MAO:377/14

ASIAN TAUSTA

Lapinlahden Vesi Oy on omasta ja Kuopion Vesi -liikelaitoksen, Iisalmen Vesi -liikelaitoksen, Kiuruveden kaupungin vesihuoltolaitoksen, Siilinjärven kunnan vesihuoltolaitoksen, Jätekukko Oy:n sekä Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n puolesta ilmoittanut 4.6.2013 julkaistulla EU-hankintailmoituksella ja 27.6.2013 julkaistulla lisätietoilmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta kunnallisten puhdistamolietteiden ja biojätteen jatkokäsittelyä biokaasulaitoksella koskevasta palveluhankinnasta ajalle 1.1.2015–31.12.2024. Hankintailmoituksen mukaan sopimusta voidaan jatkaa enintään 60 kuukaudella.

Kuopion Vesi -liikelaitoksen johtokunta on 9.10.2013 tekemällään hankintapäätöksellä § 56 päättänyt, että Kuopion Vesi -liikelaitoksen Lehtoniemen ja Nilsiän jätevedenpuhdistamoiden lietteiden jatkokäsittely hankitaan Biotehdas Oy:ltä 1.1.2015 alkaen sillä edellytyksellä, että muut tarjouspyyntömenettelyssä mukana olleet yhtiöt ja laitokset tekevät vastaavan päätöksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintailmoituksen mukaan ollut noin 13.000.000–28.000.000 euroa.

Hankintasopimusta ei Kuopion Vesi -liikelaitoksen ilmoituksen mukaan ole allekirjoitettu eikä hankintapäätöstä ole muutoinkaan pantu täytäntöön.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Biovakka Suomi Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä. Lisäksi valittaja on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut 2.326 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Tarjouspyynnön liitteessä "Hankintaohjelma" hankinnan kohteeksi on määritetty puhdistamolietteiden ja biojätteiden käsittelypalvelu biokaasulaitoksessa. Hankinnan kohteen osalta on kuitenkin todettu, että biojätteiden käsittely on hankinnassa optiona.

Hankintayksiköksi on Kuopion Vesi -liikelaitoksen lisäksi ilmoitettu kuusi muuta kunnallista toimijaa. Kysymyksessä ei ole hankintasäännösten mukainen yhteishankintayksikkö. Kukin mukana oleva toimija tekee hankinnasta oman päätöksensä ja sopimuksensa hankinnan toteuttamisesta. Hankintaohjelman mukaan sopimukset tehdään tilaajakohtaisesti.

Kuopion Vesi -liikelaitoksen hankintapäätöksen mukaan hankinta koskee ainoastaan kunnallisten puhdistamolietteiden jatkokäsittelyä biokaasulaitoksella. Kuopion Vesi -liikelaitos ei hanki tarjouspyyntöön liitetyssä hankintaohjelmassa optioksi ilmoitettua biojätteiden käsittelyä lainkaan. Kuopion Vesi -liikelaitoksen johtokunta on päättänyt, että Kuopion Vesi -liikelaitoksen Lehtoniemen ja Nilsiän jätevedenpuhdistamoiden lietteiden jatkokäsittely hankitaan Biotehdas Oy:ltä.

Saaduista tarjouksista on laadittu yhteenveto, jossa on erikseen laskettu vertailuhinta vaihtoehdossa a), jolloin käsiteltävänä ovat ainoastaan puhdistamolietteet sekä vaihtoehdossa b), jolloin käsiteltävänä ovat sekä puhdistamolietteet että biojätteet. Vaihtoehtoa a koskevan hintavertailun mukaan valittajan vertailuhinta on ollut halvin. Valittajan vertailuhinta on ollut laaditun hintavertailun mukaan Lehtoniemen jätevedenpuhdistamon osalta 18,25 euroa, kun tarjouskilpailun voittaneen tarjouksen vertailuhinta on ollut 19,69 euroa. Nilsiän jätevedenpuhdistamon osalta valittajan vertailuhinta on ollut 1,48 euroa ja voittaneen tarjoajan vertailuhinta on ollut 1,89 euroa.

Kuopion Vesi -liikelaitos ei voi valita puhdistamolietteiden jatkokäsittelypalvelun toimittajaksi palvelun tarjoajaa, joka Kuopion Vesi -liikelaitoksen hankkimassa palvelussa on kalliimpi kuin valittajan tarjous. Se, että joku toinen saman tarjousmenettelyn piirissä oleva toimija hankkii puhdistamolietteiden jatkokäsittelyn ohella biojätteiden jatkokäsittelypalvelua, ei mahdollista pelkästään puhdistamolietteiden jatkokäsittelypalvelua hankkivalle Kuopion Vesi -liikelaitokselle palvelun hankkimista kalliimmalta tarjoajalta, varsinkaan kun kysymyksessä ei ole yhteishankintayksikkö.

Hankintapäätöksen tekeminen vaihtoehdon b (puhdistamolietteet ja biojäte) mukaan siinä tapauksessa, että jäteyhtiöt eli biojätteen toimittajat osallistuvat jatkokäsittelyyn biokaasulaitoksella, ei perustu tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitettuihin tietoihin. Tarjouspyyntöasiakirjojen tarjousten vertailuperusteita koskevat tiedot eivät sisällä ilmoitusta, että pelkästään puhdistamolietteiden jatkokäsittelypalvelua hankkiva yksikkö voisi valita palvelun toimittajaksi tarjoajan, jonka tarjous hankittavan palvelun osalta ei ole ollut halvin mutta, jonka tarjous biojätteen jatkokäsittelypalvelun osalta on ollut halvin.

Tarjouspyynnön mukaan palvelun tuottajan on esitettävä selvitys siitä, miten biokaasu ja mädäte on tarkoitus hyötykäyttää tai loppusijoittaa. Esitettyjen hyödyntämistapojen on täytettävä lakien ja määräysten vaatimukset.

Voittanut tarjoaja on tarjouksessaan esittänyt prosessissa syntyvän materiaalin hyödyntämistavoista muun ohella, että muodostuvaa rejektivettä ei johdeta jätevedenpuhdistamolle käsiteltäväksi, vaan se hyödynnetään alueellisesti viljelykäytössä Eviran ohjeistuksen mukaisesti.

Voittaneen tarjoajan esittämä hyödyntämistapa ei ole lakien ja määräysten mukainen. Voittaneessa tarjouksessa typpinesteeksi nimetty rejektivesi on jätevettä, koska se sisältää puhdistamolietettä yli 10 prosenttia. Jätevesilietettä saa käyttää maanviljelyssä vain, jos se täyttää lannoitevalmisteasetuksen vaatimukset. Voittaneen tarjoajan typpineste ei kuulu lannoitevalmisteasetuksen mukaiseen tyyppinimiluetteloon eikä sitä sen vuoksi voida hyödyntää viljelykäytössä.

Kun voittaneen tarjoajan esittämät hyödyntämistavat eivät täytä lakien ja määräysten asettamia vaatimuksia, tarjoajille asetetut soveltuvuusvaatimukset eivät täyty voittaneen tarjoajan kohdalla. Voittanut tarjous olisi tullut sulkea tarjousten vertailusta.

Tarjouspyynnön "Hinnoittelu"-liitteen mukaan vertailuhinta lasketaan erikseen vaihtoehdolle a) pelkät puhdistamolietteet ja b) puhdistamolietteet ja biojätteet. Vaihtoehdon b vertailuhinnassa otetaan huomioon biojätteiden kuljetuskustannukset. Kuljetuskustannuksena käytetään 0,07 €/t (mp.)/km.

Tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti kuljetuskustannukseen, joka vertailuhinnassa otetaan huomioon, vaikuttavat kuljetettavan biojätteen märkäpaino (mp.) ja kuljetettavan biojätteen kuljetusmatka. Hankintayksiköt kuljettavat tarjouspyynnön mukaan biojätteet omilta laitoksiltaan biokaasulaitokselle.

Saaduista tarjouksista laadittu yhteenveto sisältää vertailuhinnat vaihtoehdossa b, jolloin käsiteltävänä ovat sekä lietteet että biojätteet. Vertailuhintaa laskettaessa biojätteen kuljetusmatka hankintayksiköiden laitoksilta biokaasulaitokselle on otettu huomioon kaksinkertaisena. Vertailuhinnan laskennan logiikka on se, että hankintayksikkö kuljettaa tietyn märkäpainon mukaisen määrän biojätettä ensin biokaasulaitokselle ja sitten sieltä takaisin. Näin ei käytännössä tapahdu, vaan biojäte jää biokaasulaitokselle. Kun tarjouspyynnössä ilmoitettuun kuljetuskustannuksen laskentakaavaan sijoitetaan takaisinajomatkan (biokaasulaitokselta takaisin hankintayksikön omalle laitokselle) osalta kuljetettavana olevan biojätteen märkäpaino oikein, takaisinajomatkan kuljetuskustannukseksi saadaan nolla euroa, koska biojätteen märkäpaino on tällä matkalla nolla tonnia.

Laskemalla vaihtoehdon b vertailuhinta siten, että kuljetettavan jätteen märkäpaino on takaisinajomatkalla sama kuin vietäessä biojätettä biokaasulaitokselle valittajan vertailuhinnaksi on saatu 60,48 euroa ja voittaneen tarjoajan vertailuhinnaksi 55,51 euroa. Mikäli kuljetuskustannus lasketaan biojätteen todellisen kuljetuksen aikaisen märkäpainon mukaan eli märkäpaino takaisinajomatkalla on nolla tonnia, valittajan vertailuhinnaksi vaihtoehdossa b tulee 54,80 euroa ja voittaneen tarjoajan hinnaksi 55,13 euroa. Valittajalla on ollut halvin tarjous myös vaihtoehdossa b yhdistettäessä kaikki tarjouspyynnössä mukana olevat hankintayksiköt.

Vastine

Vaatimukset

Kuopion kaupungin Kuopion Vesi -liikelaitos on vaatinut, että markkinaoikeus ensisijaisesti jättää valituksen tutkimatta ja toissijaisesti hylkää valituksen. Lisäksi hankintayksikkö on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa valittajan korvaamaan sen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut 1.796,94 eurolla viivästyskorkoineen.

Perusteet

Valittaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä niin aikaisin, että valituksen on katsottava tulleen myöhässä.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa on ilmoitettu, että Lapinlahden Vesi Oy, Iisalmen Vesi -liikelaitos, Kiuruveden kaupungin vesihuoltolaitos, Kuopion Vesi -liikelaitos, Siilinjärven kunnan vesihuoltolaitos, Ylä-Savon Jätehuolto Oy ja Jätekukko Oy ovat tehneet päätöksen biojätteen ja jätevesilietteiden käsittelyn järjestämisestä yhdessä alueellisessa biokaasulaitoksessa.

Tarjouspyynnön "Hinnoittelu"-liitteen kohdassa "Palvelun hinnoittelu" on ilmoitettu, että varastoinnin ja käsittelyn kustannuksesta annetaan kaksi hintaa: a) käsittelyssä pelkät puhdistamolietteet ja b) käsittelyssä puhdistamolietteet ja biojätteet. Vaihtoehto b on ollut tarjouksissa optiona. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että tarjoushinta lasketaan silti kahdelle vaihtoehtoiselle vertailuhinnalle.

Tarjouksen valintaperusteena on ollut halvin hinta. Valittaja on oikeassa siinä, että puhdistamolietteille (vaihtoehto a) laskettu valittajan tarjouksen hinta on ollut halvin. Tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella ei voida tutkia edellistä vaihtoehtoa, jos jäteyhtiöt ja niiden biojätteet ovat tulleet mukaan vertailuun. Hintavertailu tehdään vain puhdistamolietteillä ja biojätteillä (vaihtoehto b), koska vaihtoehto a ei toteudu. Vaihtoehdossa b voittaneen tarjoajan tarjous on ollut halvin.

Tarjouspyynnön liitteenä olevassa "Hinnoittelu"-lomakkeessa on ilmoitettu, että päätös valittavasta palvelun tarjoajasta tehdään vasta, kun on selvillä, tulevatko biojätteet mukaan käsittelyyn.

Kuopion Vesi -liikelaitoksella on tarjouspyynnön mukaan ollut oikeus ottaa biojätteet mukaan vaihtoehdossa b, jolloin vaihtoehdon b vertailuhinta on ollut ratkaiseva.

Hankinnassa on kyse yhteishankinnasta, mutta ei yhteishankintayksiköstä. Hankinta on tilaajien yhteishankinta hallinnollisten tehtävien vähentämiseksi ja yhteishankinnan synenergian hyödyntämiseksi. Tilaajat ovat toimineet yhdessä hankkimalla käsittelypalvelun markkinoilta järjestämällä yhteisen hankintamenettelyn. Kilpailutuksen järjestäneet tilaajat ovat lakisääteisen velvollisuutensa mukaisesti toteuttaneet yhteishankinnan mahdollisimman taloudellisesti ja suunnitelmallisesti sekä mahdollisimman tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina ympäristönäkökohdat huomioon ottaen.

Koska tarjouskilpailu on järjestetty useamman hankintayksikön yhteishankintana, sopimuksen ennakoidun arvon laskennassa on otettu huomioon kaikkien hankintamenettelyyn osallistuvien hankintayksiköiden sopimuskokonaisuuksien arvonlisäveroton arvo.

Kukin hankintayksikkö tekee oman hankintapäätöksensä. Hankintapäätökset tehdään ehdollisina edellyttäen kaikilta hankintayksiköiltä vastaavia päätöksiä, koska hankinta tehdään kokonaispalvelun synenergiaedut huomioon ottaen ja kokonaispalvelun halvimmalla hinnalla. Se sisältää kaikki hankinnassa mukana olevat yksiköt, lietteet ja biojätteet.

Kuopion Vesi -liikelaitoksen hankinta ei ole koskenut ainoastaan puhdistamolietteiden jatkokäsittelyä, vaikka sen omassa toiminnassa syntyy ainoastaan puhdistamolietteitä. Hankintarenkaaseen kuuluvat yksiköt ovat tehneet hankintaa kokonaisuutena vaihtoehdosta b saadulle halvimmalle tarjoukselle. Sen perusteella kaikki tarjoajat ovat mitoittaneet tarjouksensa ja käsittelykapasiteettinsa. Tarjouspyynnön kohdassa 2.3 on ilmoitettu syötteen minimi- ja maksimimäärät, joita Kuopion Vesi -liikelaitos ei yksin voisi täyttää.

Valittajalla on ollut tilaisuus esittää kirjallisia kysymyksiä määräaikaan mennessä, jos kaikkien lietteiden ja biojätteiden käsittely kokonaisuutena vaihtoehdossa b ei ole ollut sille selvää. Epäselvyyttä ei ole ollut. Valittajan tarjous on mitoitettu kokonaisuudelle, ei vain hankintayksikön toiminnasta syntyville lietteille.

Vertailuhinnat on tullut laskea ja ne on laskettu kokonaisuutena. Tarjouspyynnön "Hinnoittelu"-liitteen kohdassa "Vertailuhinnan laskeminen" on taulukko syötemääristä kokonaisuutena. Yksiköillä on ollut lietekohtainen syötemäärä sekä biojätekohtainen syötemäärä. Vertailuhinta on laskettu annetuista käsittely- ja kuljetushinnoista syötemäärien kuiva-ainetonnien mukaan painotettuna keskiarvona.

Tarjouspyyntöasiakirjoista ei voi saada käsitystä, että Kuopion Vesi -liikelaitos tilaisi yksin lietteiden käsittelyn erillispalveluna. Lietteet ja biojätteet on tullut käsitellä kokonaisuutena. Hankintapäätös on perustunut tarjouspyyntöasiakirjoissa esitettyihin tietoihin ja siinä on huomioitu yhteishankinnan hinta kaikkine osineen.

Voittaneen tarjouksen mukaan rejektivettä ei johdeta jätevedenpuhdistamolle käsiteltäväksi, vaan se hyödynnetään alueellisesti viljelykäytössä Eviran ohjeistuksen mukaisesti. Voittanut tarjous on tarjouspyynnön mukainen, koska tarjouksessa on ilmoitettu, että rejektivesiä ei lähtökohtaisesti voida johtaa millekään syötteitä tuottavalle jätevedenpuhdistamolle.

Voittaneen tarjoajan Kuopion biokaasulaitos on mitoitettu käsittelemään biojätettä ja puhdistamolietettä yhteensä 60.000 tonnia vuodessa. Mädätyksessä rejektivesi (typpineste) voidaan hyödyntää ja jatkojalostaa. Laitoksella on tarjouksen mukaan voimassa oleva ympäristölupa, jossa on kuvattu rejektiveden hyödyntäminen. Lupamääräysten kohdan 11 nojalla mädätteen kuivauksessa syntyviä jäte- eli rejektivesiä tulee kierrättää prosessivetenä mahdollisimman paljon. Rejektivedet tulee hyödyntää lannoitteeksi. Jätevesien ja mädätteen lannoituskäyttöön vaaditaan Eviran hyväksyntä.

Voittanut tarjous on ympäristöluvan ehtojen mukainen. Hankintayksikkö ei voi asettaa kyseenalaiseksi ympäristöluvan ehtoja eikä Eviran hyväksyntää ohjeistuksineen. Tarjouspyyntöasiakirjoissa edellytetään, että käsittelyn on täytettävä voimassaolevan lainsäädännön vaatimukset. Voittaneen tarjoajan toimittamasta ja viran puolesta hankitusta selvityksestä on voitu todeta, että päätöksentekoa varten käytettävissä on vähintään riittävä ja luotettava selvitys soveltuvuusvaatimusten täyttymisestä. Voittaneen tarjoajan tarjouskilpailusta poissulkemiseen ei ole ollut perusteita.

Valittajan mukaan kuljetuskustannusten osalta olisi tullut ottaa huomioon vain matka biokaasulaitokselle. Kuljetuskalusto on kuitenkin saatava myös takaisin lähtöpaikkaan.

Tarjouspyynnön mukaan vain puhdistamolietteiden kuljetus on tullut erikseen hinnoitella hankintaan. Biojätteen kuljetus ei ole sisältynyt hankintaan, vaan siitä huolehtivat jäteyhtiöt itse. Biojätteiden kuljetukset ovat lietekuljetuksista poiketen osa yhdyskuntajätteiden kuljetusta, joten laskennan tarkoituksena on ottaa täysimääräisesti huomioon biojätteiden kuljetuskustannukset, koska ne aiheuttavat kustannuksia yhdyskuntajätteiden kuljetuksista vastaaville kunnille.

Tarjouspyynnön liitteen 3 (Hinnoittelu) kohdan "Vertailuhinnan laskeminen" mukaan vaihtoehdon b vertailuhinnassa otetaan huomioon biojätteiden kuljetuskustannukset. Kuljetuskustannus on otettu tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti huomioon laskennallisesti käyttäen kustannuksena 0,07 €/tn(mp.)/km. Käytetty kustannus perustuu arvioon kuljetuskustannuksista ja samaa yksikkökustannusta ja laskutapaa on käytetty kaikkien tarjoajien vertailuhinnan laskemisessa.

Kuljetuskustannukset on tarjouspyynnön mukaisesti huomioitu tarjousten vertailussa eri tavalla puhdistamolietteiden ja biojätteiden osalta. Vertailuhinta on laskettu lietteille tarjoajien antaman märkätonnikohtaisen hinnan mukaan. Tarjoajien hinnat ovat kuljetukselle kokonaishintoja, joten hinnan on tullut sisältää lietteen kuljetuksen jätevedenpuhdistamoilta biokaasulaitokselle sekä kuljetuskaluston paluumatkan tyhjänä. Vertailuhinnat on laskettu oikein tarjousten hintavertailussa. Voittanut tarjous on ollut halvempi.

Tarjousten vertailussa käytettyjen kuljetuskustannusten tason realistisuutta voidaan arvioida myös vertaamalla kustannusta tarjoajien lietteelle laskemiin kuljetuskustannuksiin. Kun otetaan huomioon kuljetusten edestakainen matka saadaan märkätonnikohtaiseksi kuljetuskustannukseksi biojätteelle Kuopiosta Jämsään 28,70 euroa tonnilta. Valittaja on tarjonnut lietteen kuljetusta kustannuksella 24–26 euroa tonnilta. Iisalmesta Jämsään biojätteelle kustannus on 37,66 euroa tonnilta ja tarjottu kustannus lietteelle 26 euroa tonnilta. Iisalmesta Kuopioon biojätteelle kustannus on 11,76 euroa tonnilta ja lietteelle 8,93 euroa tonnilta.

Jos biojätteen osalta laskennallisina kuljetuskustannuksina käytettäisiin vain yhdensuuntaisen matkan kustannusta, kustannukset tulisivat huomattavasti alhaisemmiksi kuin lietteelle tarjotut kuljetushinnat (Kuopio–Jämsä 14,35 euroa tonnilta, Iisalmi–Jämsä 18,83 euroa tonnilta, Iisalmi–Kuopio 5,88 euroa tonnilta). Iisalmen osalta voidaan olettaa, että yksikköhinta biojätteelle on korkeampi kuin lietteelle, koska lietteen määrä on lähes kolminkertainen.

Valittaja on omassa tarjouksessaan muiden tarjoajien tapaan laskenut lietekustannuksiin edestakaisen matkan. Samalla tavalla Kuopion Vesi -liikelaitos ja muut tilaajat ovat laskeneet edestakaisen matkan biojätteiden kuljetuskustannuksille, koska nekin kustannukset on tullut ottaa täysimääräisesti huomioon.

Kuultavan lausunto

Biotehdas Oy on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Kuopion Vesi -liikelaitos on menetellyt tarjouspyynnön mukaisesti päättäessään hankinnasta.

Voittaneelle tarjoajalle myönnetyssä lainvoimaisessa ympäristöluvassa on rejektiveden käytölle asetettu ympäristölupamääräys, jonka mukaan mädätteen kuivauksessa syntyviä jäte- eli rejektivesiä tulee kierrättää prosessivetenä mahdollisimman paljon. Rejektivedet tulee hyödyntää lannoitteeksi. Jätevesien ja mädätteen lannoituskäyttöön vaaditaan Eviran hyväksyntä.

Lannoitevalmisteasetuksen tyyppinimiluettelo ei sisällä sellaista biokaasulaitoksen rejektivettä, jonka raaka-aineena on puhdistamoliete, mutta tuote on kuitenkin todettu peltokäyttöön soveltuvaksi tuotannon sivutuotteena. Tästä syystä ympäristölupaviranomainen on määrännyt tuotteen hyödyntämisestä peltokäytössä sen sijaan, että se hävitettäisiin jätteenä tai jätevetenä. Evira tulee ottamaan kantaa mädätteen ja siitä johdettujen kuivatun mädätteen ja rejektiveden peltokäyttöön ennen Biotehdas Oy:n laitoksen toiminnan aloittamista.

Voittaneen tarjoajan toiminta on jätelain, lannoitevalmistelain ja ympäristöluvan mukaista. Lainsäädäntö kehittyy jatkuvasti ja valvovien viranomaisten ohjeistus muuttuu. Tarjouksessa on ilmoitettu, että "oleellista on, että tarjoaja vastaa täysin mädätteen ja rejektiveden jatkojalostamisesta ja hyötykäyttöön toimittamisesta vallitsevan lainsäädännön mukaisesti koko sopimuskauden ajalla ilman lisäkustannuksia tilaajalle".

Vertailuhintaa biojätteen kuljetukselle laskettaessa on perusteltua ottaa huomioon kuljetusmatka biojätteen syntypisteestä käsittelylaitokselle ja takaisin. Biojäteauto kuljettaa biojätteen omalta siirtokuormausasemaltaan käsittelylaitokselle ja palaa takaisin. Mikäli laskelmassa otettaisiin huomioon vain se, että esimerkiksi Jätekukko Oy:n biojäteauto kuljettaa biojätteen valittajan kuvitteelliselle Jämsänkosken laitokselle palaamatta takaisin siirtokuormausasemalleen, tämä antaisi vääristyneen kuljetuskustannuksen. Mikäli tämä asia on jäänyt valittajalle epäselväksi tarjouksen tekemishetkellä, tarjouspyynnössä on annettu mahdollisuus esittää lisäkysymyksiä. Kysymyksistä ja vastauksista tehdyssä yhteenvedossa ei ole esitetty kysymystä eikä todettu, että biojätteen kuljetuskustannus huomioitaisiin todellisen käytännön vastaisesti vain yhteen suuntaan.

Mahdollisen tarkastuslaskennan osalta on otettava huomioon, että valittajan tarjouksesta on puuttunut hintatieto Jätekukko Oy:n biojäte-2 -laatuun ja sen ilmoitettuun käsittelypaikkaan. Valittaja on tarjonnut biojätteen käsittelyä Jätekukko Oy:n bio-2 -jätteen osalta korotetulla käsittelyhinnalla 89 euroa tonnilta. Valittaja on ilmeisesti jälkikäteen pyydetyssä liitteessä ilmoittanut bio-2 -jätteiden käsittelypaikaksi Biokymppi Oy:n Kiteen laitoksen. Kun otetaan huomioon valittajan korotettu hinta, voittaneen tarjoajan vertailuhinta on merkittävästi edullisempi.

Valittajan ilmoittamat käsittelyhinnat eivät ota huomioon lietteiden erilaista laatua ja ovat kyseisten jakeiden todellinen käsittelykustannus huomioiden poikkeuksellisen alhaisia. Lietteiden kuljetushinnat ovat vakiohintoja, jotka eivät ota huomioon puhdistamoiden sijaintia, lastauspaikkoja ja lastaamiseen soveltuvaa kalustoa. Alan asiantuntijan näkökulmasta on selvää, ettei tarjoajalla ole teknisiä ja taloudellisia mahdollisuuksia investoinnin toteuttamiseksi tarjouksen hinnoittelulla. Halvimman ja kalliimman käsittelyn ja kuljetuksen tonnihinnan erot ovat tarjouspyynnön vastaisesti yli 100 prosenttia.

Vastaselitys

Valitus on saapunut määräajassa. Hankintasäännösten mukaan tiedoksisaantiajankohta on laskennallisesti määräytyvä ja näyttövelvollisuus tosiasiallisesta tiedoksisaantiajankohdasta koskee vain tilannetta, jossa asianosainen vetoaa siihen, että tiedoksianto on tosiasiassa tapahtunut myöhemmin kuin seitsemän päivän kuluessa kirjeen lähettämisestä.

Asiassa on ratkaistavana, mikä toimija asiassa on hankintayksikkö, jota hankintalain velvoitteet koskevat eli ovatko hankintayksikköjä yksittäiset kunnalliset toimijat kukin erikseen vain näiden toimijoiden yhteenliittymä, "hankintarengas".

Tilaajat eivät ole tehneet hankinnoista samansisältöisiä päätöksiä. Mitään hankintarenkaan yhteistä hankintapäätöstä asiassa ei ole edes väitetty tehdyn. Tilaajien sopimusten mukaisten syötteiden toimittamisaikataulut ovat vaihdelleet.

Hankintailmoitus on sisältänyt kaksi erillistä palvelukokonaisuutta eli lietteet ja biojätteet, joista yksikään tilaajista ei ole tarvinnut molempia palveluita. Hankinnan kohteena ei ole ollut jakamaton kokonaisuus.

Hankintailmoituksen mukaisista toimijoista biojäteyhtiöt eivät olleet hankintailmoituksen jättämishetkellä sitoutuneet hankkeeseen ja ne ovat tehneet mukaantuloa koskevat päätökset vasta tarjouspyyntömenettelyn määräajan jälkeen ja vasta nähtyään tarjoajien hinnat. Hankintailmoituksen jättämishetkellä sitoutuneita hankintayksiköitä ovat olleet yksinomaan puhdistamolietteen käsittelyä tarvinneet kunnalliset vesihuoltolaitokset, jotka ovat ilmoittaneet biojätteiden käsittelyn hankintasopimuksen lisäoikeutena, optiona.

Hankintarenkaan käyttäminen on sinänsä sallittua ja perusteltua, jos yhteistyön avulla aikaansaadaan hallinnollisia säästöjä ja keskittämisestä ja suuremmasta volyymistä seuraavia etuja. Kuitenkaan muille kuin yhteishankintayksikön muodossa tehtäville yhteistyöjärjestelyille ei voida antaa oikeudellista merkitystä arvioitaessa hankintalaista ilmenevien velvoitteiden kohdentumista, vaan hankintayksikkönä on kyseisissä tapauksissa pidettävä päätökset tehneitä yksittäisiä kunnallisia toimijoita, kutakin erikseen. Kuopion Vesi -liikelaitos on oma hankintayksikkö.

Kuopion Vesi -liikelaitos ei voi asettaa muiden samassa tarjouspyynnössä mukana olleiden hankintayksiköiden sopimuskokonaisuuksien arvoa valintaperusteeksi, kuten Kuopion Vesi -liikelaitos on vastineessaan antanut ymmärtää, vaan hankintailmoituksen ja hankintalain mukaan saaduista tarjouksista on tullut hyväksyä hankintayksikölle halvin tarjous.

Valittajan tarjoama hinta puhdistamolietteen toimittaville hankintayksiköille on ollut molemmissa vaihtoehdoissa sama, joten biojätettä toimittavien tilaajien jälkikäteinen mukaantulo ei ole aikaansaanut puhdistamolietteen käsittelyä tarvitseville hankintayksiköille säästöjä.

Voittaneen tarjoajan lausuntoonsa liittämällä Eviran 20.1.2012 antamalla lausunnolla ei ole merkitystä, koska lannoitevalmisteasetuksen muutos on tullut voimaan 15.4.2013 eli ennen voittaneen tarjoajan antamaa tarjousta. Voittaneen tarjoajan toiminnan tuotteena syntyvän rejektiveden hyödyntäminen viljelykäyttöön ei ole lannoitevalmistelainsäädännön mukaista käyttöä. Rejektiveden hyödyntäminen voittaneen tarjoajan ilmoittamalla tavalla edellyttää, että rejektiveden vastaanottajilla on ympäristölupa. Koska voittaneen tarjoajan ilmoittama hyödyntämistapa ei vastaa tarjouspyyntöhetkellä voimassa ollutta lainsäädäntöä, voittanut tarjoaja olisi tullut sulkea tarjousten vertailusta.

Biojätteiden kuljetuskustannusten laskentatapa on tarjouspyynnön vastainen. Tarjousten vertailussa kuljetuskustannukset on virheellisesti huomioitu edestakaiselta matkalta eli sen mukaisesti, että biojäte kuljetetaan takaisin laitokselta lähtöpaikkaan. Paluumatkalla biojätteellä ei ole märkäpainoa, joten paluumatkan kuljetuskustannus ilmoitetulla laskentakaavalla on nolla euroa. Jos hankintayksikkö olisi tarjouspyyntöä tehtäessä ollut sitä mieltä, että kuljetuskaluston tuominen tyhjänä takaisin lähtöpaikkaan tulee ottaa huomioon kuljetuskustannusta laskettaessa, hankintayksikön olisi tullut ilmoittaa tarjouspyyntöasiakirjoissa, miten tyhjän kaluston kuljettamisen kustannus hintavertailussa lasketaan muulla tavalla kuin biojätteen märkäpainon mukaan. Kuljetukset voidaan hoitaa siten, että paluumatkalla kalustoa hyödynnetään muihin kuljetuksiin, jolloin paluumatkalla kustannusta ei synny lainkaan.

Merkitystä ei ole sillä, miten kuljetuskustannukset puhdistamolietteiden osalta on laskettu.

Hintavertailua ja palvelun tarjoajan valintaa ei ole tehty hankintalainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Lisäkirjelmä

Biotehdas Oy on lisäkirjelmässään esittänyt muun ohella, että Evira on hyväksynyt voittaneen tarjoajan Kuopion biokaasulaitoksen toimintasuunnitelman.

Jos lopullisten toimintasuunnitelmien ja Eviran lopullisen laitoshyväksynnän puuttuminen olisi ollut peruste tarjouksen hylkäämiselle, olisi kaikki tarjoukset tullut hylätä.

Valittajan tarjous tulisi hylätä, koska valittajan tarjouksessa rakennuslupatiedot on ilmoitettu virheellisesti.

Merkintä

Merkitään, että Kuopion Vesi -liikelaitos on markkinaoikeuden pyynnöstä antanut selvityksen palveluhankinnan luokittelusta ja toimittanut tarjouspyynnössä mainitun kysymys-vastaus -asiakirjan. Asiakirjat on toimitettu tiedoksi valittajalle ja kuultavalle.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Sovellettavat säännökset

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 6 §:n 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitettuja hankintayksiköitä ovat muun ohella kuntien ja kuntayhtymien viranomaiset, liikelaitokset ja julkisoikeudelliset laitokset.

Hankintalain 9 §:n 1 momentin mukaan tätä lakia ei sovelleta vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista annetun lain, jäljempänä erityisalojen hankintalaki (349/2007), mukaista toimintaa varten tehtäviin hankintoihin lukuun ottamatta lain 9 §:n mukaisia postipalvelualan hankintoja tämän lain 87 §:ssä tarkoitetun siirtymäkauden loppuun. Tätä lakia ei sovelleta myöskään sellaisiin erityisalojen hankintalaissa tarkoitettuja toimintoja koskeviin hankintoihin, jotka on mainitussa laissa vapautettu sen soveltamisalasta. Tämän lain mukaisia oikeusturvakeinoja sovelletaan erityisalojen hankintalain soveltamisalaan kuuluvissa hankinnoissa.

Pykälän 2 momentin mukaan tätä lakia ei sovelleta erityisalojen hankintalaissa tarkoitettuja toimintoja varten tehtäviin hankintoihin, joiden arvo ei ylitä erityisalojen hankintalain 12 §:n mukaisia EU-kynnysarvoja.

Erityisalojen hankintalain 1 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden on kilpailutettava jäljempänä 12 §:ssä tarkoitetut EU-kynnysarvot ylittävät hankintansa siten kuin tässä laissa säädetään.

Erityisalojen hankintalain 5 §:n 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitettuja hankintayksiköitä ovat yhtä tai useaa 6–9 §:ssä tarkoitettua toimintaa harjoittavat valtion, kuntien ja kuntayhtymien viranomaiset, liikelaitokset, julkisoikeudelliset laitokset sekä edellä mainittujen tahojen muodostamat yhteenliittymät.

Erityisalojen hankintalain 7 §:n 1 momentin mukaan tätä lakia sovelletaan vesihuoltolaissa (119/2001) tarkoitettuun yhdyskunnan vesihuoltoon.

Erityisalojen hankintalain esitöissä (HE 50/2006 vp, s. 134) on 7 §:n kohdalla todettu muun ohella, että vesihuolto kattaa sekä vedenhankinnan että viemäröinnin, joista jälkimmäiseen kuuluu myös jätevesien poisjohtaminen ja käsittely. Säännös kattaisi myös jäteveden poiston ja käsittelyn.

Vesihuoltolain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan vesihuollolla tarkoitetaan vedenhankintaa eli veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä viemäröintiä eli jäteveden, huleveden ja perustusten kuivatusveden poisjohtamista ja käsittelyä.

Vesihuoltolainsäädännön uudistamiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 85/2000 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on 3 §:n kohdalla todettu muun ohella, että jätevesien käsittelyyn sisältyisi tässä yhteydessä myös käsitellyn veden poisjohtaminen. Jäteveden käsitettä ei kohdassa ole määritelty, vaan jätevedellä tarkoitetaan yleisesti kaikkea käytöstä poistettua tai muuta vettä ja nestettä, jota pidetään jätevetenä.

Erityisalojen hankintalain 10 §:n 1 momentin mukaan useita toimintoja koskevaan hankintaan sovelletaan sitä toimintoa koskevia säännöksiä, johon liittyen hankinta ensisijaisesti tehdään.

Pykälän 2 momentin mukaan, jos jokin näistä toiminnoista kuuluu tämän lain soveltamisalaan ja jokin toinen toiminto kuuluu hankintalain soveltamisalaan ja jos on objektiivisesti mahdotonta määritellä, mihin toimintoon hankinta ensisijaisesti kohdistuu, se on tehtävä hankintalain mukaisesti.

Erityisalojen hankintalain 13 §:n 1 momentin mukaan hankinnan ennakoitua arvoa laskettaessa perusteena on käytettävä suurinta maksettavaa kokonaiskorvausta ilman arvonlisäveroa. Arvoa laskettaessa on otettava huomioon myös hankinnan mahdolliset vaihtoehtoiset toteuttamistavat ja sopimukseen sisältyvät optio- ja pidennysehdot sekä ehdokkaille tai tarjoajille maksettavat palkkiot tai maksut.

Lapinlahden Vesi Oy on omasta ja Kuopion Vesi -liikelaitoksen, Iisalmen Vesi -liikelaitoksen, Kiuruveden kaupungin vesihuoltolaitoksen, Siilinjärven kunnan vesihuoltolaitoksen, Jätekukko Oy:n sekä Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n puolesta ilmoittanut 4.6.2013 julkaistulla EU-hankintailmoituksella kunnallisten puhdistamolietteiden ja biojätteen jatkokäsittelyä biokaasulaitoksella koskevasta palveluhankinnasta. Tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan tilaajana toimii viiden kunnan tai kaupungin vesilaitoksen ja kahden jätehuoltoyhtiön muodostama ryhmä.

Markkinaoikeus toteaa, että Kuopion Vesi -liikelaitos, Iisalmen Vesi

-liikelaitos, Kiuruveden kaupungin vesihuoltolaitos, Lapinlahden Vesi Oy ja Siilinjärven kunnan vesihuoltolaitos huolehtivat alueidensa vesihuollosta. Ne ovat näin ollen erityisalojen hankintalain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuja hankintayksikköjä.

Tarjouspyynnön liitteestä 4 "Lähtötiedot" käy ilmi, että Ylä-Savon Jätehuolto Oy on seitsemän kunnan, muun ohella Iisalmen kaupungin, Kiuruveden kaupungin ja Lapinlahden kunnan omistama osakeyhtiö. Jätekukko Oy on 18 kunnan, muun ohella Kuopion kaupungin ja Siilinjärven kunnan, omistama jätehuoltoyhtiö. Ylä-Savon Jätehuolto Oy ja Jätekukko Oy, jotka ovat kuntien omistamia jätehuoltoyhtiöitä, ovat hankintalain 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuja hankintayksiköitä.

Tarjouspyynnön kohteena on ollut puhdistamolietteiden ja biojätteiden käsittelypalvelu biokaasulaitoksessa. Käsittelypalvelu sisältää lietteiden kuljetuksen puhdistamoiden lietevarastoista biokaasulaitokselle, tarvittaessa varastoinnin, lietteiden ja biojätteen käsittelyn sekä biokaasun ja mädätteen hyötykäytön.

Tarjouspyynnön kohdassa 2.2 "Hankinnan luokittelu" on ilmoitettu, että hankinnassa noudatetaan hankintadirektiiviä 2004/18/EY ja hankintalakia ja ettei hankinta kuulu erityisalojen hankintadirektiivin 2004/17/EY 4 artiklan ja erityisalojen hankintalain 7 §:n mukaisiin vesihuoltopalveluihin.

Tarjouspyynnön edellä mainitussa kohdassa on edelleen ilmoitettu, että hankinta on palveluhankinta, joka kuuluu ryhmään 16 jätevesi- ja jätehuoltopalvelut: puhtaanapito ja vastaavat palvelut komission päätösten (EY) N:o 2195/2002 ja (EY) N:o 213/2008 (liite VI, korvaa direktiivin 2004/17/EY liitteen XVIIA) nojalla. Hankintapalvelujen CPV-koodit ovat 90513600-2 (lietteenpoistopalvelut) 90513700-3 (lietteenkuljetuspalvelut) 90513800-4 (lietteenkäsittelypalvelut) ja 90513900-5 (lietteen poiskuljetuspalvelut) asetuksen (EY) N:o 213/2008 liitteiden I ja II mukaisesti. Pääosan palvelusta muodostavat lietteenkäsittelypalvelut.

Kuopion Vesi -liikelaitos on markkinaoikeuden pyytämässä selvityksessä esittänyt, että hankinnassa on kyse esikäsitellyn lietteen jätteenkäsittelypalvelun hankinnasta. Lietteen käsittely on jätehuoltoa, ei vesihuoltolain mukaista yhdyskuntien vesihuoltoa. Vesihuoltolaitokset tekevät lietteiden kuljetuksesta ja käsittelystä sopimuksia jätteenkäsittely-yritysten kanssa samalla tavoin kuin muidenkin jätteiden.

Korkein hallinto-oikeus on vuosikirjaratkaisussaan KHO 2002:41 katsonut, että lietteen, välppeen ja hiekan kuljetus vesilaitoksen jäteveden keskuspuhdistamolta kaatopaikalle oli liittynyt jäteveden poistoon ja käsittelyyn ja hankintaan oli siten tullut soveltaa tuolloin voimassa olleen kynnysarvot ylittävistä vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivien yksiköiden hankinnoista annettua asetusta (381/1998).

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisen jälkeen muuttuneen hankintalainsäädännön (348/2007 ja 349/2007) ei ole katsottava muuttaneen tätä lähtökohtaa käsillä olevassa asiassa merkityksellisellä tavalla.

Markkinaoikeus katsoo, että puhdistamolietteen jatkokäsittely biokaasulaitoksella liittyy jäteveden käsittelyyn. Kysymyksessä on siten puhdistamolietteiden jatkokäsittelyn osalta erityisalojen hankintalain soveltamisalan piiriin kuuluvan hankintayksikön palveluhankinta, joka liittyy lain 7 §:n mukaiseen vesihuoltolaissa tarkoitettua yhdyskunnan vesihuoltoa harjoittavan hankintayksikön toimintaan. Biojätteiden osalta kysymys on puolestaan hankintalain soveltamisalaan kuuluvasta hankinnasta.

Tarjouspyyntöasiakirjojen mukainen hankinta sisältää siten sekä erityisalojen hankintalain että hankintalain soveltamisalaan kuuluvia hankintoja. Asiassa on sen vuoksi ratkaistava, onko hankinnassa ensisijaisesti kysymys erityisalojen hankintalain mukaisesta puhdistamolietteiden jatkokäsittelystä vai hankintalain mukaisesta biojätteiden jatkokäsittelystä.

Hankintailmoituksen mukaan hankinnan ennakoiduksi arvonlisäverottomaksi kokonaisarvoksi on ilmoitettu 13.000.000–28.000.000 euroa. Sopimuksen ennakoidun arvon laskennassa on tullut erityisalojen hankintalain 13 §:n 1 momentin mukaisesti ottaa huomioon kaikkien hankintamenettelyyn osallistuvien hankintayksiköiden sopimuskokonaisuuden arvo.

Tarjouspyynnön liitteen 3 "Hinnoittelu" mukaan varastoinnin ja käsittelyn kustannuksesta on tullut antaa kaksi hintaa: a) käsittelystä pelkät puhdistamolietteet ja b) käsittelyssä puhdistamolietteet ja biojätteet.

Tarjouspyynnön kohdassa 2.3 "Tarjouksen kohde" on ilmoitettu, että lietteiden ja biojätteiden arvioitu määrä hankintayksiköistä on 28.000–37.500 tonnia vuodessa. Tarjouspyynnön liitteen 4 "Lähtötiedot" kohdassa 5.1 "Lietteiden ja biojätteen määrä ja laatu" käy ilmi biokaasulaitokselle toimitettavien lietteiden ja biojätteiden määrät nykytilanteen lietemäärien perusteella. Puhdistamolietteen syötemäärä vuodessa on yhteensä 19.907 tonnia, mädätetyn lietteen 8.000 tonnia ja biojätteiden 9.500 tonnia vuodessa.

Saaduista tarjouksista tehdyn yhteenvedon mukaan vertailuhinnat lietteiden käsittelyn (vaihtoehto a) osalta ovat vaihdelleet 46,19–80,25 euroon lietetonnilta. Vertailuhinnat lietteiden ja biojätteiden (vaihtoehto a ja b) osalta ovat olleet 55,51–90,73 euroa lietetonnia kohti.

Tarjouspyyntöasiakirjoissa lietteiden ja biojätteen määrästä ilmoitetun ja tarjouksista tehdyn hintavertailun perusteella puhdistamolietteiden jatkokäsittelyn osuus on ollut arvoltaan biojätteiden jatkokäsittelyä suurempi. Asiassa voidaan erityisalojen hankintalain 10 §:n 2 momentin mukaisesti tarjoushintojen perusteella objektiivisesti määritellä, mihin toimintoon hankinta ensisijaisesti kohdistuu. Kysymyksessä on ollut ensisijaisesti erityisalojen hankintalain mukainen hankinta. Hankintaan on siten sovellettava erityisalojen hankintalakia.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on ylittänyt erityisalojen hankintalain 12 §:ssä tarkoitetun kynnysarvon. Markkinaoikeus on toimivaltainen tutkimaan asian.

Valituksen tutkiminen

Saadun selvityksen mukaan Kuopion Vesi -liikelaitos on lähettänyt 10.10.2013 valittajalle postitse 9.10.2013 tehdyn hankintapäätöksen perusteluineen ja valitusosoituksineen. Valittajan on siten katsottava saaneen tiedon päätöksestä 17.10.2013. Erityisalojen hankintalain 67 §:ään sisältyvän viittaussäännöksen nojalla sovellettavaksi tulevassa hankintalain 87 §:ssä säädetty 14 päivän määräaika valituksen tekemiselle on näin ollen päättynyt 31.10.2013. Kun valittajan valitus on saapunut markkinaoikeuteen 30.10.2013, estettä valituksen tutkimiselle ei ole.

Pääasiaratkaisun perustelut

Hankintailmoitus

Hankinnasta on julkaistu hankintalain mukainen EU-hankintailmoitus. Kuitenkin edellä sovellettavista säännöksistä lausuttu huomioon ottaen käsillä olevasta hankinnasta olisi tullut julkaista avointa menettelyä koskeva erityisalojen hankintalain mukainen EU-hankintailmoitus.

Hankinnan ennakoitu arvo on ylittänyt sekä hankintalain että erityisalojen hankintalain mukaiset EU-kynnysarvot. Hankinnasta julkaistusta EU-hankintailmoituksesta ovat käyneet ilmi palvelujen pääluokaksi (nro 16) ilmoitettu jätevesi- ja jätehuoltopalvelut ja yhteiseksi hankintanimikkeistöksi (CPV) ilmoitettu 90000000-7 "viemäröinti-, jätehuolto- ja puhdistuspalvelut, ympäristöön liittyvät palvelut".

Erityisalojen hankintalain 32 §:n mukaan avoimessa menettelyssä tarjousajan on oltava vähintään 52 päivää, joka lasketaan sitä päivää seuraavasta päivästä, jona hankintailmoitus on lähetetty julkaistavaksi. Hankintaa koskeva EU-hankintailmoitus on lähetetty julkaistavaksi 31.5.2013 ja tarjousaika on päättynyt 24.7.2013. Määräaikaa on siten noudatettu.

EU-hankintailmoituksen julkaiseminen virheellisesti hankintalain mukaisena EU-hankintailmoituksena ei ole vaarantanut potentiaalisten tarjoajien tasapuolisia mahdollisuuksia tehdä tarjousta tarjouskilpailussa. Asiassa ei tämän vuoksi tule määrättäväksi seuraamuksia eikä virheellisen hankintailmoituksen julkaiseminen ole vaikuttanut valittajan asemaan.

Hankinnan kohteen määrittäminen

Valittajan mukaan tarjouspyyntöasiakirjat eivät sisällä ilmoitusta, että pelkästään puhdistamolietteiden jatkokäsittelypalvelua hankkiva Kuopion Vesi -liikelaitos voisi valita palvelun toimittajaksi tarjoajan, jonka tarjous puhdistamolietteiden jatkokäsittelypalvelun (vaihtoehto a) osalta ei ole ollut halvin mutta, jonka tarjous biojätteen jatkokäsittelypalvelun osalta on ollut halvin. Hankintapäätöksen tekeminen vaihtoehdon b (puhdistamolietteet ja biojäte) mukaan siinä tapauksessa, että jäteyhtiöt eli biojätteen toimittajat osallistuvat jatkokäsittelyyn biokaasulaitoksella, ei perustu tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitettuihin tietoihin.

Erityisalojen hankintalain 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Pykälän 2 momentin mukaan hankintayksiköiden on pyrittävä järjestämään hankintatoimintansa siten, että hankintoja voidaan toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti ja suunnitelmallisesti sekä mahdollisimman tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina ympäristönäkökohdat huomioon ottaen. Hankintatoimintaan liittyvien hallinnollisten tehtävien vähentämiseksi hankintayksiköt voivat käyttää puitejärjestelyjä sekä tehdä yhteishankintoja tai hyödyntää muita yhteistyömahdollisuuksia julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa.

Erityisalojen hankintalain 35 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Erityisalojen hankintalain 36 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa taikka ilmoituksessa toimittajarekisterin olemassaolosta silloin, kun tällainen ilmoitus on samalla kutsu tarjouskilpailuun, on oltava hankinnan kohteen määrittely noudattaen, mitä teknisten eritelmien ja vaatimusten esittämisestä 40 ja 41 §:ssä säädetään sekä hankinnan kohteeseen liittyvät muut laatuvaatimukset ja momentin 7 kohdan mukaan tarjouksen valintaperuste sekä käytettäessä kokonaistaloudellista edullisuutta tarjouksen vertailuperusteet ja niiden suhteellinen painotus tai kohtuullinen vaihteluväli taikka poikkeuksellisissa tapauksissa vertailuperusteiden tärkeysjärjestys.

Pykälän 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai hankintailmoituksessa on oltava myös muut tiedot, joilla on olennaista merkitystä hankintamenettelyssä ja tarjousten tekemisessä.

Lapinlahden Vesi Oy on omasta ja Kuopion Vesi -liikelaitoksen sekä kolmen muun vesihuoltolaitoksen ja kahden jätehuoltoyhtiön puolesta julkaissut EU-hankintailmoituksen kunnallisten puhdistamolietteiden ja biojätteen jatkokäsittelystä biokaasulaitoksella.

Tarjouspyynnön kohdassa 1 "Johdanto" on ilmoitettu seuraavaa:

"Lapinlahden Vesi Oy, Iisalmen Vesi, Kiuruveden kaupungin vesihuoltolaitos, Siilinjärven kunnan vesihuoltolaitos, Kuopion Vesi, Ylä-Savon Jätehuolto Oy ja Jätekukko Oy ovat tehneet päätöksen biojätteen ja jätevesilietteiden käsittelyn järjestämisestä yhdessä alueellisessa biokaasulaitoksessa. Laadittavien tarjouspyyntöasiakirjojen mukainen hankinta sisältää puhdistamolietteen ja biojätteen jatkokäsittelyn kokonaisuudessaan. Urakoitsija rakentaa tarvittavat käsittelylaitteistot ja varastointipaikat ja vastaa lietteen käsittelyn operoinnista sopimuskauden loppuun saakka sekä lietteen kuljetuksesta käsiteltäväksi."

Tarjouspyynnön kohdassa 2.3 "Tarjouksen kohde" on ilmoitettu, että tarjouspyynnön kohteena on puhdistamolietteiden ja biojätteiden käsittelypalvelu biokaasulaitoksessa. Käsittelypalvelu sisältää lietteiden kuljetuksen puhdistamoiden lietevarastosta biokaasulaitokselle, tarvittaessa varastoinnin, lietteiden ja biojätteen käsittelyn sekä biokaasun ja mädätteen hyötykäytön. Käsittelypalvelun tulee alkaa viimeistään 1.1.2015 ja kestää 10 vuotta.

Lisäksi tarjouspyynnön liitteen 1 "Hankintaohjelma" kohdassa "Tarjouksen kohde" on ilmoitettu muun ohella, että hankintayksikkö pyytää tarjousta palveluperiaatteella toimivista ratkaisuista eikä ole valmis osallistumaan esimerkiksi laitosinvestointiin. Biojätteiden käsittely hankinnassa on optiona. Lisäksi palvelulle on viiden vuoden jatkomahdollisuus optiona. Sopimusjakso päättyy kaikilta tilaajilta samanaikaisesti (31.12.2024) eli myöhemmin palveluun liittyjille sopimusjakso on lyhyempi.

Edelleen edellä mainitussa tarjouspyynnön kohdassa 2.3 on ilmoitettu, että lietteiden ja biojätteiden arvioitu määrä hankintayksiköstä on 28.000–37.500 tonnia vuodessa. Hankintayksikkö on tarjouspyynnön mukaan sitoutunut toimittamaan palvelun tuottajalle vähintään 1.500 tonnia kuukaudessa syötteitä ja enintään 4.695 tonnia kuukaudessa syötteitä.

Hankintayksiköllä on tarkoitettu tarjouspyynnön kohdan 2.1 "Tarjouspyyntöasiakirjoissa käytetyt termit" mukaan viiden kunnan tai kaupungin vesilaitoksen ja jätehuoltoyhtiöiden muodostamaa ryhmää.

Tarjouspyynnön kohdassa 2.4 "Kaupalliset ehdot" on ilmoitettu, että hinta on annettava erikseen syötteiden varastoinnin ja käsittelyn sekä kuljetuksen osalta ja että tarjous on tehtävä hinnan osalta tarjouspyynnön liitteenä 3 olevassa kaavakkeessa pyydetyllä tavalla.

Tarjouspyynnön kohdassa 2.7 "Tarjousten vertailu- ja hylkäämisperusteet" on ilmoitettu, että osatarjouksia tai vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytä. Tarjoushinta lasketaan silti kahdelle vaihtoehtoiselle vertailuhinnalle. Tarjousten vertailu tehdään hinnan perusteella. Halvin tarjous voittaa tarjouskilpailun.

Tarjouspyynnön kohdassa 3.2 "Tarjouksessa esitettävät tiedot tarjottavasta palvelusta" on ilmoitettu, että palveluntarjoajaa ja tarjottavaa palvelua koskevia vähimmäisvaatimukset täyttäviä tarjouksia vertaillaan hinnan perusteella ja että halvin tarjous voittaa kilpailun.

Hankintaohjelman kohdasta 1.2 "Yhteystiedot" ilmenee, että tilaajana toimii viiden kunnan tai kaupungin vesilaitoksen sekä jätehuoltoyhtiöiden Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n ja Jätekukko Oy:n muodostama ryhmä. Sopimukset tehdään tilaajakohtaisesti.

Tarjouspyynnön liitteessä 3 "Hinnoittelu" on vertailuhinnan laskemisesta ilmoitettu muun ohella seuraavaa:

"Tarjousvertailun voittaa tarjous, jonka vertailuhinta muodostuu halvimmaksi. Vertailuhinta lasketaan annetuista käsittely- ja kuljetushinnoista syötemäärien kuiva-ainetonnien mukaan painotettuina keskiarvona. Vertailuhinta lasketaan erikseen vaihtoehdoille a) pelkät puhdistamolietteet ja b) puhdistamolietteet ja biojätteet. [– –] Jos halvimmaksi tarjoukseksi saadaan eri tarjoaja vaihtoehdossa a) ja b), tehdään päätös valittavasta palveluntarjoajasta vasta, kun on selvillä, tulevatko biojätteet mukaan käsittelyyn."

Tarjoajilla on ollut mahdollisuus esittää hankintayksikölle kysymyksiä, joihin hankintayksikkö on vastannut antamassaan vastauskoosteessa. Hankintayksiköltä on kysytty muun muassa seuraavaa:

"Olemmeko ymmärtäneet oikein, että hankintapäätöstä ei tulla missään tilanteessa jakamaan useamman palveluntuottajan kesken?"

Hankintayksikkö on vastannut seuraavasti:

"Tarjousprosessin tavoitteena on löytää palveluntuottaja, joka voi ottaa vastuun koko hankintayksikön syötteistä. Biojäte on mukana optiona. Näin ollen hankintapäätöstä ei tulla jakamaan useamman palveluntuottajan kesken."

Kuopion Vesi -liikelaitoksen johtokunta on 9.10.2013 päättänyt, että Kuopion Vesi -liikelaitoksen Lehtoniemen ja Nilsiän jätevedenpuhdistamoiden lietteiden jatkokäsittely hankitaan Biotehdas Oy:ltä 1.1.2015 alkaen sillä edellytyksellä, että kaikki muutkin tarjouspyyntömenettelyssä olleet yhtiöt ja laitokset tekevät vastaavan päätöksen. Lisäksi edellä mainitusta päätöksestä käy ilmi, että molemmat jäteyhtiöt ovat olleet mukana hankinnassa.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa hankinnan kohteen määrittämisessä. Tarjouspyyntöä ei saa kuitenkaan laatia siten, että se kohtelisi mahdollisia tarjoajia syrjivästi tai epätasapuolisesti. Tarjouskilpailuun osallistuvien tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankinnan kohde tulee kuvata tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjouspyyntö tuottaa yhteismitallisia ja vertailukelpoisia tarjouksia.

Valituksenalaisessa hankinnassa tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan tilaajat ovat toimineet yhdessä hankkimalla puhdistamolietteiden ja biojätteiden käsittelypalvelun kokonaisuudessaan järjestämällä yhteisen hankintamenettelyn. Tarjouspyynnössä biojätteiden käsittely on ilmoitettu olevan hankinnassa optiona. Kukin tilaaja on tehnyt hankintapäätöksensä itsenäisesti ja ehdollisena.

Tarjoajia on pyydetty tarjouspyyntöasiakirjoissa antamaan hinnat edellä todetulla tavalla kahdelle eri vaihtoehdolle. Päätös valittavasta tarjoajasta on ilmoitettu tehtäväksi vasta, kun on selvillä, tulevatko biojätteet mukaan hankintaan, jos halvimmaksi tarjoukseksi on saatu eri tarjoaja puhdistamolietteiden käsittelylle tai puhdistamolietteiden ja biojätteiden käsittelylle.

Kuopion Vesi -liikelaitos on vastineessaan esittänyt, että sen hankinta ei ole koskenut ainoastaan puhdistamolietteiden jatkokäsittelyä, vaikka sen omassa toiminnassa syntyy ainoastaan puhdistamolietteitä. Hankintaa on perusteltu muun ohella sillä, että kilpailutuksen järjestäneet tilaajat ovat lakisääteisen velvollisuutensa mukaisesti toteuttaneet yhteishankinnan synenergian hyödyntämiseksi, hallinnollisten tehtävien vähentämiseksi ja mahdollisimman tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina ympäristönäkökohdat huomioon ottaen.

Markkinaoikeus toteaa, että puhdistamolietteiden ja biojätteiden jatkokäsittely olisi sinänsä ollut jaettavissa eri palveluntuottajille. Markkinaoikeus kuitenkin katsoo, että tarjouspyyntöasiakirjojen ja sitä täydentävän vastauksen perusteella asiassa on pidettävä selvänä, että hankintaa ei ole ollut tarkoitus jakaa useamman palveluntuottajan kesken siinäkään tapauksessa, että hankintamenettelyssä on mukana biojätteiden jatkokäsittely. Tarjoajan on tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella täytynyt ymmärtää olevan mahdollista, että biojätteet voivat tulla mukaan myös Kuopion Vesi -liikelaitoksen hankinnan osalta tarjousten vertailuun. Tarjoajille on siten tarjouspyyntöasiakirjoissa annettu riittävät tiedot hankinnan kohteesta ja tarjouksen valintaperusteesta. Niistä on myös riittävän selvästi käynyt ilmi, että tarjous annetaan kahdesta vaihtoehdosta ja että tarjouksen valintaperusteena ollut halvin hinta määräytyy vaihtoehdon b mukaan silloin, kun jätehuoltoyhtiöiden biojätteet tulevat mukaan hankintaan. Tarjouspyyntö on mahdollistanut yhteismitallisten ja vertailukelpoisten tarjousten antamisen.

Hankintapäätös on tehty kokonaispalvelun halvimmalla hinnalla, jolloin hinta on sisältänyt kaikki hankintayksiköt, puhdistamolietteet ja biojätteet.

Sillä seikalla, että hankintapäätöksissä sopimuskauden alkaminen vaihtelee eri hankintayksiköiden osalta, ei ole vaikutusta asian arviointiin.

Hankintayksikkö ei ole tältä osin menetellyt hankintasäännösten vastaisesti.

Voittaneen tarjoajan soveltuvuus

Valittaja on esittänyt, että voittaneen tarjoajan tarjouksessaan esittämä käsittelyprosessissa syntyvän käsittelyjäännöksen, mädätteen, hyödyntämistapa ei täytä lakien ja määräysten vaatimuksia. Voittaneessa tarjouksessa typpinesteeksi nimetty rejektivesi ei kuulu maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (lannoitevalmisteasetus) mukaiseen tyyppinimiluetteloon eikä sitä sen vuoksi voida hyödyntää viljelykäytössä. Voittanut tarjoaja ei ole täyttänyt tarjoajan soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia ja tarjoaja olisi sen vuoksi tullut sulkea tarjouskilpailusta.

Erityisalojen hankintalain 49 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan ehdokas tai tarjoaja on suljettava tarjouskilpailusta, ehdokkaan tai tarjoajan soveltuvuus muuten arvioitava sekä tarjoajat valittava ennen tarjousten vertailua.

Tarjouspyynnön liitteen 2 "Soveltuvuusehdot" kohdassa 7 "Selvitys biokaasun ja mädätteen hyödyntämisestä" on ilmoitettu, että palvelun tuottajan on esitettävä selvitys siitä, miten biokaasu ja mädäte on tarkoitus hyötykäyttää tai loppusijoittaa. Esitettyjen hyödyntämistapojen on täytettävä lakien ja määräysten vaatimukset. Kohdan 8 "Selvitys esikäsittelystä, rejektivesistä, hajujen käsittelystä sekä varajärjestelmästä" mukaan palvelun tuottajan on esitettävä selvitys siitä, miten syötteet esikäsitellään ja minkälaisella varajärjestelmällä on varauduttu laitoksen toimintakatkoksiin. Rejektivesiä ei lähtökohtaisesti voida johtaa millekään syötteitä tuottavalle jätevedenpuhdistamolle. Esikäsittelyn, rejektien ja hajujen käsittelyn sekä varajärjestelmän on oltava riittävän ympäristöhaittojen estämiseksi.

Voittanut tarjoaja on ilmoittanut tarjouksensa kohdassa 4.5 "Mädätteen ja rejektiveden muodostuminen ja hyötykäyttö" muun ohella seuraavaa: "Anaerobisen käsittelyn ja välivarastoinnin jälkeen mädäte johdetaan vedenerotukseen, joka sijoittuu vastaanottohallin yhteyteen rakennettaviin prosessitiloihin. Vedenerotus toteutetaan lingolla, jossa mädätteestä saadaan erotettua kaksi ravinnejaetta, fosforipitoinen kuiva-aines (humus) ja typpipitoinen nestejae (typpineste). Vedenerotuksessa saatava typpineste osin kierrätetään prosessin alkupäähän ja osin johdetaan välivarastosäiliöihin ja edelleen loppukäyttäjille varastoitavaksi ja hyödynnettäväksi peltokäytössä. Humus johdetaan erilliselle varastoalueelle ja edelleen asiakkaille hyötykäyttöön. Muodostuvaa rejektivettä ei johdeta jätevedenpuhdistamolle käsiteltäväksi, vaan se hyödynnetään alueellisesti viljelykäytössä Eviran ohjeistuksen mukaisesti. [– –] Oleellista on, että tarjoaja vastaa täysin mädätteen ja rejektiveden jatkojalostamisesta ja hyötykäyttöön toimittamisesta vallitsevan lainsäädännön mukaisesti koko sopimuskauden ajalla ilman lisäkustannuksia tilaajalle."

Aluehallintoviraston 27.6.2013 voittaneelle tarjoajalle myöntämän ympäristöluvan kohdan 11 mukaan mädätteen kuivauksessa syntyviä jäte- eli rejektivesiä tulee kierrättää prosessivetenä mahdollisimman paljon. Rejektivedet tulee hyödyntää lannoitteeksi. Jätevesien ja mädätteen lannoituskäyttöön vaaditaan elintarviketurvallisuusviraston hyväksyntä. Kohdan 14 mukaan laitosta ei saa ottaa käyttöön ennen Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja muiden valvontaviranomaisten tekemää käyttöönottotarkastusta.

Edellä esitettyjen voittaneen tarjoajan tarjouksesta ilmenevien tietojen ja tarjouksen liitteenä esitetyn ympäristöluvan perusteella markkinaoikeus katsoo, että voittanut tarjoaja on täyttänyt tarjouspyynnössä tarjoajalle asetetun soveltuvuusvaatimuksen prosessissa syntyvien rejektivesien osalta. Hankintayksiköllä on ollut oikeus luottaa tarjoajan tarjouksessaan esittämiin tietoihin. Hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti, kun se ei ole sulkenut voittanutta tarjoajaa tarjouskilpailusta.

Vertailuhinnan laskeminen

Valittaja on esittänyt, että tarjousten vertailussa biojätteiden kuljetuskustannukset on otettu virheellisesti huomioon edestakaiselta matkalta eli sen mukaisesti, että biojäte kuljetetaan takaisin laitokselta lähtöpaikkaan. Laskentatapa on valittajan mukaan tarjouspyynnön vastainen. Biojätteiden kuljetuskustannusten osalta vain matka biokaasulaitokselle tulisi ottaa huomioon. Hankintayksikön olisi tullut ilmoittaa tarjouspyyntöasiakirjoissa, miten tyhjän kaluston kuljettamisen kustannus hintavertailussa lasketaan muulla tavalla kuin biojätteen märkäpainon mukaan. Mikäli kuljetusmatka otetaan huomioon sen mukaisesti, kuinka pitkä matka biojätettä todellisuudessa kuljetetaan, valittajan hinta on ollut myös puhdistamolietteiden ja biojätteiden (vaihtoehto b) osalta halvin.

Kuten edeltä ilmenee, tarjouspyynnön kohteena on ollut hankintayksikön puhdistamolietteiden ja biojätteiden käsittelypalvelu biokaasulaitoksessa, ja käsittelypalvelun on ilmoitettu sisältävän lietteiden kuljetuksen puhdistamoiden lietevarastoista biokaasulaitokselle, tarvittaessa varastoinnin, lietteiden ja biojätteen käsittelyn sekä biokaasun ja mädätteen hyötykäytön. Tarjouspyynnön liitteen 1 "Hankintaohjelma" kohdassa 1.8 on lisäksi ilmoitettu, että jätehuoltoyhtiöt toimittavat jätteen käsittelylaitokselle itse pakkaavilla jäteautoilla tai konttikuormina.

Tarjouspyynnön liitteessä 3 "Hinnoittelu" on vertailuhinnan laskemisesta ilmoitettu, että puhdistamolietteiden ja biojätteiden jatkokäsittelyn (vaihtoehto b) vertailuhinnassa otetaan biojätteiden kuljetuskustannukset huomioon. Kuljetuskustannuksena käytetään 0,07 €/t (mp.)/km.

Tarjoajilla on ollut mahdollisuus esittää hankintayksikölle kysymyksiä, joihin hankintayksikkö on vastannut antamassaan vastauskoosteessa.

Hankintayksiköltä on kysytty muun muassa seuraavaa:

"Vaihtoehdon b) vertailuhinnassa otetaan huomioon laskennalliset kuljetuskustannukset. Mitä osoitteita käytetään biojätteen kuljettamisen lähtöpisteinä? Ts. mistä osoitteista biojäte lasketaan kuljetettavan tarjoajan ilmoittamaan biokaasulaitokseen?"

Hankintayksikkö on vastannut seuraavasti:

"Biojätteen kuljetuskustannukset ovat vain laskennallisia, koska jäteyhtiöt vastaavat kuljetuksesta itse. Laskennan yksinkertaistamiseksi oletetaan, että kaikki Ylä-Savon Jätehuolto Oy:n biojäte kuljetetaan osoitteesta Kierrätyskatu 5, Iisalmi ja Jätekukko Oy:n biojäte osoitteesta Kaatopaikantie 316, Kuopio. Biojätteen kuljetus biokaasulaitokseen ei sisälly tarjoukseen. Siitä huolehtivat jätehuoltoyhtiöt."

Markkinaoikeus toteaa, että tarjouspyynnön mukaan vain puhdistamolietteiden kuljetus on ollut erikseen hinnoiteltava tarjoukseen. Vertailuhinta puhdistamolietteiden osalta on laskettu märkätonnikohtaisen hinnan mukaan. Tarjoajien hinnat ovat olleet kuljetukselle kokonaishintoja, jolloin hinta on sisältänyt puhdistamolietteen kuljetuksen jätevedenpuhdistamolta biokaasulaitokselle ja kuljetuskaluston paluumatkan tyhjänä.

Biojätteiden kuljetuksesta ei ole pyydetty tarjousta eikä biojätteen kuljetus ole sisältynyt hankintaan, koska jäteyhtiöt kuljettavat biojätteen omilta laitoksiltaan biokaasulaitokselle.

Markkinaoikeus toteaa, että puhdistamolietteiden ja biojätteiden käsittelyn (vaihtoehto b) hintavertailussa on käytetty laskennallista kuljetuskustannusta, jonka tarkoitus on ollut huomioida jäteyhtiöille aiheutuvat kuljetuskustannukset. Biojätteiden laskennallisena kuljetuskustannuksena on käytetty 0,07 euroa tonnilta märkäpainoa kohden kilometriltä.

Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella alalla ammattimaisesti toimivalle ei ole voinut jäädä epäselväksi, miten biojätteiden laskennallinen kuljetuskustannus lasketaan tarjousten vertailussa. Kun tarjouspyynnössä ei ole muuta ilmoitettu, biojätteiden laskennalliset kuljetuskustannukset on tullut laskea edestakaiselta matkalta, kuten tarjoajat ovat menetelleet puhdistamolietteiden (vaihtoehto a) tarjoushinnan ilmoittamisen osalta. Samaa yksikkökustannusta ja laskutapaa on biojätteiden osalta käytetty kaikkien tarjoajien vertailuhinnan laskemisessa. Vertailussa ei ole huomioitu sellaisia kustannuksia, joita ei olisi tarjouspyyntöasiakirjoissa ilmoitettu. Hankintayksikkö ei ole tältä osin menetellyt tarjouspyynnön eikä hankintasäännösten vastaisesti.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolain-käyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittaja saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Sen sijaan olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valittaja on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Kuopion kaupungin Kuopion Vesi -liikelaitos on liiketoiminnastaan arvonlisäverovelvollinen ja sillä on oikeus vähentää oikeudenkäyntikuluihinsa sisältyvä arvonlisävero omassa verotuksessaan. Tämän vuoksi korvattavaksi vaadituista oikeudenkäyntikuluista on vähennettävä niihin sisällytetty arvonlisävero.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

Markkinaoikeus määrää Biovakka Suomi Oy:n korvaamaan Kuopion kaupungin Kuopion Vesi -liikelaitoksen oikeudenkäyntikulut 1.420,04 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen, Ville Parkkari ja Riitta Hämäläinen.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta