MAO:535/13

ASIAN TAUSTA JA KÄSITTELY MARKKINAOIKEUDESSA

Lieksan ja Nurmeksen tekninen virasto on ilmoittanut 3.4.2013 julkaistulla kansallisella hankintailmoituksella avoimella menettelyllä toteutettavasta puitejärjestelyyn perustuvasta työkone- ja kuljetuspalveluiden hankinnasta ajalle 1.5.2013–1.5.2015.

Lieksan ja Nurmeksen tekninen lautakunta on 19.6.2013 tekemällään hankintapäätöksellä § 61 valinnut ensisijaiseksi toimittajaksi pyöräkuormaajapalveluissa (KUP 14–18t + vaaka) Nurmeksen KTK osuuskunnan, kaivinkonekonepalveluissa (KKH 13–18t, tela alustainen + vaadittu perusvarustus: kallistuva kauha) Elinkeinoyhtymä X:n, kaivinkonepalveluissa (KKH 18–22 t, tela-alustainen + vaadittu perusvarustus: kallistuva kauha ja iskuvasara) Juuan Työpalvelu ja Tuotevälitys Oy:n, kaivinkonepalveluissa (KKH > 22t, tela-alustainen) J ja P Timonen Oy:n, maa- ja kiviainesten kuljetuspalveluissa Nurmeksen KTK osuuskunnan ja lyhyemmillä matkoilla (1–2 km) myös vaihtoehtoisesti Liikeyhtymä Y Ky:n sekä lumen kuljetuspalveluissa Nurmeksen KTK-osuuskunnan.

Karjalan Konepojat Oy on markkinaoikeudelle 4.7.2013 saapuneessa valituksessaan muun ohella vaatinut, että markkinaoikeus kumoaa muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen, kieltää hankintapäätöksen täytäntöönpanon väliaikaisesti markkinaoikeuden käsittelyn ajaksi ja velvoittaa hankintayksikön korvaamaan sen arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen. Valittaja on valituksessaan muun ohella esittänyt, että tarjouspyyntöasiakirjoissa on tietyiltä osin vertailuperusteet jätetty niin väljäksi, että hankintayksikölle on tarjousten vertailussa jäänyt hankintasäännösten vastaisesti rajoittamaton valta pisteyttää tarjoukset tietyiltä osin haluamallaan tavalla ja valittajaa syrjivästi.

Markkinaoikeus on 23.7.2013 antamallaan päätöksellä kieltänyt hankintayksikköä väliaikaisesti tekemästä muutoksenhaun kohteena olevan hankintapäätöksen perusteella hankintasopimusta tai panemasta sanottua päätöstä muutoinkaan täytäntöön siltä osin kuin päätös koskee niitä palveluja, joiden osalta valittaja on tehnyt tarjouksen eli työkonepalveluhankintoja pyöräkuormaajalla, kallistuvalla kauhalla varustetulla 13−18t tela alustaisella kaivinkoneella sekä yli 22t tela-alustaisella kaivinkoneella.

Kuultava Elinkeinoyhtymä X on 9.8.2013 antanut lausunnon. Kuultavat Nurmeksen KTK-osuuskunta ja J ja P Timonen Oy eivät ole niille varatuista tilaisuuksista huolimatta antaneet lausuntoa.

Hankintayksikkö on 16.8.2013 ja 22.8.2013 vastauksena markkinaoikeuden vastinepyyntöön toimittanut markkinaoikeudelle Lieksan ja Nurmeksen teknisen lautakunnan ja teknisen johtajan päätökset valittajan hankintayksikölle jättämään hankintaoikaisuvaatimukseen.

Lieksan ja Nurmeksen tekninen lautakunta on 14.8.2013 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 84 kumonnut 19.6.2013 tekemänsä hankintapäätöksen § 61 siltä osin kuin päätös on koskenut työkonepalveluhankintoja pyöräkuormaajalla, kallistuvalla kauhalla varustetulla 13−18t tela alustaisella kaivinkoneella sekä yli 22t tela-alustaisella kaivinkoneella sekä päättänyt kilpailuttaa uudelleen Nurmeksen kone- ja kuljetuspalveluiden hankinnan mainittujen työkonepalveluiden osalta.

Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston johtaja on 19.8.2013 tekemällään päätöksellä § 33 viitannut edellä mainittuun Lieksan ja Nurmeksen teknisen lautakunnan 14.8.2013 tekemään hankintaoikaisupäätökseen § 84 ja keskeyttänyt kyseisen hankintamenettelyn vastaavilta osin. Hankintamenettelyn keskeyttäminen on päätöksen mukaan perustunut siihen, että tarjouspyynnössä esitettyjä vertailuperusteita on tullut tarkentaa.

Valittaja on 3.9.2013 antamassaan lausumassa ilmoittanut oikeudenkäyntikulujensa määräksi 1.050 euroa.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 85 §:n 1 momentin mukaan hankintaa koskevan asian voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen se, jota asia koskee.

Hankintalain 80 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen. Hankintalain 80 §:n esitöissä (HE 190/2009 vp s. 55) todetulla tavalla hankintaoikaisun lopputuloksena voi olla uuden hankintapäätöksen sijasta myös hankintamenettelyn keskeyttämispäätös.

Hankintalain 82 §:n 3 momentin mukaan, jos hankintayksikkö korjaa hankintapäätöksensä tai muun ratkaisunsa hankintaoikaisuna siten, että markkinaoikeudelle valituksen tehneellä ei ole enää oikeussuojan tarvetta eikä tarvetta saada perusteltua päätöstä, markkinaoikeus voi poistaa tällaisen asian käsittelystään antamatta pääasiasta ratkaisua.

Lieksan ja Nurmeksen tekninen lautakunta on 14.8.2013 tekemällään hankintaoikaisupäätöksellä § 84 hankintaa tekemättä kumonnut 19.6.2013 tekemänsä hankintapäätöksen § 61 siltä osin kuin päätös koskee työkonepalveluhankintoja pyöräkuormaajalla, kallistuvalla kauhalla varustetulla 13−18t tela-alustaisella kaivinkoneella sekä yli 22t tela-alustaisella kaivinkoneella sekä päättänyt kilpailuttaa uudelleen Nurmeksen kone- ja kuljetuspalveluiden hankinnan mainittujen työkonepalveluiden osalta. Lisäksi Lieksan ja Nurmeksen teknisen viraston johtaja on 19.8.2013 tekemällään päätöksellä § 33 keskeyttänyt hankintamenettelyn vastaavilta osin.

Markkinaoikeus toteaa, että hankintayksikkö on, siltä osin kuin valittaja on tehnyt tarjouksen, kumonnut 19.6.2013 tekemänsä hankintapäätöksen sekä tämän jälkeen keskeyttänyt hankintamenettelyn. Näin ollen hankintaa ei voida mainituilta osin enää toteuttaa muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen perusteella. Koska valittajalla ei ole enää asiassa oikeussuojan tarvetta, eikä tarvetta saada markkinaoikeuden perusteltua päätöstä siitä, oliko hankintayksikkö menetellyt 19.6.2013 tehdyn hankintapäätöksen osalta valittajan esittämin tavoin julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti, markkinaoikeus poistaa asian käsittelystään antamatta pääasiasta ratkaisua.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Hankintalain 89 §:n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään.

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Hankintapäätös on kumottu ja hankintamenettely on keskeytetty vasta sen jälkeen, kun valittaja on tehnyt valituksen markkinaoikeudelle. Asiassa esitetyn mukaan hankintamenettelyn keskeyttäminen on perustunut valtaosin samoihin seikkoihin, joihin valittaja on perustanut valituksensa. Tähän nähden markkinaoikeus katsoo, että valittajalla on ollut perusteltu syy saattaa hankintamenettelyn lainmukaisuus markkinaoikeuden tutkittavaksi. Näin ollen olisi kohtuutonta, jos valittaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Hankintayksikkö on näin ollen velvoitettava korvaamaan valittajan määrältään kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

Lopputulos

Markkinaoikeus poistaa asian käsittelystään.

Markkinaoikeuden 23.7.2013 määräämä väliaikainen kielto raukeaa.

Markkinaoikeus velvoittaa Nurmeksen kaupungin korvaamaan Karjalan Konepojat Oy:n oikeudenkäyntikulut 1.050 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän markkinaoikeuden päätöksen antamisesta.

MUUTOKSENHAKU

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on liitteenä.

Julkisista hankinnoista annetun lain 106 §:n 1 momentin nojalla markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeuden ylituomari Kimmo Mikkola ja markkinaoikeustuomarit Petri Rinkinen ja Tomi Rantasaari.

HUOMAA

Päätöksen lainvoimaisuustiedot tulee tarkistaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.