MAO:349/14

ASIAN TAUSTA

Kemin kaupunki (jäljempänä myös hankintayksikkö) on ilmoittanut 4.12.2013 julkaistulla EU-hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta pesulapalveluiden palveluhankinnasta ajalle 1.3.2014–28.2.2017 ja mahdolliselle optiokaudelle 1.3.2017–28.2.2019.

Kemin kaupungin kaupunginhallitus on 10.2.2014 tekemällään hankintapäätöksellä § 55 valinnutTK:n (jäljempänä myös Pajusaaren Pesula) tekemän tarjouksen.

Hankinnan ennakoitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on hankintayksikön ilmoituksen mukaan ollut noin 493.500 euroa.

Hankintasopimus on allekirjoitettu 28.2.2014.

ASIAN KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimukset

Pro-Kaks Oy on vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, kieltää hankintayksikköä jatkamasta virheellistä hankintamenettelyä ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä.

Perusteet

Tarjouspyynnön mukaan tarjoukseen on tullut liittää kuvaukset pesulapalvelusta, toimintakäytännöistä ja laaduntarkkailusta. Tarjouspyynnön kohdassa 7 laadun tarkennetaan tarkoittavan standardin SFS-EN 14065 mukaista mikrobiologista puhtautta. Tarjoukseen on tullut liittää laaduntarkkailun sisältävä palvelukuvaus.

Tarjouspyynnön kohdan 15 mukaan tarjouspyyntöä vastaamattomat tarjoukset hylätään. Pajusaaren Pesulan tarjoukseen liitetty kuvaus omavalvonnasta ja tarjouksen liitteet eivät ole olleet tarjouspyynnön vaatimusten mukaisia pesulapalveluiden, toimintakäytäntöjen ja laaduntarkkailun kuvauksen osalta. Hankintapäätös on ollut virheellinen. Virheettömässä menettelyssä Pajusaaren Pesulan tarjous olisi tullut hylätä tarjouspyynnön vastaisena.

Vastine

Vaatimukset

Kemin kaupunki on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää valituksen.

Perusteet

Tarjouspyynnön mukaan tarjoukseen on tullut liittää kuvaus pesulapalvelusta, toimintakäytännöistä ja laaduntarkkailusta. Tarjouspyynnössä ei ole yksityiskohtaisemmin ilmoitettu kuvauksen sisältöä. Tarjouspyynnön laatuvaatimuksissa on edellytetty sairaala- ja laitospyykiltä mikrobiologista puhtautta. Kyseisessä tarjouspyynnön kohdassa mainittu standardi on vain yksi mahdollinen puhtauden toteuttamistapa, mutta se ei ole ollut ehdottomana vaatimuksena.

Pajusaaren Pesulan tarjouksen liitteenä olevassa palvelukuvauksessa on kuvattu pyykin kulku noutovaiheesta pesuun, viimeistelyyn ja puhtaan pyykin vientiin. Liitteen mukaan pesulassa noudatetaan tekstiilihuollon hygieniatoimikunnan laatimaa RABC -taulukkoa mikrobiologisen puhtauden ylläpitämiseksi. Hankintayksikön edustajat ovat ennen hankintapäätöksen tekemistä tutustuneet Pajusaaren Pesulan tiloihin ja nähneet, että mainittu taulukko on ollut nähtävillä. Näin ollen taulukkoa ei ole vaadittu liitettäväksi tarjoukseen. Hankintayksiköllä ei ole ollut perustetta epäillä, ettei Pajusaaren Pesula noudattaisi toiminnassaan RABC -taulukkoa.

Voittaneen tarjoajan tarjouksessa on ollut oheistettuna tarjouspyynnön mukaiset pakolliset liitteet kuten laaduntarkkailun sisältävä palvelukuvaus. Kummankaan tarjoajan osalta eivät ole täyttyneet tarjouksen hylkäämisperusteet. Molemmat saaduista tarjouksista ovat olleet tarjouspyynnön mukaisia.

Kuultavan lausunto

TK ei ole sille varatusta tilaisuudesta huolimatta antanut lausuntoa.

Vastaselitys

Valittaja on esittänyt, että standardista riippumatta mikrobiologinen puhtaus on perusvaatimuksena sairaala- ja potilastekstiilejä huoltaville pesuloille ja sitä on vaadittu myös nyt kysymyksessä olevassa tarjouspyynnössä. Mikrobiologisen puhtauden toteutuminen on edellyttänyt, että likainen ja puhdas puoli ovat erillään, pesuprosessia tarkkaillaan jatkuvasti ja tarkkailu todennetaan ja että pesulan toimintaprosesseista on laadittu RABC -taulukon mukaiset laatukriteerit.

Valittajalla ei ole käytössään hankintayksikön pöytäkirjaa voittaneen tarjoajan toimitiloihin tutustumisesta. Valittajan tiedossa kuitenkin on voittaneen tarjoajan tuotantotilojen nykytila. Voittaneen tarjoajan pesulassa ei ole voitu eikä voida noudattaa eikä taata mikrobiologista puhtautta, koska likainen ja puhdas sekä myös infektoitunut pyykki käsitellään samoissa tiloissa. Pyykkiä myös kuljetetaan säkeissä ilman kuljetusrullakoiden käyttöä.

Pajusaaren Pesulan tarjoukseensa liitteenä 6 oheistama selvitys omavalvonnasta ei ole kuvannut vaaditulla tavalla pyykin kulkua pesulassa, eikä sitä, miten jo pestyn pyykin uudelleen likaantuminen eli kontaminaatio voidaan pesuprosessissa estää. Pesulan tilat eivät ole mahdollistaneet kontaminaation estämistä. Hankintayksikön edustajien olisi tullut tämä havaita tutustumiskäynnin yhteydessä. Näin ollen voittaneen tarjoajan tarjous olisi tullut hylätä tarjouspyynnön vastaisena.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osapuolia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 40 §:n 1 momentin mukaan tarjouspyyntö on tehtävä kirjallisesti ja laadittava niin selväksi, että sen perusteella voidaan antaa yhteismitallisia ja keskenään vertailukelpoisia tarjouksia.

Hankintalain 41 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tarjouspyynnössä tai soveltuvin osin hankintailmoituksessa on oltava hankinnan kohteen määrittely sekä hankinnan kohteeseen liittyvät muut laatuvaatimukset. Pykälän 2 momentin mukaan tarjouspyynnössä tai hankintailmoituksessa on oltava myös muut tiedot, joilla on olennaista merkitystä hankintamenettelyssä ja tarjousten tekemisessä.

Hankintalain 46 §:n 1 momentin mukaan tarjoajan tulee tarjouksessaan osoittaa tarjoamansa tavaran, palvelun tai rakennusurakan olevan tarjouspyynnössä esitettyjen vaatimusten mukainen. Tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava tarjouskilpailusta.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksiköllä on harkintavaltaa sen suhteen, miten se määrittelee tarjouspyynnössä hankinnan kohteen ja tarjouksen valintaan vaikuttavat seikat. Tarjouspyyntöä ei saa kuitenkaan laatia siten, että se kohtelisi tarjoajia syrjivästi tai epätasapuolisesti. Tarjouskilpailuun osallistuvien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun turvaamiseksi hankinnan kohde ja tarjouksen valintaan vaikuttavat seikat tulee kuvata tarjouspyynnössä sellaisella tarkkuudella, että tarjoajat tietävät jo tarjouksia laatiessaan, millä seikoilla on merkitystä tarjouskilpailua ratkaistaessa.

Hankintalaissa säännellyn tarjouskilpailumenettelyn lähtökohtana on, että tarjoaja vastaa tarjouksensa sisällöstä. Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuutta on arvioitava tarjouksen ja siihen liitettyjen asiakirjojen perusteella. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan hankintayksiköllä on lähtökohtaisesti oikeus luottaa siihen, että tarjoajan tarjouksessaan esittämät tiedot, kuten vakuutus vaatimusten täyttymisestä pitävät paikkansa.

Hankintailmoituksessa hankinnan kohteeksi on ilmoitettu pesulapalvelut Kemin kaupungin eri yksiköille. Tarjouspyynnössä on todettu, että käyttäjiä on yhteensä 40 ja että suurimmat käyttäjät ovat Sauvonsaaren sairaala ja lisäksi nimetyt vanhainkoti, kolme palvelukotia ja kolme nimeämätöntä terveysasemaa. Tarjouspyynnön liitteenä on lisäksi ollut luettelo suurimmista palvelunkäyttäjistä osoitetietoineen.

Tarjouspyynnön kohdassa 7 on ilmoitettu palvelun laatuvaatimukset seuraavalla tavalla: "Sairaala- ja laitospyykiltä edellytettävä mikrobiologinen puhtaus (vrt SFS-EN 14065 standardi)." Tarjouksen valintaperusteena on ollut halvin hinta. Tarjouspyynnön kohdassa 18 "Pakolliset tarjoukseen liitettävät todistukset ja liitteet" on vielä palvelun laadun osalta todettu seuraavaa: "6. Palvelukuvaus, jossa mukana laadun tarkkailu".

Voittanut tarjoaja on tarjouksessaan ilmoittanut tarjoavansa pesulapalveluita ajalle 1.3.2014–28.2.2017. Tarjouksessa on tämän lisäksi ilmoitettu hintatiedot ja maksu- sekä laskutusehdot, kuljetuksen sisältyminen hintaan, tarjouksen voimassaoloaika sekä se, että tarjoaja ei käytä alihankkijoita, sillä on vastuuvakuutus ja se noudattaa tekstiilihuoltoalan työehtosopimusta.

Tarjotun pesulapalvelun laatuun liittyvänä selvityksenä tarjoukseen on liitetty liite 6 "Pajusaaren Pesula omavalvontajärjestelmä mikrobiologisen puhtauden hallintaan". Kyseisessä liitteessä on kaaviona esitetty pesulapalvelun prosessin vaiheet, jotka ovat pyykin nouto tai vastaanotto, lajittelu, pesu joko vesipesuna, kemiallisena pesuna, infektiopesuna tai muuna, vedenpoisto, kuivaus ja kuivausrumpu, uusintapesu, mankelointi, silitys ja prässi ja lopuksi korjaus, pakkaus ja pyykin vienti tai nouto. Liitteessä on vielä todettu seuraavaa: "Pesulassa noudatetaan tekstiilihuollon hygieniatoimikunnan laatimaa RABC-taulukkoa, mikrobiologisen puhtauden ylläpitämiseksi. taulukko on nähtävillä Pesulassa." Tarjouksessa ei ole ollut muuta tarjotun pesulapalvelun laatuun liittyvää selvitystä.

Markkinaoikeus katsoo, että tarjouspyynnön perusteella tarjoajat ovat tulleet tietoiseksi siitä, että hankinnan kohteena olevia pesulapalveluja tulevat käyttämään muun ohella terveydenhuollon yksiköt kuten sairaala, useat terveysasemat sekä hoitokodit ja vanhainkodit. Tarjouspyynnön perusteella on myös selvää, että sairaala- ja laitospyykiltä ja sen pesuprosessilta on edellytetty erityistä mikrobiologista puhtautta. Tarjouspyynnössä on tältä osin myös mainittu standardi SFS-EN 14065. Kyseinen standardi on mainittu suluissa ja sen eteen on merkitty "vrt", joka on vakiintuneesti ymmärrettävissä lyhenteeksi sanasta vertaa. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, ettei tarjouspyyntö ole ollut tulkittavissa siten, että siinä olisi asetettu ehdottomaksi edellytykseksi kyseisen standardin noudattaminen pesulapalvelun prosessissa.

Tarjouspyynnön kohdassa 18 on edellä todetusti edellytetty tarjoukseen liitettävän palvelukuvaus, jossa on mukana laadun tarkkailu. Voittanut tarjoaja on tarjouspyynnön kohdan 18 vaatimuksen mukaisesti oheistanut tarjoukseensa palvelukuvauksen, jossa on kuvattu pesulaprosessin eteneminen. Palvelukuvauksessa on lisäksi mainittu infektiopesu ja uusintapesu ja todettu, että pesulassa noudatetaan tekstiilihuollon hygieniatoimikunnan RABC-taulukkoa mikrobiologisen puhtauden ylläpitämiseksi.

Tarjouspyynnössä ei ole edellä todetulla tavalla asetettu ehdotonta edellytystä standardi SFS-EN 14065 noudattamisesta pesulapalvelussa. Tarjouspyynnössä ei ole asetettu muutakaan ehdotonta mikrobiologisen puhtauden tasoa tai toteuttamismallia, joka olisi pesuprosessissa tullut täyttyä. Hankintayksikkö voi lähtökohtaisesti luottaa tarjoajan tarjouksessaan ilmoittamien tietojen paikkansapitävyyteen. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on harkintavaltansa puitteissa voinut arvioida, että voittanut tarjoaja on tarjouksessaan esittänyt riittävän selvityksen siitä, että sen tarjoamassa pesulapalvelussa noudatetaan sairaala- ja laitospyykin osalta riittävää mikrobiologista puhtautta ja että tarjouksessa on esitetty riittävä selvitys palvelukuvauksesta ja laaduntarkkailusta. Näin ollen hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti hyväksyessään voittaneen tarjoajan tarjouksen mukaan tarjousten vertailuun.

Johtopäätös

Edellä mainituilla perusteilla hankintayksikkö ei ole menetellyt hankinnassaan valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti. Valitus on näin ollen hylättävä.

Lopputulos

Markkinaoikeus hylkää valituksen.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Pertti Virtanen ja Ville Parkkari.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.