksen konkreettisesta sisällöstä. Tässä suhteessa merkitystä ei ole annettavissa myöskään edellä mainitulle voittaneen tarjoajan tarjoukseen sisältyneelle yksittäiselle kirjeelle.

Asiassa ei ole myöskään ilmennyt, että hankintayksikkö olisi käynyt voittaneen tarjoajan kanssa muita neuvotteluja kuin ennen tarjouspyynnön julkaisemista jokaisen ehdokkaan kanssa käyty neuvottelu.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt mitään sellaisia konkreettisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että voittanut tarjoaja olisi päässyt tarjouskilpailussa muita tarjoajia parempaan asemaan tai muutoin saanut hankintamenettelyssä perusteetonta etua. Hankintayksikön menettely ei siten ole ollut mainitulta osin valittajan esittämällä tavalla virheellistä.

Tarjousten arviointi

Tarjouspyynnön mukaan hankinnan valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisen edullisuuden arviointiperusteet ovat jakaantuneet kolmeen osa-alueeseen:

(i) Lentokenttä- ja ilmailuharrastus- sekä kilpailutoiminta;

(ii) Moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminta;

(iii) Koulutus, elinkeino- yms. toiminta.

Kukin näistä kolmesta osioista on jakaantunut siten, että maksimissaan 25 pistettä on saanut toimintasuunnitelmasta, joka puolestaan on jakaantunut viiteen osioon (monipuolisuus; toimivuus; idearikkaus ja innovatiivisuus; toiminnan yhteistoiminnallisuus ja yhteistyö paikallisten yhdistysten ym. kanssa; toiminnan kehittäminen), joista jokaisesta on ollut saatavissa viisi pistettä.

Lisäksi kunkin edellä mainitun kolmen osa-alueen osalta on ollut mahdollista saada 25 pistettä sitoutuneista yhteistyökumppaneista.

(i) Lentokenttä- ja ilmailuharrastus- sekä kilpailutoiminta

Osa-alueen osalta valituksessa on katsottu, että hankintayksikkö on arvioinut tarjouksia virheellisesti vertailuperusteiden / vertailuperusteiden osatekijöiden sitoutuneet yhdistykset ja toimijat; toiminnan yhteistoiminnallisuus ja yhteistyö paikallisten tahojen kanssa; toimintasuunnitelman monipuolisuus sekä toimintasuunnitelman toimivuus osalta.

Sitoutuneet yhdistykset ja toimijat

Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjouksen ei olisi tullut saada kyseisestä vertailuperusteesta yhtään pistettä, koska voittaneen tarjoajan tarjouksessa on ilmoitettu, ettei voittaneella tarjoajalla ole yhdeltäkään alan toimijalta kirjallista sitoumusta. Lisäksi valittaja on esittänyt, että sen tarjouksen olisi tullut kyseisen vertailuperusteen osalta täydet pisteet.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että sitoutuneiden toimijoiden osalta arvioinnissa arvostetaan, mikäli pystytään osoittamaan että palvelun tuottaminen on järjestetty mahdollisimman pysyvällä ja toimivalla tavalla. Lisäksi on ilmoitettu, että pisteitä arvioinnissa voi saada, mikäli suunnitelmassa on selkeä kuvaus siitä ketkä ja miten tulevat palvelun tuottamaan sopimuskaudella. Tarjouspyynnössä on myös todettu, että pelkät todistukset, pöytäkirjat ja sen laatuiset selvitykset eivät ole riittäviä, vaan sitoutuminen on erikseen avattava kirjallisesti suunnitelmassa. Tarjouspyynnön mukaan sitoutuneisuuden voi esittää esimerkiksi sopimuksilla, pöytäkirjoilla tai muilla sen laatuisilla asiakirjoilla.

Hankintapäätöksen mukaan valittajan tarjous on saanut puheena olevan vertailuperusteen osalta 20 pistettä. Hankintapäätöksen perusteluissa valittajan tarjouksen pisteytystä on perusteltu muun ohella sillä, että sitoutuneita toimijoita on kattava määrä. Hankintayksikkö on kuitenkin markkinaoikeudessa esittänyt, että valittajan tarjous ei ole saanut täysiä pisteitä, koska sillä ei ole ollut yksityiskohtaista suunnitelmaa siitä, miten sitoutuneiden toimijoiden toiminta on järjestetty. Ottaen huomioon tarjouspyynnössä etukäteen tarjousten vertailusta ilmoitettu, markkinaoikeus katsoo että hankintayksikkö on voinut harkintavaltansa puitteissa antaa esittämillään perusteilla valittajan tarjoukselle 20 pistettä.

Hankintapäätöksen mukaan voittaneen tarjoajan tarjoukselle on annettu samaisesta vertailuperusteesta 5 pistettä. Hankintapäätöksen perusteluissa on tältä osin todettu, että sitoutuneita toimijoita ei ole tai heidän roolinsa on epäselvä, eikä kirjallisia todistuksia sitoumuksista ole. Markkinaoikeudessa hankintayksikkö on esittänyt, että toimintaa on kuitenkin kuvattu ja yhteistyöneuvotteluiden on kerrottu olevan alustavia, joten voittaneelle tarjoajalle on annettu 5 pistettä.

Markkinaoikeus toteaa, että voittaneen tarjoajan tarjous on ollut tältä osin huomattavasti valittajan tarjousta heikompi. Valittajan tarjouksen ja voittaneen tarjoajan tarjouksen tältä osin saamassa pistemäärässä on myös ollut huomattava ero. Näin ollen tarjousten välinen laatuero on otettu pisteytyksessä huomioon. Voittanut tarjoaja on esittänyt tarjouksessaan alustavaa selvitystä yhteistyöstä. Tähän nähden markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut harkintavaltansa puitteissa antaa voittaneelle tarjoajalle sen selvityksestä hankintapäätöksen mukaisen pistemäärän.

Toiminnan yhteistoiminnallisuus ja yhteistyö paikallisten tahojen kanssa

Valittaja on esittänyt, että ainoa ero tarjousten välillä on ollut voittaneen tarjoajan tarjouksessa mainittu leirintäalueen laajentaminen ja että leirintäaluetta ei olisi tullut ottaa huomioon ilmailuun liittyvän tarjouksen osan arvioinnissa.

Puheena olevan vertailuperusteen osatekijän osalta tarjouspyynnössä on muun ohella ilmoitettu, että pisteytyksessä arvioidaan, miten palveluntuottaminen on järjestetty suhteessa alueen muihin toimijoihin, ja että arvioinnissa arvostetaan, mikäli toimintatavassa on otettu huomioon ja hyödynnettävissä myös alueen muut toimijat ja alueen paikalliset yhdistykset ja muu toiminta.

Hankintapäätöksen mukaan voittaneen tarjoajan tarjous on saanut vertailuperusteen osatekijästä 2,5 pistettä ja valittajan tarjous 1,5 pistettä. Hankintapäätöksessä voittaneen tarjoajan tarjoukselle annettuja pisteitä on muun ohella perusteltu sillä, että sen suunnitelmassa tuodaan esiin yhteistyötä paikallisten yhdistysten ja muiden tahojen kanssa sekä että leirintäaluetta esitetään laajennettavaksi ja nykyaikaistettavaksi yhteistyössä Kaanaan kyläyhdistyksen kanssa. Valittajan tarjoukselle annettuja pisteitä on muun ohella perusteltu sillä, että sen suunnitelmassa tulee esiin palveluntuottajan sisäisen yhteistoiminnallisuuden ja vuorovaikutuksen toimivuus, mutta että paikallisia yhdistyksiä tai toimijoita ei ole suunnitelmassa mainittu.

Markkinaoikeus toteaa, että voittaneen tarjoajan tarjouksen pisteytyksessä ainoa merkittävä seikka ei hankintapäätöksen perustelujen mukaan ole ollut leirintäalueen laajentaminen, vaan voittaneen tarjoajan tarjouksessa on muutoinkin tuotu esiin yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa, toisin kuin valittajan tarjouksessa. Tarjousten sisällössä on siten ollut tältä osin konkreettisia eroja ja annetut pisteet ovat liittyneet ennalta tarjouspyynnössä ilmoitettuihin tekijöihin. Hankintayksikkö on siten harkintavaltansa puitteissa voinut pisteyttää tarjoukset suorittamallaan tavalla.

Toimintasuunnitelman monipuolisuus

Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjouksen olisi tullut saada puheena olevan osatekijän osalta vain yksi piste, koska pisteytyksen perusteluissa on mainittu sellaisia toimintamuotoja, joita jo toteutetaan Teiskon lentokentällä, kuten helikopteri- ja pienlennokkitoiminta.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että toimintasuunnitelman monipuolisuuden osalta arvioinnissa arvostetaan muun ohella, mikäli palveluntarjonta koskee myös uusia asiakasryhmiä tai mikäli toimintasuunnitelmassa esitetään uusia toimintamuotoja.

Hankintapäätöksen perusteluissa on muun ohella todettu, että voittaneen tarjoajan tarjouksessa on uusina toimintamuotoina esitetty muun muassa pienlennokkiharrastajat sekä helikopterikentän ja lentokonehallien rakentaminen. Voittanut tarjoaja on saanut puheena olevan osatekijän osalta 2 pistettä.

Valittajan tarjous on saanut osatekijästä 4 pistettä. Hankintapäätöksen perusteluissa on lueteltu runsaasti erilaisia uusia toimintamuotoja, joita valittaja on tarjonnut.

Markkinaoikeus toteaa, että valittajan tarjous on ollut puheena olevan osatekijän osalta kattavampi ja se on saanut huomattavasti suuremman pistemäärän kuin voittaneen tarjoajan tarjous. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut harkintavaltansa puitteissa antaa voittaneelle tarjoajalle sen tarjouksessa esitetyistä toimintamuodoista antamansa pisteet, vaikka osittain kyseessä olisi ollut jo olemassa olevista toimintamuodoista, sillä pisteytyksessä on ollut kysymys monipuolisuuden arvioinnista, eikä ainoa merkitsevä seikka tarjouspyynnössä etukäteen ilmoitetun perusteella ole ollut se, onko kyse uudesta toimintamuodosta.

Toimintasuunnitelman toimivuus

Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjoukselle olisi tullut antaa yksi piste vähemmän, koska valittajan tarjous on ollut voittaneen tarjoajan tarjousta kattavampi ja realistisempi sekä sisältänyt budjetin.

Tarjouspyynnön mukaan toimivuuden arvioinnissa arvostetaan selkeää ja realistista kuvausta siitä, miten palvelut käytännössä tullaan järjestämään ja miten ne soveltuvat alueen muuhun toimintaan sekä ympäristöön. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että suunnitelmaa arvostetaan, mikäli suunnitelmassa on käytännön tasolla selvitys palvelun toteuttamisesta ja se todetaan alueen olosuhteet huomioon ottaen toimivaksi.

Hankintapäätöksen mukaan voittaneen tarjoajan tarjous on saanut 1,5 pistettä. Pistemäärää on perusteltu sillä, että voittaneen tarjoajan suunnitelmassa on esitetty jokseenkin hyvin ja realistisesti, miten palvelut tullaan käytännössä järjestämään. Suunnitelmassa ei ole hankintapäätöksen perustelujen mukaan esitetty palvelun toteuttamiseen sitoutuneita toimijoita, koska kirjallisia sitoumuksia ei ole alan toimijoilta saatu. Valittajan tarjous on puolestaan saanut 2,5 pistettä. Hankintapäätöksen perustelujen mukaan valittajan suunnitelmassa on selvitetty kohtalaisen hyvin ja realistisesti, miten palvelut tullaan käytännössä järjestämään ja suunnitelmassa on esitetty palvelun toteuttamiseen sitoutuneita toimijoita.

Markkinaoikeus toteaa, että asiassa ei ole ilmoitettu pisteytettäväksi seikaksi budjetin toimittamista. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut harkintavaltansa puitteissa arvioida toimintasuunnitelman väliset erot suorittamallaan tavalla, eikä asiassa ole ilmennyt, että tarjousten vertailu olisi suoritettu tältä osin tarjouspyynnössä ja tarjouksissa ilmoitettuun nähden virheellisesti tai epätasapuolisesti.

(ii) Moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminta sekä (iii) Koulutus- ja elinkeinotoiminta

Osa-alueiden osalta valituksessa on katsottu, että hankintayksikkö on arvioinut tarjouksia virheellisesti vertailuperusteiden / vertailuperusteiden osatekijöiden sitoutuneet toimijat; idearikkaus ja innovatiivisuus; toimintasuunnitelman monipuolisuus sekä toimintasuunnitelman toimivuus osalta.

Sitoutuneet toimijat

Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjoukselle olisi tullut antaa vähemmän pisteitä puheena olevan vertailuperusteen osalta sekä osa-alueesta moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminta että osa-alueesta koulutus- ja elinkeinotoiminta, koska voittaneen tarjoajan tarjoukseen ei ole sisältynyt dokumentoituja sopimuksia tai pöytäkirjoja.

Tarjouspyynnön mukaan sekä moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminnan että koulutus, elinkeino- ynnä muun sellaisen toiminnan osalta arvioidaan sitoutuneita toimijoita. Kummankin osa-alueen osalta on voinut saada maksimissaan 25 pistettä.

Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että sitoutuneiden toimijoiden osalta arvioinnissa arvostetaan, mikäli pystytään osoittamaan että palvelun tuottaminen on järjestetty mahdollisimman pysyvällä ja toimivalla tavalla. Lisäksi on ilmoitettu, että pisteitä arvioinnissa voi saada, mikäli suunnitelmassa on selkeä kuvaus siitä ketkä ja miten tulevat palvelun tuottamaan sopimuskaudella. Tarjouspyynnössä on myös todettu, että pelkät todistukset, pöytäkirjat ja sen laatuiset selvitykset eivät ole riittäviä, vaan sitoutuminen on erikseen avattava kirjallisesti suunnitelmassa. Tarjouspyynnön mukaan sitoutuneisuuden voi esittää esimerkiksi sopimuksilla, pöytäkirjoilla tai muilla sen laatuisilla asiakirjoilla.

Moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminnan osa-alueen osalta voittaneen tarjoajan tarjous on saanut 15 pistettä ja valittajan tarjous 12,5 pistettä. Koulutus- ja elinkeinotoiminnan osa-alueen osalta voittaneen tarjoajan tarjous on saanut 12 pistettä ja valittajan tarjous 8 pistettä.

Moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminnan osa-alueen osalta valittajan tarjouksen pisteitä on perusteltu muun ohella sillä, että sitoutuneiden toimijoiden kuvaukseen olisi haluttu lisää konkretiaa ja että sitoutuneissa toimijoissa on mukana vain muutamia alan isoja seuroja. Voittaneen tarjoajan tarjouksen osalta perusteluissa on viitattu muun ohella siihen, että sen todistuksissa on mukana usean moottoriurheiluseuran allekirjoittama yhteistyösopimus. Vastaavasti koulutus- ja elinkeinotoiminnan osa-alueen osalta pisteiden eroa on muun ohella perusteltu sillä, että valittajan tarjouksessa sitoutuneiden toimijoiden todistuksia on ollut melko vähän, kun taas voittaneen tarjoajan tarjouksessa sitoutuneiden toimijoiden todistuksia on ollut useita.

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnön mukaan vertailussa on ilmoitettu arvostettavan palvelun tuottamisen mahdollisimman pysyvää järjestämistä sitoutuneiden toimijoiden osalta. Lisäksi sitoutuneisuuden on voinut osoittaa esimerkiksi sopimuksilla tai sen laatuisilla asiakirjoilla. Voittaneella tarjoajalla on ollut tarjoukseensa liitettynä usean moottoriurheiluseuran allekirjoittama yhteistyösopimus Teiskon ilmailu- ja moottoriurheilukeskuksen kehittämiseksi. Lisäksi sillä on ollut huomattavasti valittajaa enemmän sitoutuneiksi ilmoitettuja toimijoita koulutus- ja elinkeinotoimintaa koskien. Näiltä osin todisteeksi sitoutumisesta on osittain toimitettu puoltavia lausuntoja.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut harkintavaltansa puitteissa arvioida sitoutuneisuuden asteen ja sitoutuneiden toimijoiden laadun suorittamallaan tavalla.

Idearikkaus ja innovatiivisuus

Valittajan esittämän mukaan voittaneen tarjoajan tarjoukselle olisi tullut antaa moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminnan osa-aluetta koskeneesta vertailusta puheena olevan osatekijän osalta 2,5 pistettä.

Tarjouspyynnössä on tältä osin muun ohella ilmoitettu, että arvioinnissa arvostetaan, mikäli suunnitelmassa esitetään konkreettisia uusia ja käyttökelpoisia kehitysideoita.

Hankintapäätöksen mukaan valittajan tarjoukselle on annettu osatekijän osalta 2,5 pistettä ja voittaneen tarjoajan tarjoukselle 3,5 pistettä. Perustelujen mukaan valittajan suunnitelmassa on esitetty joitain uusia ideoita, mutta konkretia ja varsinaiset uudet innovaatiot ovat puuttuneet. Voittaneen tarjoajan osalta on konkreettisena ideana hankintapäätöksen perusteluissa mainittu Kardaanikunkku-kilpailun palauttaminen merkityksellisenä kehitysideana.

Edellä esitetty huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt tarjouksissa ja tarjouspyynnössä ilmoitettuun nähden virheellisesti, kun se on arvioinut voittaneen tarjoajan tarjouksen tältä osin pisteen valittajan tarjousta paremmaksi.

Toimintasuunnitelman monipuolisuus

Valittaja on esittänyt, että moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminnan osa-aluetta koskeneelta osalta voittaneen tarjoajan tarjoukselle olisi puheena olevan osatekijän osalta tullut antaa yksi piste vähemmän, koska ympäristölupa ei mahdollista moottoripyörä- tai kelkkaenduroa.

Tarjouspyynnössä on kyseisen osatekijän osalta ilmoitettu muun ohella, että arvioinnissa arvostetaan uusia toimintamuotoja.

Hankintapäätöksen mukaan voittaneen tarjoajan tarjous ja valittajan tarjous ovat molemmat saaneet osatekijästä 3 pistettä. Hankintapäätöksen perusteluissa on muun ohella todettu, että tuotettavan palvelun asiaryhmien määrä on voittaneella tarjoajalla samansuuruinen kuin valittajan tarjouksessa. Uusina lajeina on suunnitelmassa hankintapäätöksen perustelujen mukaan esitetty muun ohella speedway, supermoto, mopoendurance, kelkkaenduro ja moottoripyöräenduro.

Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut luottaa voittaneen tarjoajan ilmoitukseen sen järjestämistä lajeista, eikä asiassa ole selvitetty, ettei radalla voisi tulevaisuudessa ympäristöluvan tämän hetken puuttumisesta huolimatta järjestää edellä sanottujen lajien mukaista toimintaa. Kun hankintapäätöksen perustelujen mukaan tarjoukset ovat muutoinkin olleet tasavahvoja, markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt virheellisesti antaessaan voittaneen tarjoajan tarjoukselle hankintapäätöksen mukaisen pistemäärän.

Toimintasuunnitelman toimivuus

Valittaja on esittänyt, että moottoriurheilun harrastus- ja kilpailutoiminnan osa-aluetta koskeneelta osalta toimintasuunnitelman toimivuudesta voittaneen tarjoajan tarjouksen ja valittajan tarjouksen olisi tullut saada samat pisteet, koska tarjousten sisältö on tosiasiassa ollut yhtenevä, sillä voittaneen tarjoajan tarjouksessa nimetyt toimijat ja yhteistyötasot ovat tosiasiassa samat kuin valittajan tarjouksessa viitatut tahot.

Hankintapäätöksen mukaan voittaneen tarjoajan tarjous on saanut 2,5 pistettä ja valittajan tarjous 1,5 pistettä. Hankintapäätöksen perusteluissa on muun ohella todettu, että voittaneen tarjoajan tarjouksessa on valittajaa hieman paremmin selvitetty, miten palvelut tullaan käytännössä järjestämään ja suunnitelmaa on konkretisoitu muun muassa nimeämällä mukaan lähteviä toimijoita.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintapäätöksen perustelujen mukaan pisteiden erossa ei ole ollut kyse pelkästään toimijoiden nimeämisestä, vaan voittaneen tarjoajan tarjous on tältä osin arvioitu muutoinkin paremmaksi. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut harkintavaltansa puitteissa pisteyttää tarjoukset suorittamallaan tavalla.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja kuultava joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön ja kuultavan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus velvoittaa Teiskon ilmailu- ja moottoriurheilukeskus ry:n korvaamaan Tampereen kaupungin oikeudenkäyntikulut 1.952 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.

Markkinaoikeus velvoittaa Teiskon ilmailu- ja moottoriurheilukeskus ry:n korvaamaan Tampereen vauhtipuisto ry:n oikeudenkäyntikulut 1.500 eurolla.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Jussi Karttunen, Petri Rinkinen ja Jaakko Ritvala.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkastaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.